Fani teki elokuvan luopumisesta

Jukka Tolonen (s. 1952) on yksi Suomen arvostetuimmista kitaristeista, joka on soittanut useissa eri kokoonpanoissa Tasavallan presidentistä Wigwamiin. Ensimmäisen soololevynsä Tolonen julkaisi 19-vuotiaana. Komeasta urasta huolimatta monet muistavat kitaravirtuoosin vuonna 2006 tapahtuneesta puukotuksesta, joka vei hänet vankilaan.

Ohjaaja Lasse Keso ryhtyi tekemään seurantadokumenttia ihailemastaan muusikosta puukotustapauksen jälkeen.

Olen itsekin muusikko, aloitin kitaransoiton samoihin aikoihin Tolosen kanssa. Nuorempana minulla oli samanlainen kitara ja fleda kuin hänellä. Olen siis pitkäaikainen fani.

Kun dokumenttia alettiin kuvata vuonna 2007, Jukka Tolosen elämäntilanne oli vähintäänkin sekava. Ensimmäisissä Keson kuvaamissa otoksissa oikeudenkäyntiä odottava muusikko on langanlaiha ja joskus aggressiivinenkin.

Jukka käytti tuolloin amfetamiinia ja alkoholia. Kyllä hänen käytöksensä tuntui välillä pelottavalta.

En halunnut tehdä mitään kiiltokuvaa, vaan kuvata tilannetta totuudenmukaisesti. Jukka vähän naureskeli dokumentti-idealleni ja kysyi, oliko tarkoitus tehdä Ozzy Osbournesta kertovan tositelevisiosarjan tyyppistä draamaa.

Alussa en tietenkään tiennyt, mitä dokumentista loppujen lopuksi tulisi. Aloin vain kerätä materiaalia omalla riskillä, ilman mitään rahoitusta mistään.

Sittemmin Keso sai elokuvasäätiöltä ennakkotukea, ja Yleisradiostakin luvattiin rahaa. YLE:n vuoden 2011 organisaatiouudistus kolahti kotimaisten dokumentintekijöiden nilkkaan ja hidasti myös Tolosen tekemistä.

Samanaikaisesti dokumentin päähenkilön elämässä tapahtui suuria muutoksia. Tolonen joutui vankilaan, tuli uskoon ja lopetti päihteiden käytön. Nivelkuluma teki lopun kitaransoitosta.

Se tuntui aika symboliselta. Jukka oli puukottanut sillä kädellään toista ihmistä, ja sitten käsi lakkasi toimimasta.

Vapauduttuaan vankilasta Tolonen ryhtyi työstämään virsilevyä poikansa Dimitrin ja tämän Johanna-vaimon kanssa. Marzi Nymanin tuottamalla, helmikuussa 2011 julkaistulla Juudan leijona -levyllä Tolonen soittaa pianoa ja laulaa.

En halunnut tässä dokumentissa hirveästi korostaa sitä uskoontuloa. Yhtä lailla kuin uskosta tässä on kysymys musiikin voimasta ja soittamisen intohimosta. Jukka itse toivoo tarinansa toimivan varoittavana esimerkkinä.

Vaikka Tolonen ei enää pysty soittamaan kitaraa, hänen musiikkinsa elää nuoremman polven kitaristien hyppysissä. Dokumentin rungon muodostavat levytyssessiot, joissa Timo Kämäräinen, Risto Toppola ja Teemu Viinikainen tulkitsevat Tolosen 1970-luvulla säveltämiä kappaleita. Maestro itse istuu studion sohvalla kuuntelemassa.

Tämä elokuva kertoo luopumisesta, viestikapulan siirtymisestä eteenpäin. Jukka Tolosella on ollut valtavan suuri vaikutus nuoriin soittajiin. Toivon, että tämän elokuvan myötä yhä useampi kiinnostuisi hänen musiikistaan.

Lue myös