Suomi-rock äkkiväärän huumorin tanhuvilla

Pitkä kuuma kesä on ohjaaja/käsikirjoittaja Perttu Lepän ensimmäinen pitkä ohjaustyö. Lyhytelokuvia rustanneen Lepän mielissä oli jo pitkään pyörinyt ajatus tehdä elokuva ajasta, jolloin hän itse oli ollut nuori ja suomirockin syntysanat lausuttu.

– Kyllähän tietyt syntysanat tälle on lausuttu jo vuonna 1980, kun itse olin 16-vuotias Joensuussa ja innokkaasti mukana tässä rocktouhussa, joka silloin levisi koko maahan.

Vaikka Pitkä kuuma kesä onkin hauska elokuva, niin Lepän tavoitteena on aina ollut tehdä lajityypistä riippumatta elokuvia, joissa on mukana myös todellisuuden tuntu.

– En oikeastaan ymmärrä, mitä menen elokuviin katsomaan, jos en usko niihin ihmisiin, joita näen. Se on tärkeää niin dialogin kuin kaiken sen ihmisten tekemisen, olemisen ja motivaatioidenkin kohdalla, että ne ovat oikeita ja todellisia ihmisiä.

Ja todellisuuden pohjaa joensuulaisen Lepän elokuvasta löytyykin. Todellisuus on käsikirjoittajalle aina se tarinan lähde ja sieltä on hauska ammentaa myös hersyttäviä tarinan yksityiskohtia.

– Muun muassa kohtaus, jossa herra Kukkonen kiipeää puuhun huutelemaan elämän perustarpeitaan, niin kyllä sille aito lähtökohta löytyy. Taisi olla vanhempi Tiilikaisen veljeksistä, jolle tuli tällainen pakottava tarve kesken illanvieton. Osa on todellisia tapahtumia Joensuusta, osa juttuja, joita olen kuullut, ja osa on ihan itse käsikirjoitusta. Tietysti sellainen pohjoiskarjalainen äkkiväärä, halki poikki pinoon -huumori ja -mentaliteetti oli mukana kuvioissa. Se oli tärkeää minulle tekijänä.

Nostalgian harjalla

Pitkän kuuman kesän tekijät kuvasivat yli 1500 nuorta Joensuussa ja Helsingissä harrastelijoista ammattinäyttelijöihin, sillä koskaanhan ei tiedä mistä kolosta juuri se tyyppi ryömii esiin. Kova esityö palkitsi tekijänsä, sillä elokuvan nuoret päätähdet tekevät hyvää jälkeä, vaikka osa näyttelijöistä ei ollut vielä edes syntynyt elokuvan tapahtuma-aikaan.

Elokuvan musiikki nostalgisoi 80-luvun alun suomirockia, niin että korvia raikaa. Eikä ihme, sillä musiikin takaa löytyy Pauli Hanhiniemi.

– Sehän se aika hauska juttu onkin, että Pauli oli itse aika nuori kolli tuohon aikaan ja väännellyt ensimmäisiä demojaan. Eli eipä ollut vierasta maailmaa tuo hänellekään. Paulillahan on aika nostalgisia tekstejä ja sellaista perus suomimeininkiä siinä hommassa, niin se kyllä toimi eikä siihen tarvittu mitään lisäelementtejä.

Leppä pitääkin musiikkia tärkeänä elokuvan tarinan kerronnassa. Musiikki kun on suora tie ihmisen emootioihin ja varsinkin komediassa sillä on suuri merkitys.

Pitkä kuuma kesä ei ole pelkkä rock-elokuva, vaikka rock-bändi toimiikin sen moottorina. Elokuvasta löytyy perinteisiä tarinan peruselementtejä orastavasta rakkaustarinasta kahden nuoren miehen väliseen, välillä ristiin käyvään, ystävyyteen. Leppä onkin hakenut elokuvaansa elämää ja sen tarinoita.

Kun Koivusalon Kulkuri ja joutsen oli rock-henkinen tarina kahdesta 50-luvun viihdyttäjälegendasta, niin Leppä tuo saman kaltaisista asetelmista kumpuavan 80-luvun rock-tarinan valkokankaalle. Pitkä kuuma kesä ei oikeastaan olekaan nuorisoelokuva, vaan nuorisokuvaus, joka viihdyttää niin vanhempaa sukupolvea kuin nuorempaakin väestön osaa.

– Se on mieletön ennakkoasetelma. Kun suomalaisella elokuvalla menee hyvin, niin kerrankin on vastaanottava yleisö. Ja selvästi tuntuu juttu uponneen. Kolmestakymmenestä viiteenkymmeneen olevalta porukalta on tullut kommenttia, että leffan myötä palasi muistot mieleen siitä, kuinka lähes joka jätkällä oli joku bändi silloin ja mihin sekin joutui.

Mutta mitä Pitkä kuuma kesä sitten antaa nuoremmalle yleisölle.

– Tämä nyt on ensimmäinen nuorisokuvaus, joka tulee mieleen joka on hyvän tuulinen ja liikkuu ei-ongelmaperheissä. Että – kyllä, jos jollekin tulisi sellainen fiilis vähäksi aikaa, että oikeastaan tämä Suomi on aika nasta maa välillä, niin kyllä minä olisi iloinen siitä.