Omanarvontunteen löytäminen

Eila perustuu muutaman vuoden takaiseen tositapahtumaan. Joukko siivoojia päätti haastaa valtion oikeuteen laittomista irtisanomisista. Eilan (Sari Mällinen) hulttiopoika Mika (Hannes Suominen) vapautuu vankilasta ja muuttaa äitinsä luokse asumaan. Töissä lakkoillaan, mutta Eila ryhtyy rikkuriksi, koska haluaa pojalleen työpaikan. Joulupostissa tulee kuitenkin irtisanomiskirje ja Eilan maailma muuttuu.

Ohjaaja Jarmo Lampela muistetaan Sairaan kauniista maailmasta (1997) ja 2002 Jussi-patsaita saaneesta elokuvasta Joki.

- "Joki oli episodielokuva, joka muodon ja aikakäsityksen puolesta poikkeaa Eilasta. Silti molemmat ovat samalla tavalla arjesta ponnistavia. Niissä ei ole kohtauksia joista saisi markkinointimielessä skandaaleja aikaiseksi," toteaa Lampela kuivakkaasti. Hän viittaa ilmeisesti kohuun joka nousi Raidin viinamainonnasta.

Lampelalla on monenlaista siivouskokemusta itselläänkin. Oli helppo lähteä mukaan, kun kuuli käsikirjoittaja Tove Idströmiltä aiheesta. Muutenkin Lampela kokee, että hän on ohjaajana jo niin rutinoitunut, ettei tarvitse todistella mitään.

- "Enää ei ole mitään tarvetta ohjata ohjaamisen vuoksi. Henkilökohtainen kosketuspinta pitää olla. Elokuvanteko on niin kallista, että ei ole kauhean kiinnostavaa ohjata ihan mitä vaan."

Lampela on pyrkinyt välttämään elokuvan teeman kuvailua, mutta Eilassa on hänen mukaansa paljolti kyse omanarvontunteen löytämisestä. Minkä verran ihmisen tulee sietää, ennen kuin hän nousee kapinaan?

Niin kiltti että vituttaa

Siivoojan ammatissa ei ole glamouria. Heidät huomataan vasta kun he lopettavat työt.

- "Markkinointimiehet taisivat ensin nyppiä hiuksia päästään, kun kuulivat tästä aiheesta," nauraa Lampela. Ensimmäisen version nähtyään olivat kuulemma rauhoittuneet.

Eilan tarina on epätyypillinen sankaritarina. Kun muut siivoojat menevät lakkoon, Eila alkaa rikkuriksi, jota kaikki hyljeksivät.

- "Eilan logiikka on arjen logiikkaa. Hänellä on tarve, joka pitää ratkaista. Pojalle pitää saada töitä. Juonellisesti ei niin myyvä elokuva voi olla katsojan kannalta palkitseva. Eilahan on aluksi niin kiltti että suorastaan v-tuttaa," Lampela miettii.

Sari Mällinen on nimiroolissa. Mällinen on tehnyt pitkän uran Kom-teatterissa, ja televisionkatsojat voivat muistaa hänet Vuoroin vieraissa -sarjasta. Hänen mukaansa Eila on hiljainen tyyppi, joka vetää tapahtuneesta omat johtopäätöksensä:

- "Eila elää elämäänsä hyvinkin vahvasti. Ulkopuolinen maailma ei häntä kuitenkaan kosketa. Sitten sinisilmäisyys ja usko järkkyy. Eila alkaa tajuta, että hänelle tehdään pahaa."

Nostalgiasta nykyaikaan

Voi ajatella että suomalaisen elokuvan nousussa 90-luvulta lähtien tehtiin ensin historiallisia ja nostalgisia elokuvia tyyliin Rukajärven tie tai Badding. Nyt ollaan tultu tähän aikaan ja yhteiskuntakritiikki on sallittua. Johanna Vuoksenmaan Nousukaudessa käsitellään yhteiskunnan kahtiajakoa komedian keinoin. Eilassa maan hiljaiset eli siivoojat nousevat kapinaan väärin toiminutta Suomen valtiota vastaan.

- "Yhteiskunnallisesta elokuvasta puhuttaessa mielikuvat pamahtavat heti 70-luvulle ja hymyttömään paatokseen. Ei sillä formaatilla enää voi tehdä. Elokuvassa yhteiskunnalliset aiheet ovat olleet vähemmällä, mutta televisiodraaman puolella Yleisradio on huolehtinut kentän kirjosta. Elokuvahan on prosessinakin hitaampi. Menee vähintään kolmesta neljään vuotta vakavamman aiheen käsikirjoituksen aloittamisesta siihen, kun elokuva on valmis esitettäväksi," pohtii Lampela.

Sari Mällinen on Kom-teatterissa tottunut miettimään yhteiskunnallisuutta ja näkee poliittisuuden nousun hyvänä.

- "Näytelmää aloitettaessa keskitytään miettimään mitä se kertoo tästä ajasta eikä miten saataisiin yleisöä. Enää ei ole häpeällistä käydä mielenosoituksissa tai naiivia ilmaista mielipidettään. Hyvä, että suomalaisessa elokuvassakin voidaan käsitellä kipeitä aiheita."

Dialogeja, ei visioita

Ilkka Koivula esittää Timoa, Eilan miesystävää, joka ei tule Mikan kanssa oikein toimeen. Hänellä on pitkä kokemus työskentelystä ohjaaja Lampelan ja kuvaaja Harri Rädyn kanssa.

- "Lyhytelokuva Tangokuningas ei aterioi tehtiin Jarmon ja Harrin kanssa jo vuonna 1987."

Lampelalla on ollut tuttuja ihmisiä työryhmässään. Käsikirjoittaja Idström oli hänen opettajanaan Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalla. Yhteinen kieli on löytynyt helposti Sairaan kauniissa maailmassa ja Eilassa. Lampelalle elokuvan teko on dialogia muiden taiteellisessa vastuussa olevien henkilöiden kanssa.

- "En koe itseäni suureksi auteuriksi! Ei minulla ole suurta visiota. Työryhmä on vuosien mittaan hitsautunut hyväksi. Ensin käydään suuntaa-antavia keskusteluja muiden kanssa. Ratkaisut tulevat sitten hyvinkin nopeasti. Eilassa käsikirjoitus oli niin ankara, että se pelkisti tyylin. Mitä lähemmäksi kuvauksia tultiin, sitä riisutummaksi homma meni."

Lampela suhtautuu aika nöyrästi elokuvantekoon ja taitaa olla helppo työtoveri:

- "Ei ole olemassa mitään ’kolmea sääntöä kuvauksissa’, niin kuin jotkut ajattelevat. Ainoa neuvoni on, että työskentele itseäsi lahjakkaampien ihmisten kanssa. Täytyy luottaa siihen, että lavastaja tietää lavastamisesta enemmän kuin ohjaaja ja kuvaaja osaa kuvata paremmin."