Ei mitään tonttuilua

Olen aina ajatellut, että taiteilijalle jouluaiheinen elokuva tai musiikkialbumi ovat epämieluisia. Niiden elinkaari on tavallaan pitkä, koska teokseen saatetaan palata vuosittain, mutta siitä huolimatta teos on ajankohtainen vain pari kuukautta vuodessa.

Nyt menestyneen Kesäkaverit-elokuvan ohjaaja Inari Niemi on ohjannut ja käsikirjoittanut jouluun sijoittuvan Joulumaan. Häiritseekö jouluelokuvien kapea kausi?

Kun lähdin tekemään tätä, ajattelin, että kuka nyt ei rakasta jouluelokuvaa? Tämä ei kuitenkaan ole mikään tonttuelokuva ja isoimpina teemoina on kuitenkin jotain muuta kuin joulu. Joulu on tavallaan vain se ajanjakso, jossa kaikki tapahtuu. Itse ajattelen, että tämä on elokuva, jota voi aivan hyvin katsoa myös joulun ulkopuolella.

Niemi on oikeassa, sillä Joulumaa menee temaattisesti syvemmälle kuin perinteinen jouluelokuva. Tässä ei ole tavalliselle jouluelokuvalle tyypillistä hupailua tai hassuttelua. Vaikka Niemi myöntää olevansa jouluihminen, enemmän häntä kiinnosti joulu ilmiönä.

Se on niin painostettu aika. Jos joulu ei mene putkeen, niin ihminen kokee siitä jotenkin erityistä epäonnistumista tai ahdistusta, koska jouluna pitää olla rauhallista ja olla lähimmäisten kanssa, kaiken pitää mennä oikein siitä lähtien mitä syödään. Kaikki on kauhean määriteltyä. Onnellisuuden paine on aika iso.

Nuo on kiinnostavia hetkiä draaman kannalta, kun kaikki ei mene hyvin. Mielestäni kesässä on vähän sama, tuollaiset ajat joihin ladataan odotuksia, että pitää olla maailman kivointa tai maailman onnellisinta, niin ne ovat kiinnostavimpia hetkiä.

Yli viiteryhmien

Harvassa ovat ne elokuvat, joiden päähenkilönä nähdään keski-ikäinen nainen. Ennen kuin käsikirjoittaja-ohjaaja Niemi mainitsi asiasta, en tullut ajatelleeksi, että Joulumaan päähenkilö tosiaan on keski-ikäinen nainen. Oliko elokuvaa vaikea saada eteenpäin tämän takia?

No ei oikeastaan. Tuottajani Miia Haavisto kiinnostui käsikirjoituksesta ja on varmasti samaa mieltä, että naisia voisi olla enemmän elokuvien keskiössä. Rahoituskin saatiin kasaan yllättävän nopeasti.

Rahoituksen saamiseen auttoi varmasti se, että edellinen elokuva oli niin suuri menestys. Menestystä myös uutuudelle enteilee Joulumaan saama hyvä ennakkopalaute. Niemi kokee palautteen ansiosta onnistuneensa käsikirjoittajana.

Esimerkiksi kolmekymppiset ovat saattaneet samaistua johonkin toiseen kuin oman ikäryhmän hahmoon, tai mieskatsojat enemmän Milka Ahlrothin hahmoon. Minusta on hirveän ihanaa, että samaistutaan yli oman selkeimmän viiteryhmän. Silloin koen onnistuneeni kirjoitustyössä, kun hahmot ovat jotenkin moniulotteisia ja niiden ongelmat ovat yleisesti tunnistettavia, eikä niin että tällä nyt on tämä miesten ongelma ja tällä tämä naisten ongelma.

Niemi ei tarkkaan muista kuinka elokuvan idea syntyi. Inspiraatiota hän haki laulujen nimistä. Joulumaa onkin osuva nimi itse elokuvalle: se todella on muutakin kuin toiveunta, mutta ei tosiaan mikään ihmismielen rauhan valtakunta.

Minulle ei ikinä tule mieleen mitään tarinoita, vaan piti vähän pakottaa itseäni. Lähdin siitä, että mietin minkä tyyppisiä hahmoja haluaisin, kenestä haluaisin kertoa ja minkälaisissa elämäntilanteissa olevan ihmisen ongelma kiinnostaa minua. Välillä mietin itsekin, mistä tämän tarinan kaaren repäisin, jostain se vaan lähti pulppuamaan.

Niemi myöntää olevansa dialogilähtöinen käsikirjoittaja. Hänen mukaansa jotkut kirjoittajat pystyvät kirjoittamaan ensimmäiset versiot kohtausluettelon lailla, mutta se ei tunnu hänelle luontevalta. Hahmot alkavat viedä nopeasti Niemeä.

Sitten vain versioita, versioita, versioita ja karsintaa, karsintaa, karsintaa. Minusta tuntuu, että elokuvissani on aika paljon puhetta, että se dialogi on yksi taso ja se toinen taso on, mitä dialogin alla tapahtuu, miten joku toinen reagoi johonkin mitä toinen sanoo. Samoin myös oma komediatyyli perustuu dialogiin ja aika lakoniseen, mustaan huumoriin. Minulle sellainen tilannekomedia ei ole yhtään tyypillistä, missä ihmisiä pistetään hassuihin tilanteisiin, jossa kaikki menee ihan päin persettä ja sitten se on jotenkin hauskaa. En tykkää katsoa sellaista, vaivaannun niiden ihmisten puolesta ja selkeästi se ei ole tekijänäkään minun juttuni. Sanailuun perustuva huumori enemmän.

Onnea matkassa

Elokuvan roolitus syntyi kivuttomasti. Niemi kertoo saaneensa kaikki näyttelijät jotka alunperin halusikin. Osa näyttelijöistä tuli jo käsikirjoitusvaiheessa mieleen, osa vasta myöhemmin. Suomen nimekkäimpiä näyttelijöitä on kuitenkin hankala saada projekteihin mukaan.

Vaikka näyttelijät halusivatkin tulla, niin se aikataulurumba on välillä aikamoista ja ihmisillä on teatteriesityksiä ja muita leffoja ja tuollaista, mutta onneksi sain nämä tyypit. Osa oli jo kirjottaessa mielessäni, esimerkiksi Milka oli alusta asti mielessä. Anna Paavilainen ja Eero Ritala tuli aika nopeasti. Martti Suosaloa, Tommi Korpelaa ja Mari Rantasilaa rupesin vasta myöhemmin miettimään, heidän hahmonsa olivat aika kasvottomia kirjottaessa.

Mitä Niemi edellyttää hyvältä näyttelijältä? Tätä kysymystä hän mietti pitkään. Hän tuli lopputulokseen, että hyvä näyttelijä uskaltaa. Uskaltaa ottaa haltuun tarvittaessa uusia tilanteita, mutta myös rauhoittua kun tilanne vaatii.

Kuvaus- ja ohjaustilanteessa rauhallinen, eikä kauhean hötkyilevä. On ihanaa, kun näyttelijät ovat usein niin hauskoja kuvauksissa, siellä on näitä hauskoja tyyppejä, joilla läppä lentää. Se on ihan mahtavaa ja koko ryhmälle tulee hyvä fiilis, mutta olennaista on, että siinä tilanteessa uskaltaa kuunnella ja rauhoittua. On myös todella hienoa ja tärkeää, jos näyttelijä kokee itse roolinsa jotenkin mielekkääksi ja haastavaksi, ja on valmis ylittämään itsensä, jos joutuu vaikka tekemään jotakin sellaista, mitä ei ole aikaisemmin tehnyt. On todella ihana asetelma, kun näkee, että näyttelijä oikeasti haluaa tehdä tämän roolin.

Olen pitkin vuotta kysynyt eri elokuvantekijöiltä kuinka suomalainen elokuva heistä voi. Myöskään Niemi ei pääse tätä kysymystä pakoon, vaikka se aiheuttaakin hieman päänvaivaa.

Apua, hirveä kysymys. Kyllähän se aika hyvin voi. Suomessahan ihan katsojatilastollisestikin suurin osa, mitä katsotaan, on kotimaisia elokuvia. Se on todella hieno juttu ja tänä vuonna on ollut paljon hienoja ensi-iltoja. Itse olen paljon keskittynyt tähän tasa-arvo-asiaan, siinä on mielestäni tekemistä vielä. Naisvetoisia elokuvia ei tarinallisesti ole niin paljon kuin miesvetoisia, mutta se on ihan globaali juttu. On hyvä jos nuoret tekijät pääsevät tekemään elokuvia, tulee uusia näkökulmia. Vaikea kysymys, mutta olen toiveikas.

Lue myös