Turha murehtia turhia
Arto on tuupannut itsensä vapaaehtoisesti putkeen. Arto menee aamulla kauluspaitatöihin ja avioliitto nojaa joustamattomaan viisivuotissuunnitelmaan, jonka askelmerkit on taottu rautarouvan kanssa. Sipiläläisen sankarimme henkinen tasapaino joutuu koetukselle, kun hän lähtee kyyditsemään äitiään karaoken SM-kisoihin.
Nuotin vierestä -komedian (2016) ohjannut Lauri Nurkse tunnistaa Artossa itsensä. Ura on edennyt johdonmukaisesti ja sen eteen on tehty määrätietoisesti töitä. Nurkse aloittaakin elokuvan esittelyn kertomalla kyseessä olevan vahvasti henkilökohtainen ja siksi hänelle itselleen tärkeä teos.
Olen huomannut missaavani ihan hirveästi asioita, kun vain mietin ensi viikon suunnitelmiani. Olisi hienoa, jos ihmiset havahtuisivat nauttimaan hetkestä, eivätkä vain murehtisi menneitä tai tulevia. Siinä samalla meistä tulisi ehkä vähän suvaitsevaisempiakin ja ymmärtäisimme helpommin, miksi joku juuri tällä hetkellä tekee niin kuin tekee.
Suomalaiset ovat aika juroa kansaa. Vähän väliä joku moottoriturpa käy Helsingin Sanomien etusivulla toteamassa, että “hei, teidän pitäisi opetella lobbaamaan, puhumaan niitä näitä ja muutenkin vähän rentoutumaan”. Mutta kun valtakunnassa pinta-alaa on enemmän kuin Saksassa ja väkeä vähemmän kuin Berliinissä, niin hölösuut ovat aika harvassa.
Olen pidemmän aikaa miettinyt omaa suhtautumistani häpeään. Se on jo ihan lapsuudesta lähtöisin. Kun skidinä tein omia leffoja, niin hävetti kun niitä näytettiin muille. Sitten kuitenkin huomasin, että ihmisethän saavat näistä huvitusta ja tunteita irti.
Suomessa pohditaan itsekseen aika paljon ja mietin itsekin todella paljon sitä, mitä muut ajattelevat tekemisistäni. Tyhmästi arvotan omia juttujani sen perusteella, mitä mieltä muut ovat niistä. Vaikka eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, pitäisi vain tehdä itselleen tärkeitä asioita.
Karaoken rytmissä
Japanista postitettu ja jollain ihmeen oikulla Suomeen haaksirikkoutunut karaoke ei sovi kliseiseen suomalaiseen sielunmaisemaan. Sen suosiota on vaikea selittää stereotypioiden kautta. Varsinkaan kun ei voida puhua vain jostain marginaalin touhusta, vaan paperilappusiin raapustavat ikivihreitä niin porhot kuin poljetut.
Lehdistötilaisuus alkoikin sopivasti Lauri Nurksen ja pääosan esittäjä Riku Niemisen duettotulkinnalla Bon Jovin Livin’ On A Prayerista.
Karaokessa suomalaiset ottavat riskin! Silloin mennään muiden eteen ja antaudutaan näiden arvioitavaksi. Olen pitkään halunnut tehdä elokuvan karaokesta. Se on ihanaa, kun kaikki saavat laulaa ja jokaiselle taputetaan.
Nuotin vierestä viettää ison osan kestostaan tietyissä maisemissa. Eritoten karaokelavaa kiertävät pöydät tulevat tutuiksi. Ohjaaja halusikin näyttää hahmojen muutoksen ympäristön avulla.
Koska olimme niin paljon samoissa paikoissa, eivät ne tilat voineet olla staattisia. Karaokepaikka muuttuu sitä kotoisammaksi ja yhteisöllisemmäksi, mitä pidemmälle elokuva etenee. Haaste olikin siinä, miten valoilla ja kuvakerronnalla saatiin muokattua tunnelmaa. Milloin kuuluu jokainen yskäisy, milloin taas on täysin intiimi tunnelma?
Useampaan kertaan tilat nähdäänkin suoraan Arton vinkkelistä, jolla Nurksen mukaan tuodaan esille sitä epämukavuutta, johon päähenkilö törmää ajautuessaan itselleen vieraaseen tilaan.
Kuten Artolla, niin myös minulla on tarve kontrolloida. Se lienee jonkinlainen ohjaajien ammattitauti. Kun hommat osaa, on turvallinen olo. Mutta heti jos tuntuu siltä, että joku on riskialtista ja vierasta, niin hermostuttaa. Samalla voi myös herkästi alkaa hävettää, kun on tunne, että kaikki ympärillä olevat tietävät paremmin tai ainakin olettavat minun osaavan.
Nurkse sanoo, että karaoken purkittaminen on vähän kuin seksikohtauksen kuvaamista: tärkeintä on luoda turvallinen, kannustava ja rento ilmapiiri, jossa mokaaminen on sallittua.
Halusin, että mennään kokeilun, ei häpeän kautta. Mutta totta kai kaikkia jännitti. Riku Nieminen on heittäytyjä, mutta kun kuvausryhmässä on 30 jäsentä, avustajia 100 ja minulla hirveä määrä toiveita siitä, mitä kohtauksessa pitäisi olla, niin kyllähän se jännittää.
Lue myös
Seuraava:
Marko Röhr & Kim Saarniluoto ja Järven tarina
”Kun ajat ja arvot ovat kovia, tuo luonto turvaa ja ikiaikaisuutta.”
Edellinen: Mika Kaurismäki ja Tyttökuningas
"Lähestyimme aihetta enemmän psykologisesta kuin historiallisen epookin näkökulmasta."