Turvallinen ja rento ilmapiiri on kaiken avain

Timo Parvelan kirjoittamasta Ella-kirjasarjasta on tullut erittäin suosittu lasten ja miksei myös lapsille lukevien vanhempien parissa. Nyt Ella saa kavereineen kasvot, kun esikoispitkänsä ohjannut Taneli Mustonen tuo kirjan hahmot valkokankaalle elokuvassa Ella ja kaverit. Tehtävä on vaativa, sillä lapset joko tykkäävät tai sitten eivät, ja elokuvan saamasta suosiosta riippuu paljolti se, saako se myös jatkoa. Kun vielä muistetaan vaikkapa Risto Räppääjien huikea suosio, voisi kuvitella, että esikoisohjaajalla olisi niin sanottuja suorituspaineita. Mustonen osallistui myös käsikirjoitusprosessiin.

Oli erityisen tärkeää saada kirjailija Timo Parvela heti alusta saakka mukaan. Teimme paljon pohjatyötä siinä, että löydämme oikean sävyn, joka löytyi parhaiten niin, että vietimme paljon aikaa näiden ihanien lasten etsimiseen. Sen lisäksi oli paljon käytyjä keskustelua, niitä on ihan valtavasti. Timossa on se hieno piirre, että Timo antoi hirveästi tilaa meille; kirja on eri asia kuin elokuva, eikä voi olla monta kokkia samaa soppaa tekemässä. Samoin sain myös toiselta ohjaajalta, kokeneelta kollegalta eli tuottaja Juha Wuolijoelta ohjausta ja tukea. Eli paineita oli, mutta ei niin että olisi mennyt lukkoon.

Tässä on pohjalla Aleksi Hyvärisen käsikirjoitus, jonka he Timon kanssa veivät eteenpäin. Minulla oli poikkeuksellisen pitkä harjoitusaika lasten kanssa, kaksi kuukautta, mikä on käsittääkseni poikkeuksellista suomalaisessa elokuvassa. Sen aikana tajusin, että tekstiä täytyy jonkin verran pistää lapsille suuhun sopivaksi. Se oli minusta oikea ratkaisu, ja näkyy mielestäni lopputuloksessa. Kirjoitin kolme–neljä versiota kevään mittaan, mutta se kuuluu toisaalta ohjaajan hommaan aina.

Lasten kanssa vaaditaan aikaa

Koska lapset eivät ole ammattinäyttelijöitä, voi oikean roolituksen löytäminen olla kovankin työn takana. Lisäksi lasten kanssa työskentely asettaa omat vaatimuksensa. On osattava ohjata lapsinäyttelijöitä näiden omista lähtökohdista käsin, jos halutaan tuore ja uskottava lopputulos.

Tulin itse mukaan projektiin 2010 keväällä, ja aloitimme saman tien näyttelijöiden avoimella haulla. Itselläni ei ole omia lapsia, mutta olen ollut päiväkodissa töissä ennen Taideteolliseen korkeakouluun menoa. Oli sellainen päivityksen paikka, piti muistella, että minkäslaisia lapset nyt olivatkaan, lähteä etsimään oikeaa ikäryhmää. Parin vuoden ajan oli avoin haku ja muutamia pistokäyntejä. Itse tapasin varmaankin henkilökohtaisesti satoja lapsia meidän toimistolla. Sen lisäksi meillä oli roolituspalvelu, joka viimeisessä vaiheessa tuli mukaan. Huhtikuussa lyötiin lukkoon näyttelijät.

Minulla ei oikeastaan ole mitään metodia. Minulla ei suinkaan ollut aikaa kaikille yhdeksälle lapselle. Aikaisemmissa lyhytelokuvissani mitä olen tehnyt lasten kanssa, on ollut hirveästi aikaa, kun on ollut vain yksi tai kaksi lasta. Tässä piti ottaa vähän opettajamainen asenne harjoituksissa, meillä oli sellainen leirikoulu, harjoittelimme leikin kautta. Turvallisen ympäristön luominen kuvauspaikalla, turvallinen ja rento ilmapiiri on kaiken avain. Ja lapsilta voi myös vaatia: olimme harjoitelleet niin hyvin, että saatoin sanoa: "Hei sinä, teit tosi paljon paremmin tämän harjoituksissa, yritetäänkö vielä."

Elokuvalla on Elokuvasäätiön tuki ja lisäksi EU:n mediatuki sekä omaa rahoitusta, jotka mahdollistivat projektin läpiviemisen pitkine harjoittelujaksoineen. Mahdollinen jatko riippuu kuitenkin täysin lipputuloista.

Totta kai se olisi toiveena, Timolla on niin hienoja kirjoja ja tarinoita. Moni kirjoja lukenut on varmasti pohtinut, että millaiseltahan tämä näyttäisi kankaalla. Itselläni on sellainen fiilis, että nyt vasta seikkailu on alkamassa Ellan ja kavereiden osalta.

Taneli Mustosella on paljon suosikkeja ja esikuvia, joita kaikkia ei pysty kerralla luettelemaan. Jotkin elokuvat pyörivät mielessä juuri tämän ohjaustyön aikana

Itselleni sellaiset aina mukana olevat ohjaajat ovat Sergio Leone, Sam Peckinpah ja Kurosawa tietysti. Ensimmäisiä voimakkaita elokuvakokemuksia oli vanhempieni teatterissa, kun äitini toi sinne Louis Mallen elokuvan Näkemiin lapset (1987), joka oli todella kova juttu. Ella ja kaverit -elokuvassa on paljon viitteitä tiettyihin elokuviin ja omiin ihanteisiini. Kotimaisista voisi tässä yhteydessä mainita Matti Kuortin Kiljusen herrasväen seikkailut ja Päivi Hartzellin Lumikuningattaren (1986), joka on minusta aivan mielettömän hieno. Jostain syystä sellaiset 1980-luvun elokuvat kuin Goonies – Arkajalat (1985) ja etenkin E.T. (1982) tulevat mieleen. Terrence Malickin Badlands (1973) on elokuva, josta menen ihan sekaisin, en ymmärrä miten se teki sen.

Lapsen etu ei saisi unohtua

Lasten- ja nuortenelokuvissakin voi olla sanomaa, vaikka viihdyttäminen olisikin se pääasia. Ella ja kaverit on lapsen näkövinkkelistä kerrottu humaani tarina siitä, että vähempikin tehokkuus riittäisi, eikä lapsen etua saisi unohtaa.

Kun lähdetään siitä, että kaikkea pitää kehittää, niin Timo Parvela puhuu ehkä juuri tässä Ella ja Äf Yksi -kirjassa siitä, että välillä unohtuu lasten etu kaikessa kilpailuttamisessa ja kiireessä. Elokuvan temaattinen kysymys tai punainen lanka asetetaan mielestäni jo ihan ensimmäisessä kohtauksessa, jossa uuden koulun rehtori (Ville Myllyrinne) valitsee puolensa ja hyppää tähän kelkkaan, jossa lapsen etu ei välttämättä ole ensimmäisenä.

Itse täytyy sanoa, että on älyttömän hienoja suuria kouluja. Elokuvan tehtävänä on kärjistää asioita, eikä voi sanoa, että pienet koulut ovat aina parhaita mahdollisia, vaan kyllä suurissa kouluissa on mahdollisuuksia. Ehkä me puhumme tässä vain siitä, että aikuistenkin olisi hyvä pysähtyä välillä; meillä on niin kova kiire kehittämään asioita, viemään eteenpäin ja miettimään rahan kannalta, että välillä lasten etu unohtuu väistämättäkin.

Lue myös