Sinne ja takaisin

eli Ville Jankerin matka Olarista Kolariin, Lahden ja Englannin kautta Kallioon

Ensimmäisen pitkän ensi-iltaelokuvansa ohjannut Ville Jankeri olisi tuskin voinut aloittaa kunnianhimoisemmalla projektilla kuin Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin filmatisoinnilla. Jankeri kirjoitti Pussikaljaelokuvan käsikirjoituksen yhdessä kirjailijan kanssa. Tiukasti Helsingin Kallioon pureutuvan tarinan ohjaajan taustat eivät kuitenkaan ole läpeensä helsinkiläiset. Näin ohjaaja kertoi taustoistaan ja uravalinnastaan:

Alunperin olen Espoon Olarista, mutta 12-vuotiaana minut riistettiin sieltä Kolariin, Lappiin asumaan, joten en ole mielestäni oikein mistään kotoisin. Halusin näyttelijäksi joskus 16–17-vuotiaana. Lapissa asuessani kiinnostuin pakon sanelemana kirjoista ja leffoista, siellä metsässä ei ollut oikein muuta tekemistä.

Halusin näyttelijäksi, mutta en ollut riittävän hyvä siihen hommaan, ja se myös jännitti minua äärimmäisen paljon. Broidini, joka teki äänisuunnittelun tähän elokuvaan, sanoi että lähde opiskelemaan leffa-alaa, kun näyttelijän ura ei oikein auennut. Ja niin minä lähdin. Lahden muotoiluinstituutin aikana huomasin, että ohjaajuus on se mitä haluan. Valmistuttuani 1999 olin pari vuotta työelämässä, tein ääniä, enkä uskaltanut oikein vielä hakea ohjausduuneja.

Päätin, että haluan ohjata pitkän leffan, ja lähdin hakemaan jatkokoulutusta. Kuulin National Film and Television Schoolista Englannissa ja pääsin sinne opiskelemaan. Vuonna 2004 palasin Suomeen ja etsin juttua, josta voisin ryhtyä tekemään ensimmäistä pitkää leffaa. Luin Pussikaljaromaanista arvostelun ja ajattelin, että tästä haluan ekan leffani tehdä.

Uskottava Kallio, uskottavat näyttelijät

Elokuvassa Kallio kulmineen ja kulman kundeineen on yksi pääosan esittäjistä. Kallioon sopivien ihmisnäyttelijöiden etsiminen ei ollut aivan yhtä helppoa kuin katujen kartoitus.

Kallion kulmat ovat tosi tuttuja, 2000-luvun olen asunut siellä lukuun ottamatta aikaa, kun olin Englannissa opiskelemassa. Kirjassa oli jo tarkka reitti, miten tapahtumat kulkevat. Halusin äärimäisen paljon kunnioittaa kirjaa ja pyrkiä siihen, ettei olisi epäloogisuuksia siinä, että mistä mennään mihin.

Englannissa opiskelun takia en ollut kymmeneen vuoteen työskennellyt suomalaisten näyttelijöiden kanssa. Joten halusin kartoittaa kaikki mahdollisuudet. Eero Milonoff ja Jussi Nikkilä olivat jo short-listilläni mahdollisina Marsalkkana ja Hennisenä, mutta Ylermi Rajamaata en ollut koskaan nähnyt ennen koekuvauksia. Koekuvauksissa hain ensin sopivia tyyppejä, minkä jälkeen kokeiltiin kolmikkoina.

Elokuva on kuvattu käytännössä kokonaan aidossa ympäristössä Kalliossa. Joitain sisäkohtauksia kuvattiin Jankerin mukaan myös Kallion ulkopuolella.

Baarit ovat aitoja paikallisia ja studiossa emme kuvanneet mitään. Samoin Marsalkan asunto on oikea kämppä Kalliossa. Ihmiset lähikuvissa ja baareissa ovat avustajia, mutta esimerkiksi kaljaterassikohtauksissa on aidosti paikallisia ihmisiä. Second unit -ryhmä kuvasi Kalliossa viikon ja kävi aina pyytämässä ihmisiltä luvan kuvata pientä palkkiota vastaan.

Epäfilmattavin romaani viimeiseen kymmeneen vuoteen

Pussikaljaromaani ei vaikuta kovin elokuvalliselta romaanilta, mutta silti se taipui Jankerin mielestä helposti elokuvaksi.

Monet ovat matkan varrella kysyneet, että taipuuko Pussikaljaromaani elokuvaksi. Joku sanoi näin hienon lauseen, että ”se on viimeisen kymmenen vuoden aikana epäfilmattavin romaani mitä Suomessa on kirjoitettu”. Minulla vaan niin moni asia loksahti paikalleen kirjaa lukiessa, etten oikeastaan missään vaiheessa edes epäillyt kirjan toimivuutta elokuvana. Toki alussa pitää mennä aika tavalla intuitiolla, että leffasta saa hyvän ja mielenkiintoisen.

Ville Jankeri vaikuttuu itse hyvinkin monenlaisista elokuvista. Tällaisiksi hän mainitsee esimerkiksi Mike Leigh´n tarinaltaan vahvan Salaisuuksia ja valheita ja Baz Luhrmanin visuaalisesti komean Moulin Rougen.

Jos elokuvassa pitäisi valita tarinan ja visuaalisuuden väliltä, niin valitsisin ehdottomasti tarinan.

Lue myös