Norjalaisen elokuvan nousu

Aniharva norjalaiselokuva pääsee meillä teatterilevitykseen, mutta Anne Sewitskyn festivaalihitti Sairaan onnellinen (2010) tekee tervetulleen poikkeuksen. Sewitskyn esikoiselokuva on nyrjähtänyt komedia kahdesta avioparista ja heidän lapsistaan. Espoo Ciné -festivaalilla elokuussa vieraillut ohjaaja antoi Film-O-Holicille haastattelun.

Sairaan onnellinen on kiertänyt ahkerasti elokuvafestivaaleilla ja Sundancen World Cinema -sarjassa se sai tuomariston palkinnon. Onko esikoisen kansainvälinen menestys yllättänyt sinut?

Kyllä se on ollut suuri ja mieluisa yllätys. Kyseessä on kuitenkin melko pienimuotoinen filmi, jolla oli vaatimaton budjetti. Kun sain elokuvan valmiiksi, aloin heti tehdä seuraavaa. En olisi osannut arvata, että esikoisesta tulee näin suosittu.

Miten elokuva sai alkunsa?

Käsikirjoitus perustuu kuulemaani tositarinaan, jota lähdimme Ragnhild Tronvollin kanssa työstämään. Sisällytimme käsikirjoitukseen sekä omia kokemuksiamme että ystäville ja perheenjäsenille tapahtunutta. Elokuvassa on siis paljon todellisiin tapahtumiin ja tunteisiin perustuvia kohtauksia. Tavoittelimme ennen kaikkea emotionaalista rehellisyyttä.

Elokuvan huumori on viistoa ja absurdia. Onko se omaasi vai tyypillistä norjalaista?

Vaikea sanoa. Varmaankin se on pitkälti omaani sekä tietysti käsikirjoittajan huumoria. Elokuva menestyi hyvin Norjassa, joten varmaankin siinä on myös jotain norjalaista. Eniten elokuvalle ovat kuitenkin nauraneet amerikkalaiset, jotka löysivät muutenkin elokuvasta sellaisia tasoja, joista en itsekään ollut tietoinen.

Elokuvan toisella avioparilla on tummaihoinen adoptiopoika Noa, jota toisen pariskunnan Theodor-poika pitää leikeissä orjanaan. Miten amerikkalainen yleisö suhtautui tähän?

He lukivat kohtauksiin paljon enemmän kuin eurooppalaiset yleisöt. Oli todella mielenkiintoista kuulla amerikkalaisten tulkintoja Sundancen festivaalilla. He eivät kokeneet kohtauksia sopimattomiksi tai loukkaaviksi; ne vain avautuivat heille aivan toisella tavalla kuin meille.

Romanttisen komedian lajityyppi ei kuulu niihin arvostetuimpiin elokuvagenreihin ainakaan Suomessa. Onko tilanne sama Norjassa?

Sairaan onnellinen ei oikeastaan ole romanttinen komedia termin klassisessa merkityksessä. Mutta kyllä Norjassa on vähän sama juttu. Komediaa yleensäkään ei arvosteta tarpeeksi, vaikka sen tekeminen on vaikeaa.

Yhdysvalloissa tilanne on toinen: siellä arvostetuimmat elokuvat ovat henkilövetoisia draamoja, mutta ne voivat olla myös komediallisia tai romanttisia. Lajityypillä ei ole niin väliä, kunhan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja kannattelevat tarinaa.

Ruotsalaisten ja etenkin tanskalaisten tekijöiden elokuvat ovat herättäneet runsaasti huomiota kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla viime vuosina. Miksi norjalaiset elokuvat eivät ole menestyneet yhtä hyvin?

Itse asiassa tilanne on nyt muuttumassa tai jo muuttunut. Berliinin elokuvajuhlilla puhuttiin helmikuussa siitä, kuinka norjalaiset ovat nousemassa ruotsalaisten ja tanskalaisten rinnalle ja ohikin.

Norjaan perustettiin elokuvakoulu vasta vuonna 1997, joten Norjassa ei ole ollut alan ammatillista osaamista samassa mittakaavassa kuin naapurimaissa. Ensimmäinen Norjassa koulutettu elokuva-alan ammattilaisten sukupolvi on siis tämä omani. Elokuvan julkisen rahoituksen järjestelmällinen kehittäminenkin alkaa vihdoin tuottaa tulosta.

Myös toinen pitkä elokuvasi esitettiin Espoo Ciné -festivaalilla. Mistä se kertoo?

Jørgen + Anne = totta (2011) on koko perheen elokuva, joka perustuu Vigdis Hjorthin erittäin suosittuun lastenkirjaan vuodelta 1984. Se on lasten rakkaustarina.

Voitko suositella joitakin uusia norjalaiselokuvia omiesi lisäksi?

Joachim Trierin Oslo, August 31st, André Øvredalin Espoo Cinéssä esitetty TrollHunter sekä Morten Tyldumin Headhunters, joka perustuu Jo Nesbøn trilleriin ja tulee teatterilevitykseen Suomessakin.