Herätys, miehet

Riisuttu mies on Aku Louhimiehen viides elokuva. Festivaaleja kiertänyt Valkoinen kaupunki on ollut valmiina jo pidempään ja nähdään muun muassa tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa festivaalilla. Valkokankaillamme aiemmin nähdyt Levottomat, Kuutamolla ja Paha maa ovat olleet katsojamenestyksiä, ja jälkimmäisin on saanut osakseen niin arvostelu- kuin festivaalimenestystäkin. Louhimies ei ole kuitenkaan ottanut paineita elokuviensa menestyksestä:

– Toki on hienoa saada palkintoja ja kehuja, ja nehän ovat aina koko työryhmälle, ohjaaja on vain keulakuva, mutta ne palkinnot eivät auta seuraavan leffan tekemisessä, sillä siinä on aina uudet haasteet edessä.

Louhimies kiinnostui Riisutun miehen tarinasta, koska se oli mielenkiintoinen ja käsitteli ennen kaikkea maailmaa, joka oli läheinen mutta samalla tuntematon. Elokuva pohjaa Veli-Pekka Hännisen käsikirjoitukseen Herran pelko, jonka tekijänoikeudesta väännettiin kättä aina oikeudessa asti, kun Hänninen ei hyväksynyt käsikirjoitukseensa tehtyjä muutoksia. Episodia käsiteltiin laajasti julkisuudessakin ja tuottaja Harri Räty tunnustaa, ettei se voinut olla vaikuttamatta itse elokuvan tekoon:

– Totta kai se vaikutti. Varsinkin kun Veli-Pekka Hänninen oli niin aktiivinen Turun lehdistössä ja oli yhteyksissä Turun tuomioseurakunnan työntekijöihin ja kirkkoherroihin aiheuttaen pahaa mieltä ja ruokki yleistä ilmapiiriä meitä vastaan. Varmaankin tämä Turun kuvausjakso on oman henkilökohtaisen elokuvaurani raskain. Mutta nyt jälkeenpäin kun miettii sitä, niin ei se pelkästään huonoa ollut. Kinastelu, riita ja epävarmuus aiheutti ryhmämme yhteen hitsautumista: yhdessä taisteltiin läpi ja tehtiin tämä elokuva. Akun kanssa oltiin myös juteltu, että haluamme elokuvaan tiettyä rosoisuutta ja elämänmakuisuutta, ettei kokonaisuus olisi liian sliipattu ja hallittu, ja tämä riitely varmaan toi sen vielä paremmin esiin.

Keskustelunavauksia

Aku Louhimiehen elokuvat ovat sijoittuneet urbaaneihin ympäristöihin ja päähenkilöinä on pääasiassa nähty nuoremman sukupolven aikuisia. Kyseessä ei ole vain sattuma.

– Kyllä se on ollut osin tietoinen valinta. Toki toivon, että olisin vasta urani alussa ja vastaan tulisi erilaisiakin elokuvia. Osasyy tähän on, että ei ole tullut kohdalle oikeita tarinoita, tai jos on, niitä on ollut vaikea toteuttaa. Minulla on kyllä työn alla erilaisiakin projekteja lastenelokuvasta eeppiseen rakkaustarinaan ja sotaelokuvaan asti. Ei urbaanius ole määräävä tekijä, kysymys on enemmänkin siitä, että Suomessa tehdään vuosittain kymmenisen elokuvaa ja rahoitus on helpompaa järjestää elokuvalle, joka tapahtuu nykyajassa ja jossa ei ole mielettömiä joukkokohtauksia.

Urbaanina elokuvana Riisuttu mies pyrkii ajan hengen mukaan olemaan myös vapaamielinen. Joku voisi sanoa, että elokuva on rohkea kuvatessaan seurakunnan työntekijöitä ja toimia varsin avoimesta näkökulmasta, kun huomioi, että kirkkoon yhä tänäkin päivänä yhdistetään konservatiivisiakin arvokäsityksiä. Räty ei pelännyt kielteistä julkisuutta elokuvan aiheen ja sen käsittelytavan suhteen, päinvastoin hän kokee elokuvan juuri onnistuneen yhdistämään erilaisia maailmoja ja teemoja:

– Mielestäni elokuva on tässä onnistunut. Asiat ovat jo käsikirjoituksessa ja Aku on onnistunut tuomaan ne elokuvassa esille. Ja minusta kirkko ei ole tämän elokuvan teema. Elokuva ei kerro uskonnosta tai siitä miten joku uskoo, emmekä me väitä millainen Suomen kirkko on instituutiona tai työpaikkana, no ehkä vähän työpaikkana. Koko ajan oli selvää, että emme millään tavalla halua rienata tai pilkata kenenkään henkilökohtaista vakaumusta ja uskoa, tai kirkkoakaan laisinkaan. Tämä elokuva kertoo ihmisistä, ja nämä ihmiset ovat vain töissä kirkossa.

Räty ei usko, että kirkko älähtäisi elokuvasta. Louhimies on varovaisempi arvioidessaan elokuvansa vastaanottoa, sillä ohjaajana hänen työnsä on tehty ja elokuvan jatko ja menestyminen ovat muiden, ennen kaikkea katsojien käsissä. Toki Louhimieskin toivoo elokuvansa herättävän keskustelua:

– Olisihan se toivottavaa. Mitättömien elokuvien tekeminen on minusta kaikkein ikävintä, että leffa ei kiinnostaisi ketään. Vaikea sanoa vielä, mistä ihmiset haluavat tämän tiimoilta keskustella… kyllähän maailmaan puhetta mahtuu.

Puhetta ja keskustelua toivoo myös tuottaja Räty, ennen kaikkea miesten tilasta ja hyvinvoinnista niin työelämässä kuin perheessäkin:

– Olen hieman huolissani suomalaisesta miehestä. Toivoisin, että kun miehet tai naiset näkevät tämän elokuvan, niin se voisi avata jotakin heidän omassa elämässään, edes jotain pientä: jotta miehet kiinnostuisivat teatterista, jotta miehet tajuaisivat pitää omasta fysiikastaan huolta ja jotta miehet pysyisivät virkeinä. Minulla on hieman sellainen olo, että kun miehet vanhenevat, niin he jäävät jonnekin eivätkä muista ravita itseään henkisesti ja muuta. Minusta naiset voivat paljon paremmin. Jos katson kadulle niin 40–50-vuotiaat naiset ovat aina kahdestaan sauvakävelyllä, ei ne miehet siellä ole. Saati, että mies lähtisi toisen miehen kanssa lenkille pitämään itsestään hyvää huolta. Ei sellaista tapahdu.

Back in Black

Riisutun miehen ehdoton katseenvangitsija on Samuli Edelmannin esittämän kirkkoherra Antti Pitkäsen päällään pitämä AC/DC – Back in Black -paita. Kyseessä ei ole mikään tavanomainen bändipaita eikä Samuli Edelmann itsekään tiennyt tarkkaan, mistä paita alkujaan on hankittu:

– Paita ei ollut omani vaan saimme sen lavastajamme mieheltä ja olisin todellakin halunnut niin hienon paidan itselleni. Kyllä se minulle jossain vaiheessa taidettiin luvatakin, mutta kuvausten jälkeen paitaa ei ole näkynyt. Mies taisi ymmärrettävästi ottaa omansa takaisin.

Harmi, että paidan alkuperä jäi hämärän peittoon, sillä kyllä tuollaisella paidalla miehetkin jo harrastaisivat sauvakävelyä.