Saamelaisten kollektiivinen hätähuuto

Elokuva Eatnameamet – Hiljainen taistelumme syntyi ohjaaja Suvi Westin mukaan pakonomaisesta tarpeesta.

Tunsin, että minun on tehtävä tämä, kun viisi vuotta sitten ilmapiiri saamelaisia kohtaan alkoi koventua monella tasolla. Tehtiin saamelaisvastaisia päätöksiä ja sopimuksia. Media levitti saamelaisista väärää tietoa tietämättömyyttään – oli muodikastakin olla saamelaiskriittinen.

Taustalla ovat myös Westin henkilökohtaiset kokemukset elämisestä saamelaisena Suomessa.

Kerta toisensa jälkeen olen törmännyt meitä koskevaan väärään tietoon, ennakkoluuloihin ja sortaviin rakenteisiin. Kansani ja kulttuurini käy hiljaista puolustustaistelua kiihtyvän kolonialismin myötä. Koin, että minun pitää muiden saamelaisten tavoin tehdä jotain tulevaisuutemme puolesta. Viime vuosina informaatiohyökkäykset ja vihapuhe saamelaisia kohtaan ovat lisääntyneet.

West on kotoisin Tenojokivarresta, Suvannon kylästä. Nuoruutensa hän vietti Utsjoen Outakoskella. Hän asuu Helsingissä, mutta aikoo pian muuttaa perheineen takaisin pohjoiseen.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme pureutuu saamelaisten nykytilanteeseen ja tuntemuksiin ja yrittää löytää ratkaisuja parempaan tulevaisuuteen. Se on ajankohtainen kuvaus Suomen valtion saamelaispolitiikasta, saamelaiskulttuurin kadottamisesta ja saamelaisten taistelusta olemassaolonsa puolesta. Se on hätähuuto EU:n ainoan alkuperäiskansan tulevaisuuden puolesta – saamelaisten omalla suulla. Se on universaali kuvaus taistelusta, jota monet alkuperäiskansat käyvät ympäri maailmaa.

Tärkeä saamelaiskäräjälakiuudistus

Suomen valtio rikkoo toistuvasti omaa lainsäädäntöään ja pyyhkii saamelaiset pois omimalla loputkin saamelaisten maat ja vedet, kulttuurin, elinkeinot, symbolit ja jopa identiteetin. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt, kuten YK, ovat toistuvasti huomauttaneet Suomea saamelaisten kohtelusta. Elokuva näyttää, miten kokonaisen kansan tulevaisuus on uhattuna ilman, että suomalaiset edes huomaavat sitä. Lisäksi heidän elinkeinoaan uhkaavat muun muassa Jäämerenrata, kaivosteollisuus ja muut isot ympäristölle kohtalokkaat hankkeet.

Päätöksiä tehdään paljon tietämättömyydestä. Myös perinteet vaikuttavat. Esimerkiksi eduskunnassa olevat päättäjät eivät tiedä mitään. Luullaan esimerkiksi, että saamelaiset ovat lähtökohtaisesti kielivähemmistö eikä alkuperäisvähemmistö ja kehuskellaan kuinka saamenkielen kielipesätoimintaa tuetaan.

West korostaa, että kielen tukeminen on tärkeää, sillä saamenkieli tarvitsee kaiken mahdollisen tuen selvitäkseen. Samalla kuitenkin muu saamelaisuuteen liittyvä helposti unohdetaan.

Julkisessa keskustelussa ja viranomaistasolla keskitytään usein pelkästään saamenkieleen ja sen elvyttämiseen ja kaikki muut oikeudet unohdetaan tai niistä ei edes tiedetä. Ajatellaan, että jos kieltä tuetaan, niin mitään muuta ongelmaa ei ole ja saamelaiset saisivat olla kiitollisia, kun niitä kielipesiäkin on tuettu. Samalla valtio kuitenkin jatkaa assimilaatiota kolonialismin muodossa ja se uhkaa suoraan myös kielen tulevaisuutta.

Olennainen kysymys on, että jos oikeaa tietoa ei saada, kuinka osataan tehdä päätöksiä?

Jos saamelaiset saisivat valtaa omiin asioihinsa, muiden olisi vaikeampi toteuttaa saamelaiskulttuurin vastaisia intressejään. Saamelaiskäräjälakiuudistus on tällä hetkellä tärkein asia. Äänestys on syksyllä. Jos lakia ei saada muutettua ja poistettua tiettyjä porsaanreikiä, jotka perustuslakivaliokunta aikoinaan lakiin lisäsi saamelaisten tahdon vastaisesti, tilanne on, että saamelaiskäräjillä enemmistönä ovat muut kuin saamelaiset. Saamelaiskäräjillä ei kuitenkaan ole lainsäädännöllistä valtaa, se antaa vain lausuntoja, esimerkiksi että emme halua Jäämerenrataa tai kaivoksia. Mutta tulevaisuudessa voi olla niin, että se antaa lausunnon että tervetuloa Jäämerenrata, tervetuloa kaivokset.

On epäselvää meneekö lakiuudistus läpi. Vallalla on paljon tietämättömyyttä.

Kun olen keskustellut joidenkin kansanedustajien kanssa, he sanovat etteivät tiedä asiasta yhtään mitään. He päättävät asiasta, josta eivät tiedä ja uskovat saamelaisvastaisia kovaäänisiä järjestäytyneitä tahoja, jotka väittävät esiintyvänsä saamelaisten suulla, tai kutsuvat itseään saamelaisiksi, joita saamelaiset syrjivät. Ei ihme, että päättäjät ovat hämillään. Myös Lapin kansanedustajat jakavat väärää tietoa saamelaisista eduskunnassa ja muut pitävät heitä asiantuntijoina.

Lakiuudistusta on yritetty tehdä kolme kertaa ja joka kerran se on kaatunut.

Jostain syystä suomalaiset päättäjät eivät halua antaa saamelaisten itse päättää edes siitä, keitä saamelaiset ovat. Identiteettipolitiikkaan on sekoittunut elinkeinoelämän intressit ja maankäyttökysymykset.

Kun kiistat ovat jatkuneet 30 vuotta, Suvi West ei näe nopeaa ja helppoa ratkaisua. Kieltä saatetaan tukea, mikä on hienoa. Mutta täytyy ottaa huomioon, että kieli on tuhottu kokonaan valtion toimesta. Kun annetaan vaan murusia, se ei saa aikaan suuria aplodeja. Pitäisi tehdä enemmän töitä, että edes perusihmisoikeudet toteutuisivat. Nykyinen hallitus on saamelaisystävällisempi, mutta riittääkö se?

Rakkaudesta, ei vihasta

Kertomus kolonialismista ei ole Westin henkilökohtainen tarina, eikä myöskään kenenkään toisen yksittäisen saamelaisen kokemus.

Maiden vieminen, pakkosaamelaistaminen, elämäntapamme tuhoaminen ja oikeuksiemme kaventaminen on koko Saamen kansaa koskeva yhteinen kipu. Tätä tarinaa ei voinut kertoa yksittäisen ihmisen kautta, se olisi ollut asian vähättelyä. Ihmisiä kuunnellessani tajusin, että olimme käsittelemättömien traumojen kipupisteessä. Minulle Eatnameamet – Hiljainen taistelumme on kollektiivinen hätähuuto.

Tein tätä elokuvaa viiden vuoden ajan. Mieleeni on jäänyt suuri ”flow”, tunne, että olimme kuin suuressa siunauksessa. Asioita tapahtui. Mieheni Anssi Kömi kuvasi. Kuvasimme paljon emmekä laskeneet kuvauspäiviä. Mieheni kuvasi joitain kohtauksia ilman minua. Hän esimerkiksi hoiti New Yorkin kuvauskeikan yksin ja minä ohjasin messengerin kautta yöllä.

West korostaa elokuvan kollektiivisuutta. Vaikka hän oli tietoinen asioista, häneen vaikutti kuinka huolissaan ja epätoivoissaan ihmiset uupumuksen läpi tekivät töitä, että saamelaisilla olisi tulevaisuus.

Vaikutuin siitä mittakaavasta kuinka väsyneitä he olivat. Minäkin itkin ja murehdin. Mutta mieleeni on jäänyt myös kuinka voimaannuttavaa oli olla yhdessä ja saada kokea rakkautta. Se oli niin kollektiivinen kokemus. Saamelainen äänimies Pekka Aikio sanoi, että tämä elokuva on se syy, miksi hän aikoinaan lähti elokuva-alalle. Uskon, että olisin ollut paljon ahdistuneempi jos olisin katsonut vain somea ja muuta mediaa ja yrittänyt vain ummistaa silmäni.

Rakkaus oli Westin sanoin läsnä koko ajan, ja sen he halusivat tuoda elokuvassa esiin.

Leikkausvaiheessakin johtoajatuksena oli, että teemme elokuvaa rakkaudesta emme katkeruudesta tai vihasta. Teimme kaikki valinnat rakkaudesta kansaa kohtaan. Päädyimme asiavetoiseen dramaturgiaan. Ensimmäistä kertaa olin surullinen siitä, että olimme taltioineet hyvää materiaalia, sillä se osoittaa, ettei saamelaisilla mene hyvin. Tämän elokuvan myötä olen saanut enemmän tietoa esimerkiksi siitä, miten saamelainen ja suomalainen yhteiskunta toimivat.

Tietämättömyys kumpuaa sortavista rakenteista

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -elokuvaa on esitetty ennakkonäytöksissä maaliskuusta lähtien, kun ensi-iltaa on jouduttu siirtämään koronarajoitusten takia.

Suomalaiset ovat sanoneet tämän nähtyään, että hävettää. He tuntevat saamelaisten kohtelusta myös raivoa. Olen sitä mieltä, ettei se ole heidän vikansa. Kenenkään yksittäisen ihmisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Suomalaisilta on pimitetty tietoa.

Kaikki on syvällä rakenteissa: valtiossa, koululaitoksessa, eduskunnassa. Suomalaisilla on oikeus saada tietoa saamelaisista, myös suomalaisia kohtaan on tehty vääryyttä, kun tätä tietoa ei ole annettu.

Katsojien kommentit ovat olleet minulle iso signaali siitä, ettei kyse ole ilkeydestä vaan tietämättömyydestä. Ihmiset toivovat hyvää ja haluavat auttaa. Tämän elokuvan esittäminen on ollut minulle eheyttävä kokemus, saadessani tuntea ihmisten hyvän tahdon ja välittämisen. Elokuvaa on esitetty myös saamelaisille. He ovat olleet helpottuneita, kun heidät vihdoin nähdään ja kuullaan. Näitä asioita ei ole aiemmin voinut käsitellä yksilö- eikä yhteisötasolla. Ne on painettu piiloon. Yhteistä katsojien reaktioille on ollut tunteiden näyttäminen.

Olen tehnyt tämän elokuvan rakkaudesta kansaani ja Saamenmaata kohtaan. Meillä saamelaisilla on oikeus tulla kuulluksi, mutta myös suomalaisilla on oikeus tietää saamelaisista ja tilanteestamme. Tieto lisää ymmärrystä ja ymmärrys on lähtökohta kahden kansan tasavertaiselle yhteiselolle samassa maassa.

West painottaa, että tietämättömyys ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen syy, vaan se on sortavien rakenteiden vika.

Kutsun katsojia lähtemään tälle matkalle ja astumaan hetkeksi saamelaiseen todellisuuteen, missä on pakko käydä hiljaista taistelua. Mikäli haluaa kulttuurin säilyvän myös tuleville polville.

Tarkasta omat ennakkoluulot, jaa oikeaa tietoa

Suvi West katsoo optimistisena saamelaisten tulevaisuuteen.

Toivon saamelaisille helpompaa elämää, jossa ei tarvitsisi olla jatkuvasti huolissaan kulttuurin jatkuvuudesta. Toivon, että jonain päivänä tulee uusi suomalainen sukupolvi, joka ei ole perinyt tietämättömyyttä ja rotututkimuksen ajoilta kumpuavia asenteita saamelaisia kohtaan. On luonnollista, että tulee uusia saamelaisia sukupolvia, jotka joutuvat taistelemaan oikeuksiensa, kulttuurinsa, kielensä, maiden ja vesien puolesta. Mutta uskon, että he tekevät sen rakkaudesta ja saavat siitä voimaa taisteluunsa.

Se, mitä jokainen voi tehdä, on tarkastaa omat ennakkoluulonsa. West korostaa, että tietoa jakaessa kannattaa tarkastaa lähteiden alkuperä ja luotettavuus.

Saamelaisvastaisia, saamelaiseksi tekeytyviä tahoja on liikkeellä paljon. Eduskuntavaalien alla voi myös kysyä omalta ehdokkaalta, miten hän aikoo toimia saamelaisten perusihmisoikeuksien eteen. Yksi pitkän tähtäimen tavoite on, että saamelaiset saataisiin vihdoin mukaan opetussuunnitelmaan. Tähän asti, saamelaisten kovasta työstä huolimatta, meidät on pullautettu ulos sieltä. Vanhemmat, opettajat ja oppilaat voisivat luoda paineita heille, jotka päättävät opintosuunnitelman sisällöstä, tai oppikirjojen kirjoittajille.

Saamelaisten saatava kertoa itse omat tarinansa

West koskee, että Suomessa ei vielä oikein osata kyseenalaistaa sitä, kuka kertoo kenenkin tarinoita. Kenen katseesta on kyse, mistä näkökulmasta kerrotaan.

Saamelaiset ovat olleet objekteja muiden tarinoille, mutta ehkä vihdoin olisi aika seurata nykyaikaa ja tukea sitä, että saamelaiset ja muut alkuperäiskansat saisivat pääosin itse kertoa omat tarinansa. Tämä on käytäntöä ja todellisuutta muun muassa Australiassa ja Pohjois-Amerikassa. Ikuisen objektin rooli juontuu kolonialismista ja valkoisen miehen taakasta, josta voitaisiin jo luopua.

West kertoo International Sámi Film Instituten vastikään julkaisseen kattavan protokollan tekijöille ja tuotantoyhtiöille, jotka haluavat kuvata ja käsitellä saamelaiskulttuuria omissa tuotannoissaan. Tällaisia protokollia on ollut jo pitkään muissa maissa käytössä, kuten esimerkiksi Australiassa. Jo nyt jotkut tärkeät pohjoismaiset rahoittajatahot ovat ilmaisseet halunsa sisällyttää ISFI:n protokolla omaan toimintasuunnitelmaansa. Suomen rahoittajatahot, tuotantoyhtiöt, tilaajat ja levittäjät voisivat myös tehdä yhteistyötä saamelaiselokuvateollisuuden kanssa ja ymmärtää, miksi ylipäätään on tarvetta tällaiselle protokollalle.

Mielestäni olisi äärimmäisen tärkeää, että myös Suomen elokuvateollisuus seuraisi nykypäivän arvoja ja tapoja ja tekisi yhteistyötä alkuperäiskansan kanssa sen sijaan, että olisimme vain pelkkiä ilmaisia kohteita ulkopuolisten kertomuksille. Protokollan sisällyttäminen omaan toimintasuunnitelmaan olisi merkittävä harppaus Suomen elokuvateollisuudessa.

Lue myös