"Vakavalle lastenelokuvalle on tarvetta"

Klaus Härön (s. 1971) ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Näkymätön Elina voitti Berliinissä kristallikarhun. Elokuva palkittiin lapsista ja nuorista koostuneen raadin toimesta parhaana lasten- ja nuortenelokuvien sarjassa. Elokuvalle myönnettiin myös kansainvälisen lastenelokuvan ammattilaisista koostuvan juryn erikoispalkinto. Palkintopystiä tärkeämmäksi Härö kuitenkin kokee sen, että elokuva on otettu hyvin vastaan nuoren kohderyhmän parissa.

- "Minusta se palkinto on ensisijaisesti osoitus siitä, että elokuva toimii lapsiyleisölle, eikä pelkästään Suomessa, vaan myös Saksassa. Se, että tarina on niin universaali ja toimii myös muiden maiden lapsille, oli minusta ilahduttavaa."

Suomalais-ruotsalainen yhteistyö

Taideteollisesta korkeakoulusta elokuvataiteen ohjauksen ja käsikirjoituksen linjalta valmistunut porvoolainen Klaus Härö on tehnyt kourallisen dokumentteja ja lyhytelokuvia. Vielä opiskeluaikoinaan hän oli vahvasti sitä mieltä, että kirjoista ei pidä elokuvia tehdä.

- "Sitten oli pakko kääntää takkia ihan täysin, kun luin tämän Kerstin Johanssonin kirjan Näkymätön Elina. Kirjassa yhdistyi minusta niin monta tärkeää aihetta, joita itse olin yrittänyt työstää käsikirjoitukseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Joten tuntui siltä, että tämä on nyt se kirja, josta haluan tehdä elokuvan."

Tästä syntyi suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto. Suomalaisena ja toimeenpanevana tuottajana toimi hyvät kontaktit länsinaapuriin omaava Claes Olssonin Kinoproduction ja ruotsalaisena yhteistuottajana oli Filmlance ja Anders Landström. Häröllä ei vielä ole pitkää kokemusta erilaisista tuotannoista, mutta ainakin tässä tapauksessa yhteistyö oli tiivistä, toimivaa ja jo aiheensa puolesta perusteltua.

- "Tarina sijoittuu Pohjois-Ruotsiin, mutta kertoo suomenkielisestä väestöstä. Näin ollen tässä oli luonnollinen ja tarinalähtöinen yhteistyömahdollisuus. Eikä niin, että kun saadaan tuo ruotsalainen tähti tähän meidän suomalaiseen elokuvaan, niin saadaan samalla myös ruotsalaista fyrkkaa. Päinvastoin, yhteistyö lähti tarinasta."

Pohjoismaiselta pohjalta

Härölle yhteistuotanto oli siksi iloinen asia, että hän kasvanut ruotsalaisten lastenelokuvien kuten Pepin ja Vaahteramäen Eemelin parissa ja ihaillut pohjoismaista elokuvaa nuoresta pitäen. Yhä edelleen monet hänen suosikkielokuvansa ja -ohjaajansa ovat pohjoismaisia. Työskenneltyään nyt itse osana tätä tuotantokulttuuria Härö toteaa sen olevan hyvin ammattitaitoista ja jossain määrin pidemmälle kehittynyttä kuin Suomessa. Tämä ammattimaisuus kiehtoi ohjaajaa jo nuorena:

- "Pohjoismaisten elokuvien toteutustyyli ja jälki ovat olleet ammattimaista. Elokuvien maailma on ollut läheinen samalla, kun elokuva on ollut hyvin tehtyä. Kun katsoo suomalaista elokuvaa, niin se näyttää - ainakin on joskus näyttänyt - hyvin kotikutoiselta ja tarinaan on siksi ollut vaikea upottautua, vaikka maailma on ollut läheinen. Kun katsoo ruotsalaisten ja tanskalaisten elokuvaa ja elämää, niin se on paljon lähempänä meidän elämää kuin amerikkalaisten elokuvien. Silloin se on tuntunut, että näin hyvin tehtyä mutta tarina näin läheltä. Ehkä se kombinointi on puhutellut minua."

Ruotsin ja Berliinin menestys

Näkymätön Elina sai Ruotsin ensi-iltansa tammikuun lopussa ja vastaanotto on ollut hyvä. Ohjaaja on kokenut jopa hienoisena yllätyksenä sen, että elokuva on puhutellut lapsiyleisön lisäksi myös vanhempia ihmisiä sekä teini-ikäisiä. Ainakin Ruotsissa elokuva on pyörinyt hieman paremmin, mitä tekijät olivat odottaneet:

- "Aihe on kuitenkin vakavahko, eikä elokuvassa ole tähteä kuten Leonardo DiCapriota tai Astrid Lindgrenin nimeä tai muita vastaavia ulkoisia elementtejä, jotka toisivat yleisöä tai houkuttelisivat katsomaan. Siinä mielessä elokuva on mennyt paremmin, mitä osasimme odottaa."

Berliinin menestys oli Härölle sikäli yllätys, että lastenelokuvien sarja oli erittäin korkeatasoinen.

- "Niitä elokuvia katsellessa ajattelin, että nyt ollaan kovassa kilpailussa. Jo sen tajuaminen, että ollaan näin hyvässä seurassa ja joku on sitä mieltä, että meidän Näkymätön Elina on yksi maailman kolmestatoista parhaasta lastenelokuvasta on jo sinänsä ihan huikeata."

Ohjaaja ehti palata Berliinistä Suomeen, mutta jo lentokentällä hän sai puhelun festivaalin johtajalta, joka pyysi häntä palaamaan takaisin palkintojenjakotilaisuutta varten. Berliinin menestys on luonnollisesti parantanut Elinan mahdollisuuksia kansainväliseen levitykseen ja näillä näkymin elokuva tullaan näkemään levityksessä ainakin Pohjoismaissa ja Saksassa.

Esikoisensa menestyksestä Härö ei tunnusta ottavansa paineita. Näkymätön Elina ehti olla valmiina odottamassa ensi-iltaansa jo melkein puolisen vuotta ja ohjaaja jo kokonaan uusissa töissä dokumenttiprojektin ja näytelmäelokuvan käsikirjoittamisen parissa ennen Berliiniä.

- "En osaa ottaa tästä paineita, koska minulla ei ole sitä referenssiä, mitä tämä tulee merkitsemään. Eikä ole mitään automaatiota, että nyt kun menee palkinnon kanssa Suomen elokuvasäätiön, niin saa sen rahan seuraavaankin elokuvaan. Ihan sama kierros täytyy käydä läpi eli hakea rahaa, motivoida elokuva ja ottaa haasteet vastaan."

Lastenelokuville arvostusta

Vakavasävyiset ja juuri pohjoismaiset lasten- ja nuortenelokuvat ovat puhutelleet Häröä nuoresta asti, jolloin hänellä syttyi halu tehdä vastaavanlaista elokuvaa itsekin. Johanssonin kirjan selkeä visuaalinen maailma oli puhutteleva ja houkutteli elokuvan tekoon:

- "Eli tämä kahden maailman vastakkainasettelu. Pohjois-Ruotsin luonnonkauniin, orgaanisen kylämiljöön ja uuden tehokkaan koulumaailman törmäys, niin näiden kahden maailman ristitulessa tunsin, että saattaisi syntyä dynaaminen tarina."

Lasten- ja nuortenelokuva ei aina ole nauttinut vastaavaa arvostusta kuin aikuistenelokuvat. Härölläkin on sellainen tuntuma, että arvostus ei ollut kymmenen vuotta sitten yhtä suurta kuin nykyään

- "Muistan silloin joskus jonkun sanoneen - saattoi olla ajattelematonta puhetta, mutta olen kuullut, että ’tee lastenleffa, niin saat helposti rahaa’. En usko, että tilanne ihan sellainen on ollut, mutta joku sellainen asennoituminen on ollut, että lastenelokuva on elokuvaa vähän kuin leikisti. Tällaista asennoitumistahan ei ollut siinä kulttuurissa (Ruotsi), jossa tätä Elinaa olen tehnyt. Tuntuu, että lastenelokuvaan suhtaudutaan ehkä enemmän tosissaan, kun sellaiset tekijät, kuten Kaisa Rastimo ja Olli Saarela ryhtyvät tekemään lastenelokuvaa. Minusta se on osoitus arvostuksen noususta ja hyvä niin, koska näin on ollut muissa Pohjoismaissa jo kauan."

Esimerkiksi Tanskassa osa elokuvarahoista osoitetaan automaattisesti lastenelokuvalle. Pohjoismaissa lastenelokuvalla on tuotannollisesti vankka asema ja Härö toivookin, että Suomessa oltaisiin samassa tilanteessa kymmenen vuoden kuluttua, jolloin "lastenelokuva olisi elokuvaa oikeasti ja sitä tehtäisiin yhtä vilpittömästi ja hyvin kuin muissa Pohjoismaissa".

Kohderyhmä huomioitava

Lastenelokuvassa kohderyhmä on erityisesti huomioitava. Näkymättömässä Elinassakin pohdittiin tarkoin, kuinka vakavia voidaan olla ilman lasten torjuntaa ja turhaa synkistelyä tai kuinka koomisia ja leikkisiä voidaan olla ilman, että vakava aihe ei siitä kuitenkaan kärsi, sillä vakavuus on kuitenkin syy kertoa itse tarina. Härön mielestä lastenelokuvassa on oltava ennen kaikkea selkeä:

- "On oltava selkeä taso ja tietysti sen alla pitää olla muutakin tasoa, jotta kokonaisuus kestää tarkastelua. Muutoinkin olen itse sitä mieltä, että elokuva on parhaimmillaan, kun siinä on hyvin selkeä realistinen taso, perusjuoni, kuten vaikka John Fordin länkkäreissä, ja kun se on kunnossa, niin elokuvaan mahtuu kaiken maailman referenssiä ja psykologista viritystä. Elokuva on parhaimmillaan silloin, kun se on yksinkertainen eikä elementtejä ole liikaa. Minua puhuttelee yleensäkin sellainen klassinen elokuva, joka on yksinkertaista."

Elokuvatekijöillä ei pidä kuitenkaan olla liian alaspäin katsova suhtautuminen kohderyhmään, sillä silloin lopputulos varsinkin lastenelokuvassa voi helposti kääntyä turhan auktoriteettiseksi ja saarnaavaksi. Ruotsalaista lastenelokuvaa Härö pitää tässä mielessä juuri hyvänä, vaikka sielläkin on erinäisiä kauheuksia tehty.

- "Onhan sielläkin sellaisia omenanvarasteluelokuvia, joissa paukutellaan henkseleitä, on propellia myssyssä ja musiikki soi. Ne ovat ihan kauheita monasti. Muistan itse lapsena, että minua puhuttelivat juuri ne elokuvat, joissa koki, että tämä nyt kertoo lapsista, mutta ne ovat vakavissaan."

Vakavaa lastenelokuvaa

Vakavaa lastenelokuvaa pitäisi tehdä enemmän, vaikka arvonsa Härö antaa myös Disneyn elokuville. Liian vakavakaan ei pidä olla, mutta tosiasiassa lasten elämässä on vakavia ja vaikeita asioita, joista pitäisi elokuvissa voida kertoa lapsia kunnioittavalla tavalla.

- "Jos lapsi kokee elämässään vaikeita juttuja ja katsoo vaikka jotain Spy Kids 2:sta, jossa ei ole mitään referenssiä lapsen omaan maailmaan, niin lapsi menee helposti sekaisin ja kokee, että minäkö tässä nyt olen sekaisin, kun tuo ei vastaa minun elämääni ollenkaan. Ja kuitenkaan lapsen ei välttämättä pidä ruveta katsomaan aikuisten elokuvia 8-9-vuotiaana, vaan minusta on voitava kertoa lapsille niin, että tarjolla on sellainen maailma, jossa lapsen referenssit on olemassa sellaisena kuin hän ne itse kokee. Eikä niin, että on pakko mennä katsomaan niitä kovempia ja kovempia juttuja jo aikaisemmin vain sen takia, ettei pelleiltäisi niiden vakavien asioiden kanssa."

Vanhemmat ovat kiitelleet Häröä siitä, että Elina on juuri sellainen elokuva, jota on kaivattu ja jota haluaa lapsensa kanssa mennä katsomaan. Kenties Suomessakin alettaisiin hiljalleen kunnioittaa nuorta yleisöä muutamien laadukkaiden lastenelokuvien myötä. Tekijöille lastenelokuvan pitäisi ainakin nykyään olla jo täysin vakavasti otettavaa taiteentekemistä.

- "Minulle ei ainakaan tämän prosessin aikana tullut sellaista tilannetta, että joku olisi minulle sanonut työryhmästä tai tuottajista, että ’hei, tämä on vain lastenelokuvaa, relaa vähän’, vaan päinvastoin minua on Ruotsin tuotantokulttuurissa haastettu tekemään tarkempaa juttua, kuin mitä ehkä itsessäni olisin tehnyt. En tiedä johtuuko se tekijöistä vai rahoittajista, että Suomesta on puuttunut osittain lastenelokuva monta vuosikymmentä tai se on ollut ainakin häviävän pieni osa tuotantoa. Minusta tuntuu, että se riippuu tekijöistä, sillä kysyntää tuntuu kyllä olleen."