Badding oli kuin kävelevä elokuva, toteaa Markku Pölönen

Badding on elokuva suomalaisesta rock-musiikista ja sen tunnelmista. Elokuva ei ole totuudellinen elämänkerta ja missään vaiheessa se ei edes yritä olla sitä. Badding kertoo ennen kaikkea musiikin tunnelmasta ja suomalaisessa kevyessä musiikissa tunnelma on ollut aina vahvasti, joskus jopa hallitsevasti, läsnä. Markku Pölösellä aiheen käsittelyn ensimmäiset muistijäljet ovat jo vuodelta 1994, kun Onnenmaa oli tehty.

- "Silloin tuli semmoinen idea, että olisi pirun hauskaa tehdä vanhoja suomalaisia hittejä eräänlaisiksi musiikkivideoiksi. Sitten tein listaa siitä ja siellä oli Baddingin biisejä varmasti kymmenen kärjessä. Olivat nämä rokkibiisit Viilaten ja höyläten, Mä jäin kii ja Paratiisi. Oli tarkoitus tehdä niistä, mutta se juttu jäi."

Vuonna 1996 julkaistiin Baddingin elämänkerta sekä kuuden cd:n boksi. Tällöin Pölösellä syttyi uusi ponsi aiheeseen, sillä kirjaa lukiessaan ja musiikkia kuunnelleessaan Pölösellä jysähti.

- "Jysähti heti. Hän on kuin kävelevä elokuva, dramaturginen aihe, koska hänessä on niin paljon eri suuntiin tempoilevia voimia, että siitä saa aika hyvin rakennettua kiinnostavan tyypin."

Badding on ihmisenä ja myös rock-tähtenä mielenkiintoinen persoona. Hänellä ei liiemmälti ollut sydänystäviä ja hän joutui pitkälti kohtaamaan julkisuuden ja koko rock and roll -elämän paineet yksinään, tähdentää Pölönen.

- "Oli tietty pantu henkilöitä vahtimaan, että hän tekee hommansa, mutta varsinaisia sydänystäviä ei ollut, kuin nuoruudesta Rafe Tanskanen, joka ei kuitenkaan ole elokuvan paska-Ossin esikuva. Tyyppi on koottu neljästä henkilöhahmosta."

Elokuva rakentuu musiikista, ei totuudesta

Nuoruus ja teenage-tematiikan juonne ovat Baddingin tuotannossa vahvasti läsnä ja Pölönen halusi sen olevan mukana myös elokuvan kuviossa.

- "Siitä tuli näitä tämmöisiä ideoita, kuin esimerkiksi tämä kolmiodraama jossa on Badding, Ossi ja Mari, niin sehän on suorasukaisesti tempaistu semmoisesta biisistä kuin Mari naapurin, hänen viimeisin."

Badding on musiikin kautta rakennettu elokuva. Musiikki on elokuvan kertoja, joka luo Baddingistä sen mikä hänet halutaan olevan. Pölöselle oli ilmeistä, että musiikki ja sanoitukset ovat vahvasti mukana elokuvan kerronnassa.

- Badding pisti sitä omaa ajatteluaan ja tunnemaailmaansa niin paljon näihin biiseihin, että oikeastaan se Badding on siinä musiikissa ja niitten lyriikassa. Sen takia on käytetty sitä musiikkia ja sanotuksia niin voimakkaasti mukana tässä kerronnassa."

Tunnetuista ihmisistä kertoville elokuville sälytetään usein totuuden kertojan viittaa, vaikka totuutta ei näissä elokuvissa useimminkaan ole edes tavoiteltu. Pölösen mielestä elokuvaa on turha yrittää jaotella totuuden ja dramatisoinnin suhteen.

- "Tässä on vähän tätä totuutta käytetty samalla tavalla, niin kuin Milos Formanin Amadeus-leffassa. Siinäkin suurin totuus on siinä musiikissa ja fakta-ainesta on varmaan tuommoinen viidestä kymmeneen prosenttia."

Elokuvan Badding on tulkinta

Rauli Somerjoesta muotoutuu elokuvassa kuva herkkänä ja haavoittuvaisena ihmisenä. Tällaisen hahmon luominen on ollut varmasti vaikeaa, minkä Pölönen allekirjoittaakin. Hänellä itsellään oli ollut voimakas ennakkokäsitys Baddingistä, joka ei kuitenkaan ihmeemmin muuttunut käsikirjoitusvaiheessa muuta kuin painotuksiltaan.

- "En ollut ollenkaan tajunnut, että tällainen pikkaisen naiivi metsänneitoja ja menninkäisiä ja satujen olentoja, sarjakuvasankareita vilisevä maailma oli Baddingille niin tärkeä jopa aikuisena ihmisenä. Joissakin elämänvaiheissa tuntui, että se oli tärkeämpää kuin musiikki."

Pääosaesittäjä Janne Reinikainen toteaa hahmon löytämisen lähteneen fyysisiä teitä. Reinikainen tutki vanhoja nauhoja päästäkseen sisälle Baddingin eleisiin niin puhuessa kuin esiintyessäkin tanssiin ja ryhtiin. Tämä tutkiminen mahdollisti Reinikaisen pääsemisen hahmossaan myös syvemmälle.

- "Eli hyvin yksinkertaisista asioista pitää lähteä liikkeelle. Kyllä se herkkyys on koko ajan siellä olemassa siinä ihmisessä, aivan käsittämättömällä tavalla, jopa uskomattoman hauras. Toisaalta siinä on hirveän energinen ja voimakas puoli. Se omituinen yhdistelmä tekee hänestä niin myyttisen ja legendaarisen omaisen hahmon."

Yleisöllä on varmasti omat vahvatkin odotuksensa Baddingin hahmosta elokuvassa, mutta Reinikainen sanoo ohittaneensa tämän ajattelemisen, sillä hänestä on tärkeämpää löytää se oma totuus, joka tuntuu itsestä ja koko tekijäjoukosta oikealta.

- "Se oman totuuden löytäminen on siinä se olennaisin juttu."

Pölönen jatkaa korostaen, että kyseessä on aina tulkinta, jolla ei koskaan voida miellyttää kaikkia.

- "Legendaariset hahmot tuppaavat olemaan sellaisia, että sitten kun he ovat ikään kuin heittäneet lusikkansa nurkkaan, niin sitten yhtäkkiä ilmestyy sadoittain erilaisia tulkintoja heidän elämästään, joten ei siinä voida sanoa, että olisi yksi ja ainoa oikea tulkinta. Olisikin kurjaa, jos olisi jotenkin edes yrittänyt purkaa sitä myyttistä Baddingiä ja sanonut sitten lopussa järeästi, että näin on, koska se on mahdottomuus."

Vielä ei eletä suomalaisen musiikin buumia elokuvassa

Suomalainen musiikki on ollut hyvin edustettuna kotimaisessa elokuvassa. Syitä tähän on varmasti monia. Pölönen listaa niistä muutamia olennaisia.

- "Luulen vaan, että se on yksi osa tällaista kansakunnan lähimenneisyyden kartoitusta ja halua nähdä sitä nyt henkilöiden kautta. Ja kun tietää suomalaisten innostuksen karaokeen ja musiikillisten muistojen määrän, jota suomalaiset kelaavat jatkuvasti karaoke-kappaleissa, niin laulaessaan niitä he kokevat omia tunnelmiaan siitä, että miten se on heidän eri elämänvaiheisiinsa vaikuttanut. Ei sitä voi kieltää, etteikö se olisi nostalgiaa - se on musiikkinostalgiaa aika puhtaasti."

Pölösen mielestä suomalaisen musiikin viime aikojen suosio elokuvissa on lähinnä sattumaa, eikä buumista vielä oikein voida puhua.

- "Sitten, jos nyt rupeaa tulemaan elokuvia Hurriganesista, Hanoi Rocksista, Olavi Virrasta, näin… Mikko Alatalosta (naurun hyminää)… niin sitten voidaan puhua jo buumista."