Suomi-Finland-Perkele

Jokainen suomalainen ja ruotsalainen elokuvan ystävä tuntee Jörn Donnerin, joka työnarkomaanin tavoin työskentelee vuodesta toiseen. Ensi vuoden helmikuussa 85 vuotta täyttävä Donner ei näytä hidastavan tahtiaan. Otava on julkaissut tänä vuonna häneltä kaksi kirjaa: Suomea ruotivan Suomi Finlandin sekä Samu Nyströmin kanssa toteutetun, Helsinkiä vuosina 1917–1918 käsittelevän yhteiskirjan ”Merkillinen on nyt maailman meno”.

Olen elänyt kauemmin kuin monet miehet ja aion kyllä elää ja toimia niin kauan kuin vaan jaksan. Mutta kyllähän olen itsekin tietysti havainnut sellaisia merkkejä, etten enää jaksa yhtä hyvin, tai voi tehdä töitä yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Käsite ”yhtä paljon kuin aikaisemmin” onkin valtava määrä. Yli 60-vuotisen uransa aikana Donner on tehnyt yli 20 elokuvaa ja kirjoittanut yli 50 kirjaa. Ensi vuonna on tulossa ainakin yksi kirja ja elokuva, mutta niiden jälkeen Donner ei vielä päättänyt mitä tehdä.

Teen semmoisen pienen muistoelokuvan Ingmar Bergmanista. Helmikuussa julkaistava romaani valmistui jo keväällä, mutta siinä on vähän jälkitöitä niin sanoakseni. En ole päättänyt, mitä sitten teen. Ihmisillä on yleensä sellainen käsitys, että minulla on hyvin pitkäaikaisia selviä suunnitelmia, mutta tällä kertaa minulla ei ole. Oikeastaan olen tyytyväinen, että minun ei tarvitse olla sellaisessa oravanpyörässä enää. Helmikuun jälkeen, kun se romaani tulee, niin sitten katsotaan.

En tiedä mitä sitten haluan... Mutta mahdollisesti haluan tehdä elokuvan tästä romaanista, mutta se olisi vuonna 2019. Se on vaikea ja kova työ, jos se tehdään.

Uusia kuvia Suomesta

Ensimmäinen Perkele! – Kuvia Suomesta sai ensi-iltansa vuonna 1971. On poikkeuksellista, että jatko-osaa saadaan odottaa lähemmäs 50 vuotta. Donner kuvasi työryhmineen lukuisia haastatteluja ympäri Suomen, rekkakuskeista poliitikkoihin. Merkittävin ero edelliseen osaan onkin siinä, että poliitikkojen ääni on nyt jätetty kokonaan pois.

Tämähän on paljon kiltimpi omalla tavallaan, tässä ei pornoilla eikä haastatella poliitikkoja. Olimme kyllä haastattelemassa, mutta poistettiin ne kelvottomina, niin sanoakseni. Ajattelin, että voisin tehdä vähän toisenlaisen version ja se on tämä. Matkalla sattuu sellaista, että ne eivät istu siihen lopulliseen filmiin.

Eroja löytyy myös suomalaisissa ihmisissä, vaikka Donner Perkele 2 – Kuvia Suomesta -näytöksen jälkeen vitsaileekin yleisölle, että suomalaiset ovat pysyneet 9000 vuotta samanlaisina. On kuitenkin huomattavaa, kuinka vapautuneesti haastatellut esiintyvät kameran edessä verrattuna ensimmäiseen osaan. Myös rahasta puhutaan suoremmin kuin ensimmäisessä Perkeleessä, jossa asiaa kainosteltiin ja josta jopa vaiettiin.

Suomi oli niin paljon köyhempi maa siihen aikaan. Maahan on ulkoisesti muuttunut ja toisaalta rikkaat ovat entisestään rikastuneet ja köyhät ovat suhteellisesti köyhtyneet.

Suomea ja maailmaa kahtia repivä äärioikeisto ja rasismi on jätetty uudessa elokuvassa ainoastaan välimerkiksi, johon jätetään sen suuremmin syventymättä. Siitä huolimatta elokuva on erittäin yhteiskunnallinen ja siinä äänensä saa kuuluviin myös Suomeen rantautunut pakolainen. Käsittelytavasta voi tulkita, ettei Donner jaksa huolestua äärioikeiston noususta.

Se nyt on vähän muotia. Jos menee sanomaan näille rasisteille, että se on muotia, niin nehän varmaan vihastuu, mutta sitähän sekin on. Ne ovat kopioineet vanhoja esimerkkejä, kuten natsitervehdykset... Eiväthän he ole itse näitä kokeneet, vaan kansainväliset sosiaaliset mediat levittävät kaikenlaista tällaista. Paitsi että sosiaaliset mediat levittävät hyviäkin asioita, niin myös huonoja. Siitä esimerkkinä ilmeisesti Venäjän erilaiset toimenpiteet länsimaisen demokratian tasapainottomaan tilaan saattamiseksi.

Donner ei paljoa säästele sanomisissaan ketään. Huomautan, että häneltä puuttuu suomalaiselle hyvin ominainen miellyttämisen tarve. Se näyttäytyy rehellisyytenä, joka yhdistää niin molempia Perkeleitä kuin myös hänen tähänastista uraansa.

No juu, olen kai päässyt siihen ikään, jolloin tämä miellyttämisen tarve on pienempi. Sen lisäksi kai minulle nyt on kehittynyt myös jonkinlaista itseironiaa – ja tästä esimerkkinä se, että aloitan tämän koko elokuvan tällä sydänleikkauksella. Ainakin yritän olla rehellinen.

Suomen ensimmäinen feministi

Suomalaista elokuvaa käydään katsomassa tiuhaan, mutta Donneria katsojaluvut eivät hämää. Hän huomautti keskustelutilaisuudessa yleisölle, että hänen elokuvansa ei kilpaile Pekka Puupään ja Tuntemattoman sotilaan kanssa. Suosiosta, hän täsmensi. Kuinka kotimainen elokuva voi?

No meillähän on sellaista kaupallista, niin sanotusti kansanomaista tuotantoa, joka on menestynyt aika hyvin. Minä en ole viitsinyt nähdä niitä filmejä, mutta numeroista päätellen ne menestyvät hyvin. Mutta kun tullaan elokuvaan, jossa on vähän enemmän substanssia, tyyppiä Aki Kaurismäki tai vastaavaa, niin niitähän on hyvin vähän.

Minähän tein elokuvan Armi elää! ja se saavutti määrätyn yleisön. Aika pienen tosin, se nyt on koko tilanne tällainen. Mutta kyllähän on tietysti ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että tuollainen kansanomainen, niin sanottu roska menestyy. Aikoinaan oli puupäät ja muut rillumareit, ja nyt on sitä samaa – vähän toisella tavalla.

Oletko nähnyt yhtään hyvää kotimaista elokuvaa viime aikoina?

Kaurismäen Toivon tuolla puolen. En muista nähneeni muuta kotimaista elokuvaa joka olisi sen verran kiinnostava, mutta täytyy myöntää, etten muutamaa viimeisintä ole nähnyt. Ikitietä en ole nähnyt, sehän on kuulemma hyvä. Ja kai on pakko joskus vuoden aikana nähdä Tuntematon sotilas, mutta ei ole kiirettä.

Ei se ole kiinnostava. Pidin jo aikoinaan vähän koomisena, että kolmannen kerran, kuten olen itse sanonut, hävitään jatkosota. Kyllähän filmiaiheita löytyy, mutta tähänhän on suuri raha sitten tullut mukaan.

Viime aikojen hätkähdyttävä kohu kotimaisen elokuvan kulisseissa tapahtuvasta seksuaalisesta ahdistelusta on noussut suureksi puheenaiheeksi. Donner on kuitenkin pessimistinen, että kohu johtaisi sen suurempiin toimenpiteisiin.

Nythän on kuitenkin niin, jos puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta, niin ei se ole Suomessakaan toteutunut... Mutta paremmassa jamassa se kyllä on kuin vaikka Yhdysvalloissa.

Tästä muistuukin mieleeni, kuinka äitini on joskus maininnut Donnerin olleen, ei vain Suomen ensimmäinen sivari, mutta myös ensimmäinen feministi.

No ei. Ensimmäisiä, ehkä. Ainakin miehenä sellainen. Olen kauan puhunut tästä tasa-arvokysymyksestä ja se nyt vain on sillä tavalla, että kuuroille korville puhuu silloin, jos ei ole paljon valtaa. Ja minun valtani on hyvin pientä, se koostuu joskus jostakin vaikutusvallasta, mutta enemmän vaikutusvaltaa minulla oli itse asiassa kansanedustajana kuin nyt normaalikansalaisena. Sen lisäksi minua iskee vastaan tällainen ikärasismi, joka merkitsee sitä, että henkilö, joka on yli 80 vuotta, on liian vanha, häntä ei lasketa.

Oletko mielestäsi liian vanha?

En, olenhan edelleen hyvin aktiivinen. Mutta kyllähän minun täytyy tietysti tietää, olla tietoinen siitä, että jonain päivänä tulee seinä vastaan. Ja seinä on kuolema.