Tutkimusmatka omiin vanhempiin

Einari Paakkasen lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien, mutta kaikki muuttui, kun hänen isänsä valaistui ja alkoi kommunikoida avaruuden valo-olentojen kanssa.

Isäni valaistumisen jälkeen minusta tuli hänen oppipoikansa. Aloin nähdä valo-olentoja ja kokea asioita, jotka vain isäni osasi selittää. Hän kertoi minulle entiset elämäni ja vei minut katsomaan ufoja. Hän sanoi, että olimme entisessä elämässä olleet veljeksiä Siriuksella.

Kun vertasin itseäni muihin lapsiin, tuntui, että olin erityinen. Kenenkään muun isä ei ollut supersankari. Halusin myös oppia henkiparantamaan ja vastaanottamaan viestejä avaruudesta kuten isä. Mutta niin ei koskaan käynyt. Myöhemmin aikuisena minulla alkoi olla epäilyksiä, Einari Paakkanen kertoo.

Mitä todella tapahtui lapsuudessani? Tämä elokuva on minun matkani, jossa kohtaan isäni totuuden selvittämiseksi.

Supersankari-isä

Einari Paakkasen isä Veikko oli töissä pikkukaupungin verotoimistossa ja äiti työskenteli toimittajana. Vuonna 1992 Einarin ollessa 12-vuotias hänen isänsä koki valaistumisen ilmoittaen olevansa Maan ja ulkoavaruuden välinen sanansaattaja. Hän kertoi näkevänsä avaruusolentoja ja pystyvänsä ottamaan yhteyttä tuonpuoleiseen ja omaavansa yliluonnollisia parannustaitoja.

Kaikki on muuttunut, isä totesi Einarille innoissaan.

Roolipeleistä, scifi-sarjosta ja -elokuvista pitävä Einari oli heti mukana. Isästä ja pojasta tuli tiimi, jolle koko maailmankaikkeus oli avoin.

25 vuotta myöhemmin Einari kohtaa isänsä epäilyksineen käsikirjoittamassaan ja ohjaamassaan dokumentissa Isäni tähtien takaa. Se on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa, jonka tekeminen oli poikkeuksellinen prosessi.

En ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista. Mietin pitkään uskallanko lähteä projektiin, sillä emme ole perheessämme henkimaailman kokemuksistamme näin avoimesti aiemmin puhuneet. Minun täytyi voittaa häpeä.

Elokuvan taustalla on kaksi syytä.

Toinen on itsenäistyminen, joka on luonnollista kaikille. Minä halusin ottaa etäisyyttä vanhempiini ja heidän maailmankatsomukseensa, määritellä keitä me oikein olemme. Itsenäistyä sitä kautta. Toinen on se, että minun on pitänyt selvittää itselleni uskonko vielä ufoihin ja henkimaailman asioihin.

Aloin epäillä isän uskomuksia, kun olin muuttanut pois kotoa. Silloin henkimaailma ei ollut enää jokapäiväistä. Sain etäisyyttä ja tapasin uusia ihmisiä. Kertoessani uusille kavereille isästä, he ihmettelivät. Kun jotkut sanoivat suoraan, etteivät he usko isän kykyihin, minäkin aloin epäillä onko se sittenkään totta. Aloin kasvaa ihmisenä ja ajatella omilla aivoillani.

Einari Paakkasen mukaan hän on vanhempineen hyvin tyypillinen suomalainen perhe siinä mielessä, että lasten ja vanhempien välillä on kuilu.

Jostain syystä vaikeista asioista ei pystytä puhumaan, vaan niistä mieluummin vaietaan. Tähän päivään mennessä en vieläkään olisi pystynyt keskustelemaan näistä asioista, jos tätä elokuvaa ja kameraa ei olisi ollut. Niiden avulla sain olla toisenlaisessa roolissa ja lopulta uskalsin kysyä vanhemmiltani.

Toinen yritys

Elokuvaprojekti sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Einari Paakkanen opiskeli Turun Taideakatemiassa.

Aloitin silloin kuvaamalla ainoastaan isääni ja jätin itseni pois. Se oli tuhoon tuomittu yritys. Kuvasin vain muutaman päivän, sillä huomasin nopeasti, miten epämukavaa se oli isälle ja kuinka pahalta se minustakin tuntui. Hautasin koko projektin.

Uskallus löytyi nelisen vuotta sitten opiskellessani Barcelonassa dokumenttiohjauksen maisteriksi. Tein lopputyönäni elokuvan, jossa olin kameran edessä. Oivalsin, ettei se niin vaikeaa olekaan ja siitä selviää. Olin valmis palaamaan haudattuun henkilökohtaiseen projektiin.

Paakkanen on tuntenut projektin aikana monenlaisia fiiliksiä. Niin vanhemmatkin.

Onhan tämä ollut melkoista vuoristoa, joka on pitänyt ylittää: jyrkkiä nousuja ja valtavia laskuja. Ilon ja onnistumisen hetkiä, mutta myös henkilökohtaisia pelkoja. Esimerkiksi heräilin aikaisin miettimään, mitä sitten kun ihmiset näkevät elokuvani. Mitä olen tekemässä vanhemmilleni, kun paljastan heistä ja itsestäni näin paljon?

Isä oli innoissaan ja heti mukana kertoessani elokuvan teon aloittamisesta. Uskalsin kertoa äidille vasta pari päivää ennen kuvauksia. Äitiä mietitytti, onko hänen kuvaamisensa kuitenkaan kovin hyvä idea. Vastasin, että minun täytyy kuvata sinuakin. Hän epäili, onko hänellä roolia elokuvassa. Sanoin, että tietenkin on – äidin rooli.

Kameran olemassaolo oli aluksi haastavaa kaikille.

Ensimmäisinä kuvauspäivinä leikkasin jo elokuvaa mielessäni. Mietin tarkasti, mitä kannattaa sanoa ja tehdä. Mutta onneksi kaikki helpottui, mitä enemmän kamera oli läsnä arjessamme. Ja lopulta unohdimme sen. Kuvauspäiviä oli kolmisen kymmentä vähän yli vuoden aikana, pääkuvausjakso oli viime vuonna.

Isää ja muita kunnioittaen

Dokumentissa Paakkaselle oli haastavaa, miten esittää isä ja hänen maailmansa. Erityisen tärkeää oli tehdä se kunnioittaen.

Olisimme voineet leikata tämän niin, että isä olisi näyttänyt hörhöltä. Sitä en halunnut. Enkä halunnut muutenkaan tehdä mitään hurahtamisen tai hulluuden kuvausta. Isä on elokuvassa juuri sellainen kuin on: maailman sympaattisin isä.

Oli hänen suurta viisauttaan, kun hän ottaa kyseenalaistamisprosessini niin kuin ottaa. Ymmärtää, millainen vaihe se on elämässäni. Hän toivoo kuitenkin, että saisin uskoni takaisin. Mutta jos niin ei käy, sekin varmasti sopii hänelle.

Isäni tähtien takaa on ollut tärkeä tutkimusmatka, joka Einari Paakkasen on täytynyt tehdä.

Tämä on ollut ennen kaikkea tutkimusmatka vanhempiini. Menetin isovanhempani ollessani pieni, joten tiedän vähän heidän elämästään. En halunnut, että se toistuu vanhempieni kanssa.

Paakkasta jännitti näyttää elokuva vanhemmilleen.

He näkivät tämän, kun leikkausvaihe oli valmis. Lähetin heille katselulinkin. Kului muutama päivä, eikä kuulunut mitään. Sitten soitin äidille, sillä isälle en uskaltanut soittaa. Äiti sanoi, että olipa henkilökohtainen elokuva ja intiimi tarina. Kysyin, mitä isä ajatteli. Äiti vastasi, että isä pyytää sanomaan, että on ihan ok.

Paakkasen isälle elokuva on todiste henkimaailman olemassaolosta. Hän kokee sen avaavan ihmisten silmät toiseen todellisuuteen.

Paljon kokemuksia aiheesta

Isäni tähtien takaa on elokuva aiheesta, josta monilla on paljon kokemuksia.

Elokuvan nähtyään monet ovat kertoneet minulle, että ovat kokeneet samanlaisia asioita kuin isä ja minä, mutta he eivät uskalla kertoa kenellekään. Toivon, että tämä avaa keskustelua ja antaa rohkeutta jakaa omia kokemuksia ilman pelkoa leimautumisesta. Myös epäilyksille on aina sijaa. Uskon, ettei kaikkea voi selittää.

Elokuva on koettu lämminhenkisenä tarinana.

Sen yksi sanoma on toisten ihmisten hyväksyminen. Sille on suuri tarve tänä päivänä. Kaikki me olemme pohjimmiltamme samanlaisia. Isäni henkimaailmaan en enää usko, mutta pidän yllä sen mahdollisuuden, että se voi olla totta, Einari Paakkanen sanoo.

Lue myös