Lempeä katse keskeneräisiin ihmisiin

Jenni Toivoniemen ohjaama Perhoset-elokuva kertoo eri tavoin hukassa olevien tyttären ja isän tarinan. Siiri (Aksa Korttila) on päätynyt tekemään liikaa töitä ja kapuamaan urapolkua uskaltamatta pysähtyä miettimään onko se hänelle sopiva ollenkaan. Isä Petri (Jani Volanen) on niin tottunut esittämään joviaalia ”kaikki hoituu” -kaveria, ettei kykene myöntämään, että kaikki ei ole hoitunut pitkään aikaan.

Tarina tuntui universaalilta ja silti erityiseltä. Kukapa meistä ei joskus valehtelisi itselleen, ja varmaan kaikilla on vaihe, jonka myötä on joutunut kauaksi itsestään jahdatessaan milloin mitäkin unelmaa tai ajatusta oikeanlaisesta elämästä.

Toivoniemi kuvailee tietään kohti Perhoset-elokuvaa harvinaisen onnekkaaksi, nopeaksi ja ihanaksi.

Käsikirjoittaja Anna Brotkin ja tuottaja Miia Haavisto olivat kehitelleet tarinaa jo pidemmän aikaa ja tehneet pohjatyötä, ja Anna kirjoittanut käsikirjoitusta. ”Pöydän kattaminen” oli siis jo aloitettu. Luin käsikirjoitusversion syyskuussa 2022 ja elokuva kuvattiin seuraavana kesänä. Kirjoitimme Annan kanssa käsikirjoituksesta useita versioita. Oli ideaali tilanne, kun oli mahdollisuus työstää sitä toisen kirjoittajan kanssa myös oman näköiseksi.

Toivoniemeä viehätti käsikirjoituksessa sen omintakeisuus ja runsaus, lempeä katse ihmiseen ja suomalaisuuteen. Erityistä oli myös se, ettei siinä ollut laulukilpailujuonta. Hän oli jo lapsena katsonut Seinäjoen tangomarkkinoita, ja jo silloin se kosketti häntä. Ajatus yhteisestä Etelä- Pohjanmaalle sijoittuvasta elokuvasta tuntui hänestä raikkaalta ja oli erityisen mieluisaa.

Perhoset on muun muassa suositusta Aikuiset-sarjasta (2019–2022) tunnetun käsikirjoittaja Anna Brotkinin ensimmäinen pitkän elokuvan käsikirjoitus. Jenni Toivoniemi on aiemmin ohjannut muun muassa Göteborgin elokuvafestivaalin kilpasarjassa ensi-iltansa saaneen elokuvan Seurapeli (2020).

”Kympin tytöt”

Elokuvan päähenkilö Siiri oli Toivoniemelle kiinnostava haaste. Kovan paineen alla omaa suuntaansa etsivä nuori aikuinen, jonka katse omaan itseen on armoton ja yhteiskunnan katse häneen on armoton. Se on ajankohtaista.

Siirin hahmossa tuttua oli myös tämä epäterve suhde työhön ja suorittamiseen – piirteitä suomalaisesta työkulttuurista ja erityisesti kolmekymppisten naisten tilanteesta työelämässä. Heihin suhtaudutaan usein negatiivisesti. He ovat ylikireitä suorittajia, ”kympin tyttöjä.” Halusin katsoa Siiriä lämmöllä ja antaa hänen olla hauska kiehtovalla tavalla. Myöskään isän ja tyttären suhde ei ole ollut kotimaisissa elokuvissa yleisin teema.

Koekuvaukset Siirin rooliin kestivät kauan, koska Toivoniemi ja Brotkin kehittelivät vielä hahmoa ja etsivät sopivaa näyttelijää. Miten hän on samaan aikaan hauska ja liikuttava, kuka tuo hänet parhaiten esiin, kuka täyttää Siirin saappaat, he miettivät. Toivoniemellä on aiemmissa töissään, usein jo käsikirjoitusvaiheessa, ollut mielessään näyttelijät, jotka hän haluaisi, mutta nyt niin ei ollut.

Toivoniemeä ja Brotkinia myös huvitti päätymisensä lopulta Aksa Korttilaan, jonka he tuntevat hyvin. He eivät olleet ajatelleet roolia hänelle, mutta koekuvauksissa hän oli vastaus heidän kysymyksiinsä. Korttila herätti Siirin eloon ja tuntui rooliin todella oikealta. Kun Korttilan yhteistyö isä Petriä näyttelevän Jani Volasen kanssa niin ikään sujui, he vakuuttuivat myös siitä, että he ovat elokuvan isä ja tytär.

Jaamme Anna Brotkinin kanssa hyvin pitkälle samanlaisen ihmiskuvan ja molemmille on tärkeää, että luomamme henkilöt ovat keskeneräisiä, esittävät parempaa kuin ovat ja tekevät virheitä – kuten meillä ihmisillä on tapana.

Raikkaat kuvaukset Seinäjoella

Kuvaukset olivat kesällä 2023 ja ne sujuivat Toivoniemen mukaan hyvin. Kuvausryhmällä oli paljon onnea muun muassa säiden suhteen. Sillä oli suuri vaikutus esimerkiksi jatkuvuuteen elokuvassa ja sellaiseen mikä tuottaa helposti ongelmia.

Näyttelijät olivat mahtavia. Kuvaaminen Seinäjoella oli raikas tuulahdus ja tuntui muutenkin antoisalta. Anna oli viettänyt paljon aikaa siellä ja Etelä-Pohjanmaalla tehden taustatyötä. Muun muassa siitä erityisyydestä syntyi elokuvan suomalaisuus ja henkilökohtaisuus. Sen ainutlaatuisuus.

Isot avustajakohtaukset ja taistelukohtaus antoivat Toivoniemelle haastetta. Ja Mauri-hevonen. Hän ei ollut aiemmin työskennellyt hevosen kanssa.

Iso hyppäys

Toivoniemi luonnehtii Perhoset-elokuvaa hauskaksi ja melankoliseksi yhtä aikaa. Siinä on lohdullisuutta. Se ei ole imelä, muttei myöskään armoton. Se raottaa kovaa itsepärjäämisen kulttuuria ja muistuttaa, että emme ole yksin.

Ihmissuhteet kiinnostavat minua. Ihmisten väliset valtasuhteet. Alun perin ajattelin, että tämä poikkeaisi täysin Seurapelistä, mutta emme me elokuvantekijät pääse kiinnostuksen kohteistamme ja tuomme itse itsemme töihimme. Heijastuspintaa Seurapeliin siis löytyy, ja hyvä niin.

Perhoset on ollut hänelle iso muutos, koska hän ohjasi toisen käsikirjoittaman elokuvan. Miellyttävä iso hyppäys. Aiemmin Toivoniemi ei ollut ajatellut, että niin kävisi. Hänen näkökulmansa ohjaajuuteensa on ollut käsikirjoittaa itse.

Oli hienoa tehdä yhteistyötä käsikirjoittajan kanssa. Omalla kohdallani prosessi ei kestänyt niin pitkään kuin yleensä. Kun itse kirjoittaa ja ohjaa, voi käydä niinkin, että kyllästyy omiin vitseihinsä. Yhteistyössä Annan kanssa myös keveys työssä säilyi, yksin se on ollut vaikeampi säilyttää, ja koko prosessi tapahtui nopeammin. Toivon, että jatkossa voisin tehdä tällä nopeammalla tavalla. Työryhmässä moni oli minulle uusi, joten oli hyvä uudistua myös sen myötä. Jokaisesta elokuvasta ja muusta työstä oppii aina, niin tästäkin.

”Nyt ei nukuttanut!”

Elokuvaa on ennakkoesitetty ja palaute on ollut hyvää, mistä koko työryhmä on hyvillään.

Jännitimme etenkin sitä, mitä mieltä seinäjokiset ovat. Katsojat olivat monen ikäisiä. Heidän mielestään elokuva on onnistunut. Se kosketti, oli naurua ja liikutusta. Eräs iäkäs rouva sanoi: ”Minua alkaa nukuttaa usein tähän aikaan illasta, mutta nyt ei nukuttanut yhtään!”

Lue myös