Kotimainen trilleri rakentuu saksalaisen sadun symboliikalle

Useita tv-sarjoja ohjanneen Joona Tenan ensimmäinen pitkä teatterielokuva oli romanttinen jalkapallokomedia FC Venus (2005). Toista pitkää elokuvaansa varten Tena vaihtoi pääkaupunkiseudun Pohjois-Karjalan erämaihin. Lieksassa ja Joensuussa kesällä 2010 kuvattu Syvälle salattu (2011) on synkkä ja salaperäinen kauhutrilleri, jonka ytimessä on kuoliaaksi vaiettu perhetragedia.

Olen ohjannut viimeisten kuuden vuoden aikana enimmäkseen komediallista draamaa. Jossain kuitenkin kyti halu tehdä jotain tummempaa. Kun kuulin, että FC Venuksen toisella tuottajalla, Mikko Tenhusella, oli vireillä Grimmin veljesten satuun perustuva jännäri-hanke, kiinnostuin heti.

Tuossa vaiheessa Pekka Lehtosaari oli kirjoittanut jo useampia käsikirjoitusversioita. Luin niistä viimeisimmän ja lähdin kehittelemään sitä yhdessä Lehtosaaren ja Tenhusen kanssa.

Tenan mielestä ei ole olennaista, mikä kolmeen pekkaan laaditussa käsikirjoituksessa on kenenkin käsialaa.

Sitä on usein mahdoton jälkikäteen edes muistaa. Käsikirjoitus voi muuttua paljonkin vielä kuvausvaiheessa. Itselleni tärkeitä teemoja olivat Julian (Krista Kosonen) tasapainoilu uran ja perheen välillä ja hänen uraäitinä potemansa syyllisyys. Julian hahmo perustuu oikeastaan neljään eri ihmiseen: kolmeen itselleni läheiseen naiseen sekä minuun itseeni.

Elokuvaa markkinoidaan psykologisena trillerinä, mutta siinä on myös kauhuelokuvista tuttuja elementtejä. Tena kuitenkin vierastaa kauhu-leimaa.

Vältän kauhu-sanaa ihan tietoisesti, koska se on niin epämääräinen ja herättää helposti vääriä mielleyhtymiä. Ennen vanhaan jotain Hitchcockin elokuvia pidettiin kauhuna, vaikka ne eivät ole sitä. Nykyään kauhu taas yhdistetään helposti Saw-tyyppisiin elokuviin, joissa veri roiskuu.

Tietysti on myös Kuudennen aistin ja The Othersin kaltaisia elokuvia. Niihin suostun rinnastamaan Syvälle salatun, ehkä myös joihinkin japanilaisiin kauhuelokuviin. Itselleni genreä olennaisempaa on tehdä emotionaalisesti koskettavia elokuvia.

Kotimaisessa kauhutrillerissä ei säikytellä verellä vaan vedellä.

Vesi on ristiriitainen elementti. Toisaalta se on kaikille tuttu ja läheinen, toisaalta vaarallinen ja pelottavakin. Elokuvassa pelataan primitiivisillä peloilla ja myyteillä. Vesi edustaa arkkityyppistä uhkaa.

Monet elokuvan kohtauksista tapahtuvat veden alla. Vastaavalla tuottajalla, Marko Röhrillä, on suomalaisittain paljon kokemusta vedenalaisesta kuvaamisesta. Kun Tena esitteli elokuvan idean tuotantoyhtiölle, Röhr innostui heti. Tena kertoo veden alla näyttelemisen haasteista.

Monimutkaisten ja hienovaraisten tunteiden näytteleminen veden alla ei ole helppoa, mutta Krista ja muut näyttelijät onnistuivat loistavasti. He tekivät suurimman osan kohtauksista itse, vaikka stunttejakin käytettiin. Stunteilla ja efekteillä ei kuitenkaan tee mitään, jos näyttelijä ei saa tarvittavaa tunnetta hahmoonsa.

Yksi elokuvan päähenkilöistä on Julian poika Leo, jota esittää vasta 11-vuotias Viljami Nojonen. Myös Leo joutuu elokuvassa veden varaan.

Kohtaukset voivat näyttää katsojista hurjilta, mutta todellisuudessa niiden tekeminen on hauskaa ja jännää, kuin leikkiä. Turvasukeltajia on joka puolella ja otot ovat lyhyitä.

Krista Kosonen ja Peter Franzén ovat kotimaisen elokuvataivaan kysytyimpiä tähtiä. Tena ei kuitenkaan tuntenut houkutusta rakentaa heidän roolihahmojensa välille romanssia.

Kyllähän siinä pientä viritystä on, mutta ehkä oma elämäntilanteeni on nyt sellainen, että sukupolvien väliset suhteet tuntuvat kiinnostavammilta.

Varsinaisia esikuvia Joona Tenalla ei ole.

En tee työtä sillä tavalla, että minulla olisi tiettyjä esikuvia mielessä. Pikemminkin kaikki näkemäni elokuvat ovat ikään kuin mössönä tuolla ”ullakolla”. Jälkeenpäin on kyllä tullut mieleen, että visuaaliselta estetiikaltaan Syvälle salattu saattaa olla sukua espanjalaisille trillereille ja Guillermo del Toron elokuville.

Lue myös