Dokumentaristi politiikan kulisseissa

Tuukka Temosen uunituoreen, perjantaina 14. maaliskuuta ensi-iltansa saavan dokumentin, Presidentintekijät, ympärillä on leijunut melkoinen kohu jo reilusti ennen ensi-iltaa. Julkisuuteen vuotaneen riidan syistä on olemassa monta tulkintaa ja versiota. Touhu on alkanut muistuttaa aiheensa eli vaalikamppailun kiemuroita ja politiikkaa tavalla joka tuo mieleen lähinnä Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjat, joissa loanheitto ja muunnellun totuuden (mikä hirviömäisyys kätkeytyykään tuohon uuspuheen sanaan) puhuminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Politiikassa kaikki keinot kun tuntuvat olevan Amerikassa sallittuja. Moisen tyylin ei soisi rantautuvan Suomeen.

Presidentti Halosen kauden vedellessä viimeisiään tarjoutui Temoselle tilaisuus lähteä tekemään elokuvaa kokoomuksen vaalikampanjasta. Alunperin Temosen ohjasi kiehtovan aiheen pariin viitisentoista vuotta sitten nähty legendaarisen dokumentaristin D.A.Pennebakerin elokuva The War Room (Taistelukeskus, 1993), joka kertoi Bill Clintonin vaalikampanjasta Yhdysvaltain vuoden 1992 presidentinvaleissa.

Kokoomuksen kunnanvaltuutettuna Temoselle oli luontevaa lähestyä kokoomuksen puolueorganisaatiota. Temosen pyyntöön vaalikampanjan filmaamisesta suostuttiin. Mutta onko olemassa riski, että liian lähellä kohdettaan oleva dokumentaristi ei kykenisi enää objektiivisuuteen? Tästä Temonen on eri mieltä.

Olen ennen kaikkea dokumentaristi, ja olen vahvasti sitä mieltä, että hyvän dokumentin pystyy tekemään vain, jos tuntee aiheen ja myös kokee sympatiaa ja empatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Tästä on hyvä esimerkki. Osku Pajamäen roolia Rouva Presidentti -elokuvan (toinen käsikirjoittajista) kohdalla kyseenalaistettiin, koska hän tuntee Halosen ja edustaa samaa puoluetta. On aivan absurdi ajatus, että ihmisten, jotka eivät tiedä mitään aiheesta, pitäisi tehdä näitä filmejä. Se on mielestäni aivan hölmö väite.

Pystyn seisomaan elokuvan takana, se ei ole siloteltu kuva. Toki he ovat ystäviäni ja olen käsitellyt heitä lempeästi, ei mitään ilkeitä nenänkaivuupätkiä tai vastaavaa. Olen pyrkinyt katsomaan ulkopuolisena heidän työntekoaan.

Temosen mukaan elokuvan koko tekoprosessin hienoin hetki oli, kun rouva Jenni Haukio soitti hänelle syksyllä 2011 ja kertoi Sauli Niinistön suostuvan elokuvan tekemiseen.

"Ihmiset on ihmisiä ja he puhuvat"

Temonen kertoo, että etukäteen ei tehty sopimusta, joka olisi tarkkaan rajannut mitä elokuvassa saa näyttää ja mitä taas ei. Temonen tapasi myös Sauli Niinistön, joka tuolloin oli vielä ehdokas muiden joukossa, sopi asioista tämän kanssa ja paiskasi vielä kättä päälle. Sopimus käsiteltävistä asioista kirjattiin myös ylös. Temosen mukaan elokuva on linjassa alussa sovitun kanssa.

On luonnollisesti selvää, että kaikkea filmille tai muistikortille tarttunutta materiaalia ei voi näyttää tai käyttää jo pelkän intimiteettisuojan takia. Ulkopuolisille ei näytetä kokoomuksen omia vaalistrategioita, raha-asioiden käsittelyä tai muita liikesalaisuuksia muistuttavia asioita. Taru Tujuselle varattiin oikeus elokuvan nähtyään puuttua asioihin siltä osin kuin se nähdään tarpeelliseksi", mikä tietenkin antaa tilaa tulkinnoille.

Ihan sama jos mennään vaikka UPM:lle tai Nokialle, sielläkin on tiettyjä asioita, joita ei saa näyttää. Normaalisti allekirjoitetaan salassapitosopimus. Tässä tapauksessa sellaista ei ole tehty. Taru ei ole myöskään puuttunut elokuvaan vaikka hänellä oli siihen oikeus.

Jossain vaiheessa joku kuitenkin alkoi tulkita asioita eri tavalla. Temonen ei itsekään ole täysin selvillä mistä koko jupakassa on kyse ja mistä kohu lähti liikkeelle.

Olen kysynyt tästä monelta, myöskin lähipiirissä olevilta ihmisiltä, että mistä tässä on oikein kysymys? En ole saanut mitään vastausta. Tämä on ihan täydellinen linjanmuutos siitä miltei kolmen vuoden takaisesta keskustelusta, ja ihan muuta mitä olemme sopineet.

Kyynisyyteen taipuvaiset ihmiset ovat jo tietävinään, että koko jupakassa ei ole ollut kyse muusta kuin mainoskikasta joko kokoomuksen, elokuvan tuottajien tai molempien taholta. Mutta ovatko ihmiset oikeasti näin laskelmoivia, vai onko sittenkin kyse eri intressien yhteentörmäyksestä, inhimillisistä tunteista, siitä että joku kokee olevansa loukattu osapuoli?

Tämä elokuva kertoo kulisseista, joissa käydään paljon vääntöä, paljon keskusteluja, ja prosessit ovat aika pitkiä. Loppujen lopuksi näiden prosessien tuloksesta nähdään vain pieni osuus. Sama juttu tässä konfliktissa, jota on jatkunut kuusi kuukautta. Olen saanut useita kirjeitä lakimiehiltä. Jos se on ollut kokoomuksen puolelta markkinointitempaus, niin kyllä he julmalla tavalla alkavat markkinoida elokuvaa, ja todella pitkälle mietittynä.

Temonen alkoi saada runsaasti yhteydenottoja lehdistön taholta, kun huhuja elokuvaan liittyvistä riidoista alkoi tihkua julkisuuteen. Jossain kohtaa Temosen oli nostettava kädet pystyyn ja myönnettävä julkisesti, että huhut pitävät paikkansa.

Ihmiset tiesivät kulisseissa, että aika merkittäväkin riita on käynnissä elokuvan tiimoilta. Ihmiset puhuvat. Kuten Kirsi Pihakin elokuvassa sanoo: Ihmiset ovat ihmisiä ja ne puhuvat."

Politiikoille piiskaa

Temosella on myös vankkoja henkilökohtaisia näkemyksiä politiikasta, istuuhan hän jo toista kauttaan Iitin kunnanvaltuustossa kokoomuksen listoilta valittuna. Temonen vaikuttaa ja vakuuttaa olevan melkoisen realisti suhtautumisessaan politiikkaan, sillä edes vaalikampanjan intensiivinen seuraaminen läheltä ei saanut Temosta hätkähtämään tai hänen silmiään aukenemaan. Ne olivat jo auki, eikä Temonen pidä kaikesta mitä näkee nykyisessä yhteiskunnassa ja politiikassa tapahtuvan.

On selvä juttu, että poliitikot edustavat eliittiä, pientä osaa Suomesta. Heidän taustansa ovat värikkäitä, mutta kun menee vallan kabinetteihin, niin onhan se todella kaukana vaikka lähiönuoren elämästä. En usko, että poliitikkojen ystäväpiirissä on montaa sosiaalituella elävää ihmistä tai pitkäaikaistyötöntä.

Tämä on tuttu maailma minulle. Tällaista se on. Ihmiset suhtautuvat intohimoisesti siihen (politiikkaan), ja tekevä intohimoisia päätöksiä, sydämellään. Kaikkiahan päätökset eivät miellytä. Jokainen poliittinen puolue ajattelee intohimolla, näiden muitten intohimo on vain erilainen. Tosissaan tehdään, se on mielenkiintoinen maailma.

Poliitikot ovat itse mokanneet siinä, että he ovat tehneet politiikasta todella etäistä. Kysyy keneltä tahansa nuorelta, niin ketään ei kiinnosta politiikka, mikä on todella huolestuttavaa, koska silloin valta keskittyy tietyille harvoille, jotka voivat jollain tavalla hyötyä tästä. Ne joiden pitäisi hyötyä, ovat luovuttaneet, heitä ei kiinnosta. Poliitikot ovat pitäneet todella hyvin huolta siitä, että kulttuuriväki tai vaikkapa nuoret ja opiskelija tai syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset eivät puutu yhteiskuntaan. Heillä ei ole mitään kiinnostusta ja halua.

Lue myös