Nauru ei vahingoita ketään

Johanna Vuoksenmaan esikoispitkä, Nousukausi (2003), oli Jussi-voittaja ja yleisömenestys. Nokkelan käsikirjoituksen oli kynäillyt Mika Ripatti, jonka kädenjäljen tunnistaa myös tuoreesta Toinen jalka haudasta -komediasta. Ensilukemalta Vuoksenmaa ei tosin innostunut kuolemansairaan miehen tarinasta.

– Olen tehnyt Seppo Vesiluoman ja Mika Ripatin kanssa töitä aiemminkin ja aina he luettavat kärkipäässä juttujaan minulla. Runsaat pari vuotta sitten sain luettavakseni version tästä tarinasta. En syttynyt, ei tuntunut omalta jutulta.

Kirjoiteltuaan käsikirjoitusta puoli vuotta lisää miehet pyysivät Vuoksenmaata lukemaan jutun uudestaan.

– Siinä oli tapahtunut niin radikaaleja hienonnuksia ja muutoksia, että kylvin kyynelissä luettuani tekstin, ja matkalla olin myös nauranut. Tarina vaikutti minuun niin voimakkaasti, että halusin ohjata sen. Jos se edes joillekin katsojille tuottaisi saman kuin minulle.

Tarinan keskiössä on kuolemansairas mies. Vuoksenmaa ei kuitenkaan kokenut aihetta liian raskaaksi tai araksi komedialle.

– Minusta nauru ei vahingoita ketään. Päinvastoin. Jos oikein ahdistavaa asiaa kaadetaan päälle oikein ahdistavassa paketissa, voi siitä syntyä torjuntaa. Mutta, jos on välillä naurun suomaa hengitystilaa ja viihtymystä, ihminen on vastaanottavaisempi. Kuolemaa on terveellistä joskus ajatellakin, ja tarina tarjosi hyvän välineen kuolevaisuudesta muistuttamiselle ilman, että se ajaa ketään itsemurhaan.

Komedialla on Vuoksenmaan mielestä ehdottomasti terapeuttista merkitystä.

– Se on minun oma suosikki defenssini, ja olen selviytynyt monesta kriisistä itselleni nauramalla.

Komedia ei tunnetusti ole helppo lajityyppi, varsinkaan kun pohjalla on vakavampi vire. Vuoksenmaan mukaan onnistuminen edellyttää, että näyttelijät saa mahtumaan yhtä aikaa tarinan maailmaan.

– Suomessa tehdään niin vähän komediaa elokuvaksi, että näyttelijöilläkin on vähän erilaisia näkemyksiä siitä, mitä pitää tehdä, saa tehdä tai voi tehdä. Ja heidän kalibroimisensa on varmaan se isoin homma.

Kahden sekunnin ero Nousukauteen

Nousukauden menestyksestä Vuoksenmaa ei suostu ottamaan ennakkopaineita uuteen elokuvaansa, sillä jokainen tarina on omansa vaikka tiettyä sukulaisuutta elokuvien välillä onkin.

– Kyllähän nämä selkeästi serkuksia ovat, kun lajityyppi on hyvin samanlainen. Tässä on saanut lätistä hyvinkin terävien toimittajien kanssa, ja joku sanoi, että Nousukaudessa kysymys oli ihmisen pohjan pettämisestä taloudellisesti ja tässä terveydellisesti. Olin, että "kiitos, saanko käyttää tätä!"

Naurunhenkäyksestään selvittyään Vuoksenmaa jatkaa vakavoituen:

– Kyllä niissä on paljonkin analogioita. Kun toinen kirjoittaja on sama, niin käsiala näkyy. Ja sellainenkin seikka, että lapsoseni kellotti elokuvan katsoessaan sen ja sanoi: "Arvaa mitä äiti, tiedätkö minkä mittainen tämä on? Täsmälleen samanpituinen kuin Nousukausi, siis tarinaosuus ennen lopputekstejä." Sanoin, ettei voi olla totta, mihin poika vastasi: "On niissä kahden sekunnin ero."

Rakkaudesta elokuvaan

Toinen jalka haudasta on tuotantoyhtiö Dionysos Filmsin ensimmäinen pitkä elokuva, joten taloudellisia paineita on. Elokuva ei täysin saanut hakemaansa rahoitusta, joten se toteutettiin normaalia isommalla omalla riskillä.

– Yleensä minua kiinnostaa enemmän katsojakokemusten kvaliteetti kuin kvantiteetti, mutta tällä kertaa todella toivon kvantiteettia 45 000 katsojaan eli jälkitukirajan yli. Meillä on uusi pienen pieni firma ja olemme lievässä kusessa, jos emme saa jälkitukea.

– Olimme aluksi Filmiteollisuuden tytäryhtiö ja elokuva aloitettiin emoyhtiön suojissa. Meillä oli kuitenkin jo pitempään ollut sellaisia yritysarvoja, toimintaperiaatteita ja idealismia, jota ei isommassa yksikössä ole välttämättä mahdollista toteuttaa. Eli ostimme itsemme ulos kesken kuvausten. Loppupään yhtä kohtausta kun kuvattiin saksalaisessa kirkossa, niin kauppakirjat kirjoitettiin alttarin portailla ruokatunnilla.

– Onhan se. Koetetaan pitää yleiset kulut pieninä. Siivotaan itse ja ajetaan itse. Akateemiset lähetit ajavat pitkin Helsinkiä viemässä paketteja. Sinnikkyydellä yritetään selviytyä.

Vuoksenmaan puheesta kuultaa harvinaisen vilpitön rakkaus elokuvaan ja sen tekemiseen.

– Yksi näistä meidän idealistisista toimintaperiaatteista on, että haluamme tehdä vain juttuja, joita oikeasti haluamme tehdä. Ei haalita duunia rahan tai liikevaihdon takia, vaan intohimosta kertoa juuri ne tarinat.

Mieluummin elokuvaa kuin televisiota

Johanna Vuoksenmaa on tehnyt paljon töitä myös televisiolle. Televisiotöillä tekijät tunnetusti elättävät itseään, vaikka elokuvan tekeminen olisikin lähinnä sydäntä. Vuoksenmaasta elokuvanteossa on palkitsevinta, että tekijä on tietoinen teoksen keskittyneemmästä vastaanottotilanteesta.

– Kun tietää vastaanottotilanteen, että se on ensisijaisesti elokuvateatteri, niin on ihanaa käyttää audiovisuaalista välinettä sillä suuremmalla resoluutiolla. Kun esimerkiksi äänisuunnittelijan kanssa kylvetään jotain herkkua, voi ajatella katsojan oikeasti kuulevan sen, tai kun säveltäjä tekee hienon musiikin, niin se oikeasti tunnahtaa elokuvateatterissa. Ne eivät huku sinne keittiön tv-monitoriin, jota kuunnellaan ilman ääntä sähkövatkaimen käydessä.

Toinen elokuvaa puoltava seikka on resurssit. Joka työvaiheelle on elokuvatuotannossa enemmän aikaa.

– Voi tehdä kaiken minkä osaa. Ei tarvitse jättää mitään siihen kohtaan, että minkä nyt tässä yhteydessä ehtii ja pystyy.

Vuoksenmaan halu tehdä nimenomaan elokuvaa ei jää epäselväksi.

– Ehdottomasti tekisin mieluummin elokuvia. Haluaisin – Domen teemoissa – lisääntyä leffojen suhteen kuin lestadiolainen. Mielellään joka vuosi, mutta edes kerran kahteen vuoteen. Onhan se hieman epäilyttävää, jos lasten ikäero on se kuusikin vuotta kuin minulla. Mutta realistina tiedän, että Suomessa ei ihan joka vuosi pääse leffaa tekemään. Jos joka toinen tai kolmas vuosi, niin olisin onnellinen.

Toisaalta tv-työt tarjoavat ohjaajille myös mahdollisuuksia kokeiluihin ja oppimiseen. Ainakin Vuoksenmaan mielestä.

– Television minisarja Ylikävely oli kuin sellainen korkeanpaikan leiri. Oli hauskaa, kun sen käsikirjoitus oli niin erikoinen, tai subjektiivinen, että pääsi pitkästä aikaa kokeilemaan välineen rajoja ja haastamaan välinettä. Joutui kyseenalaistamaan itselle niitä normaaleja tekemisen tapoja.

Ja television puolella on myös Vuoksenmaan seuraava projekti. Huhtikuun lopussa alkavat Kotikatsomoon tulevan kolmiosaisen minisarjan kuvaukset. Ne vievät parisen kuukautta.

– Sitten leffakäsikirjoituksia on erilaisissa vaiheissa eri kirjoittajilta. Niistä kun ei koskaan tiedä. Katsotaan nyt, mikä niistä seuraavaksi tärppää.