Teatteria valkokankaalla

Vuonna 1774 julkaistu Johann Goethen kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset aiheutti romanttista rakkautta kaivanneiden nuorten keskuudessa itsemurha-aallon.

Ulrich Plenzdorfin kirjan pohjalta raapustama näytelmä järisytti puolestaan Rovaniemellä vuonna 1964 syntyneen Jarmo Lampelan maailmaa.

Näytelmä on vaikuttanut omaan ajatteluun siitä, millainen tarinan rakenne voi olla, ja miten siinä voidaan käyttää eri aikatasoja.

Elokuvasovitus Nuoren Wertherin jäljillä (2013) ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun Lampela on romanttisen höpsön kintereillä.

Ensimmäisen kerran Lampela dramatisoi klassisen tarinan vuonna 1986. Teatterinäytökselle suunniteltiin kymmentä esitystä. Lopulta sillä riitti vetoa kahdeksi vuodeksi.

Sittemmin päädyin Rauman kaupunginteatterin ohjaajaksi. Näyttelijäensembleen tutustuttuani totesin, että Wertherin tarina sopisi juuri tälle porukalle. Sainkin luvan tehdä näytelmästä nykypäivän Suomeen sijoittuvan version.

Sovituksen näki myös Ylen edustaja. Puhelin soi ja Lampelalta udeltiin, josko hän olisi kiinnostunut tuomaan Wertherin televisioon. Lampela piti ideaa hyvänä ja Yle alkoi etsiä oikeuksia.

Niitä ei irronnut.

Pari vuotta myöhemmin lähdin selvittämään asiaa uudelleen. Iso kustantamo ilmoitti, että vain näytelmän kirjoittajan Ulrich Plenzdorfin leski voi ne antaa.

Viikon verran mietin, ja sitten kirjoitin rouvalle aika pitkän kirjeen, jossa kerroin, miksi haluaisin tehdä elokuvan.

Lupa heltisi.

Kuollut mies kurkistaa

Elokuvan avauskohtauksessa äänessä ovat sekä sinällään tarinasta irrallinen muusikko että kuollut Eero (Jyri Ojansivu), joka ottaa reippaasti kontaktia yleisön kanssa.

Eero vierailee myös useissa kohtauksissa, joissa hänet huonosti tuntenut isä (Juha Kukkonen) koettaa selvittää, mitä pojalle oikein tapahtui.

Jarmo Lampela ei varsinaisesti keksinyt temppua itse, vaan aikatasojen limittäminen oli hänen mukaansa näytelmässä vielä selvästi vahvemmin läsnä.

Teatterin lavalla valojen vaihdolla katsoja mieltää myös tilan ja ajan muuttuvan. Etsimme suht pitkään elokuvallista kieltä sen toteuttamiseen. Elokuvassa isän koti ei muutu päiväkodin pihaksi ihan niin helposti.

Puoli vuotta ennen kuvauksia harjoittelimme kaksi viikkoa. Mietimme, miten Jyri ottaa kontaktia katsojiin. Etsimme Lovejoyn (1986–1994) jaksoja Youtubesta. Se on ainoita kertoja, kun temppua on käytetty niin, etteivät karvat nouse pystyyn.

Visuaaliselta tyyliltään Nuoren Wertherin jäljillä on varsin arkirealistinen. Vaikka kohtauksissa on havaittavissa pientä vilunkipeliä, ei kyse ole millään lailla surrealismista.

Suunnitteluvaiheessa mietittiin myös tietokonetehosteiden käyttöä. Resurssit tulivat kuitenkin vastaan ja toisaalta adaptaatio-oikeus oli aika rajaava. Ihan kokeellista elokuvaa ei olisi ollut mahdollista tehdä.

Rakennekiemuroista huolimatta käsikirjoittaja-Lampela ja ohjaaja-Lampela välttyivät suuremmilta konflikteilta.

Tove Idströmia lainaten, niin pyhää ei ole kirjoitettu, etteikö sitä voisi kuvauksissa soveltaa. Kun kohtausta sommitellaan ja harjoitellaan, se muuttuu aina – ja harvemmin huonommaksi.

Ota tai jätä

Jarmo Lampelan ohjaustyöt ovat pysyneet varsin kaukana kaupalliselta sektorilta.

Pienessä maassa rahoittajia on luonnollisesti kohtuullisen vähän. Lampela suhtautuu rahoitukseen käytännönläheisesti. Rahan hakeminen konkretisoituu vasta, kun sitä pitää oikeasti saada.

Tällä kertaa pätäkkää löytyi kohtalaisen helposti. Euroja etsittiin varsin poikkeuksellisella kaavalla.

Kun esittelimme elokuvaa rahoittajille, se oli jo niin pitkällä, että kysyimme lähinnä, haluatteko lähteä mukaan?

Minua kiinnostaa ennen muuta se, onko meillä sellainen kokoonpano, joka haluaa tehdä elokuvan, sanoivat rahoittajat mitä sanoivat. Se ei tietysti ole rahoittajillekaan ihan tavallista, että tuodaan eteen niin valmis leffa.

Seuraavassa projektissaan Lampela yhdistää elokuvan ja teatterin.

"Theatre goes moviesin" konsepti on velmu. Teatteriväki muovaa elokuvakäsikirjoituksen samalla metodilla kuin mitä yleensä sovelletaan teatteriryhmissä. Kun paperit ovat järjestyksessä, vuorossa on sekä elokuvan kuvaaminen että samanaikainen teatteriesitysten sarja.

Aloitimme projektin vuoden 2011 syksyllä. Kuvauksia on tehty neljässä maassa kolmen eri teatterin näyttelijöillä. Ensi keväänä toteutamme Barcelonassa samanlaisen projektin.

Lue myös