Samurai suomalaisittain

Osaltani haastattelu alkaa huonosti. Tekniikka pettää minut, kun äänitallennin ei toimi. Onneksi tätä nykyä meillä on ylipätevät kännykät, joilla haastattelun tallennuskin onnistuu kevyesti.

Me teimme kaikki treenit elokuvaa varten kännykkäkameralla. Kun koko homma oli kunnossa, menimme vasta oikean kameran kanssa, Samurai Rauni Reposaarelaisen ohjaaja, käsikirjoittaja ja nimiroolin näyttelijä Mika Rättö lohdutti.

Hän on innoissaan ja silminnähden onnellinen, että saa näyttää valmiin elokuvan vihdoin yleisölle. Rättö kertoo, että elokuvan teossa nähty ydinporukka tuntee toisensa jo entuudestaan. Oikeastaan kaikki ovat hyviä ystäviä keskenään. He perustivat aikoinaan Teatteri Moderni Kanuuna -ryhmän, joka teki niin musiikkia kuin ”köyhän miehen elokuviakin”, eli näytelmiä.

Joskus, en muista miksi, baarissa päätettiin, että tehdään pari teatterinäytelmää johon tehdään musiikit ja puvut. Kutsuimme ensimmäistä näytelmää heti köyhän miehen elokuvaksi. Elokuvaan ei ollut aluksi rahkeita, joten tehtiin näytelmiä. Viisi tai kuusi näytelmää olemme tehneet, joista tämä Samurai oli viimeinen. Sitten aloimmekin jo kuvata ensimmäistä elokuvaa.

Rättö painottaa vahvaa tee-se-itse -mentaliteettia ja yhdessä tekemistä. Kaikki ovat mukana työstämässä elokuvan musiikkia, näyttelemässä, ohjaamassa ja käsikirjoittamassa sitä. Jos tulee erimielisyyksiä, niistä keskustellaan ja valitaan paras, toimivin ratkaisu.

Kaikkiruokaista hämyilyä

Elokuvan visuaalisuus ei ole yllätys, sillä sekä elokuvan kuvaaja, kuten myös Rättö itse, ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi. Rättö on valmistunut myös sähkömieheksi, mutta ei ole koskaan harjoittanut ammattia. Kokemusta on myös lukuisista omista bändiprojekteista. Niin, ja onhan Rättö myös kirjailija. Käsikirjoitukset ovat pääosin syntyneet hänen kynästään, mutta siihen ovat osallistuneet kaikki. Kehun Samurai Rauni Reposaarelaisen kaunista, jopa runollista kieltä.

Joo, ehkä se vähän poikkeaa, kun se on enemmän kirjallista. Nykyään elokuvassa pyritään niin yleiskieleen. Suomalaisissa elokuvassakin matkitaan hyvin pitkälti Amerikan formaattia, vähän vääntäen murteen puolelle, jos tarve vaatii.

Onko Amerikkalaisessa elokuvassa sitten jotakin vikaa?

Ei, pidän amerikkalaisista elokuvista suuresti, mutta pidän elokuvasta ylipäätään. En ole koskaan ymmärtänyt kahtiajakoa Hollywood-leffa paha, eurooppalainen taideleffa hyvä. Itse en kannata sitä alkuunkaan. On hienoa miettiä kuinka lapsuudesta vaikka Karate Kid on innostanut yhteen maailmaan.

Pidän ylipäätään suuresti amerikkalaisen elokuvan ja nykyään myös sarjojen viihdyttämisen tasosta, mutta yhdessä asiassa ei nimenomaan pidä jumittaa. Juuri siihen rinnalle tarvitaan kunnon eurooppalaista hämyilyä ja taidefilmiä sekä aasialaista undergroundia ja muuta. Siitä saa sen kokonaiskuvan mitä on. Mielestäni kaikkiin elämän osa-alueisiin kuuluu juuri se filosofia. On erikoista, että valitaan se yksi suosikki, mitä sitten liputtaa hampaat irvessä.

Kalsarit jalkaan

Rättö kertoo, että oli väistämätöntä tuoda samurait perisuomalaiseen kansanmaisemaan. Assosiaatio ja hetken inspiraatio, jopa koheltaminen ja hulluus ovat taiteen saralla tärkeitä ominaisuuksia. Tosin, Kurosawan kanssa on turha kilpailla.

Ensimmäinen ajatus, kun lähdimme työstämään Samurain käsikirjoitusta, oli, ettei ole mitään järkeä tehdä kurosawalaista elokuvaa ja kilpailla hänen kanssaan siitä, kumman elokuva näyttää enemmän japanilaiselta. Meidän täytyy itse tehdä Japani siihen paikkaan, missä kulloinkin olemme.

Miten se tapahtuu, kysyn.

Miten se tapahtuu? No ei muuta kun ukin vanhat pitkät kalsarit jalkaan, miekka käteen, ninjakengät jalkaan ja sitten käyn tuossa huoltoaseman pihalla. Katsomme siihen sommitelmaan jotakin, mikä meidän mielestämme on esimerkiksi jotakin japanilaista tai aasialaista. Vastaukset tippuvat itse itsestään, kun niitä alkaa kaivaa.

Ihmettelin, miksi päähenkilöksi on valittu juuri alkoholisoitunut, jopa epämiellyttävä Rauni.

Lähtökohtana oli sellainen pikkukaupungin, pikkupubin Stalin, joka aina selittää asiat itselleen parhain päin. Hän on sen verran mahtava ja voimakas, eikä aiheuta muuta kuin tuhoa, rauniota ja kyyneliä jälkeensä. Tuhon enkeli. Jos tämän olisi julkaissut joku iso tuotantoyhtiö, niin ei sitä tuollaisena olisi voinut tehdä. Rauni olisi ollut vain joku lähiöpubin tappelija, joka olisi pistänyt kaikkia turpaan.

"Taide on kommunikaatiota"

Inspiraation lähteiksi Rättö mainitsee ehdottomasti Jari Halosen ja heinäkuussa menehtyneen Jouko Turkan. Eniten heissä kiehtoo persoonallisuus, voima ja fyysisyys.

Esimerkiksi tässä maassa elokuvaa ei niin tee kukaan muu. Kaikki jäljittelevät tietynlaista realismia, pieneleistä elokuvanäyttelemistä. Katsojat yritetään saada unohtamaan näytteleminen, mutta heidän teoksissaan tehdään juuri päinvastoin. Niissä tehdään valtavan näkyväksi koko metodin kautta se näyttelemisen järjetön fyysisyys. Se on ainutlaatuista, ja kun se toimii, se toimii.

Fellini taas osoitti nuorelle kokijalle, että ihmisten sattumanvaraisuus ja spontaanius on paljon lähempänä realismia kuin mikään muu. Tämä perintö jäi Rätölle mieleen italialaistekijän tuotannosta.

Taide on kommunikaatiota. Se on sanojen jatketta. Nyt me vaihdamme pikemminkin tietoa, mutta tuolla salissa me vaihdoimme enemmänkin tuntemuksia. Taide on kommunikaation väline, jossa muoto vain vaihtelee. Sanat muuttuvat tanssiksi ja se on paljon enemmän sidoksissa tuntemuksiin ja vaistoihin.

Kommunikaatio ei ole pelkkää älyllistä tiedonsiirtoa, vaan se on hyvin kokonaisvaltaista. Ja itselle se merkitsee ennen kaikkea elämisen tapaa. Taide on puheenvuoroja, joita pidämme maailmalle ja maailma kuuntelee niitä tai ei kuuntele.

Lue myös