Haastattelut
Näytetään 11 artikkelia 492:stä
-
Ilkka Vanne ja Vieraalla maalla
- "Ihmisten täytyy oppia suvaitsemaan toisiaan. Elokuva, missä ihmiset näytetään ruohonjuuritasolla, voi auttaa ihmisten ymmärtämystä."
Teemu Passoja
-
Gunvor Nelson ja henkilökohtainen kokeellinen elokuva
Ruotsalainen Gunvor Nelson (s. 1931) lähti Amerikkaan 1960-luvun alussa. Hän ajautui elokuvauralle puoliksi sattuman kautta opiskeltuaan ensin maalaustaidetta useassa eri taidekoulussa.
Ilona Hongisto
-
JP Siili ja Hymypoika
- "Ohjaajana sitä vääjäämättä kuvittelee tekevänsä elokuvaa, johon kuka tahansa iästä riippumatta voi kiinnittyä tai samastua. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö."
Petri Saarikoski
-
Timo Koivusalo ja Sibelius
"Kyllähän Sibelius selkeästi on päätään pidempi kuin muut näistä elokuvista. Mutta... näen ne kuitenkin sillä tavalla samankaltaisina, vaikka aihe ja aikakausi ovat erityyppisiä, että on taiteilija ja aika, ja minkälainen aikakausi nostaa minkälaiset
Juha Rosenqvist
-
Perttu Leppä ja Jarkko Hentula sekä Helmiä ja sikoja
"Komedia on kaikkein raain laji siinä mielessä, että jos se ei naurata, se on paska..."
Juha Rosenqvist
-
Jarmo Lampela ja Eila
- "Yhteiskunnallisesta elokuvasta puhuttaessa mielikuvat pamahtavat heti 70-luvulle ja hymyttömään paatokseen. Ei sillä formaatilla enää voi tehdä..."
Teemu Passoja
-
Kiti Luostarinen ja Kuoleman kasvot
- "Minulle kuolema on biologinen tapahtuma, en ole omaksunut minkäänlaista uskonnollista lähestymistapaa sitä kohtaan. Elämä asettuu oikeisiin mittasuhteisiin kun tietää kuolevansa, lopullisesti."
Rita Aihonen
-
Klaus Härö ja Näkymätön Elina
"Kirjassa yhdistyi minusta niin monta tärkeää aihetta, joita itse olin yrittänyt työstää käsikirjoitukseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta..."
Juha Rosenqvist
-
Mauritz Åkerman ja Sensuela
Haastattelu: Mauritz Åkerman ja Teuvo Tulion mystinen Sensuela.
Jarkko Silén
-
Susan Taslimi puhuu elokuvasta Hus i helvete
- "Perinteisesti siirtolaiset on sivuutettu ruotsalaisessa elokuvassa. Nyt meillä on paikka kertoa oma tarinamme. Tämä on erittäin hieno ja tärkeä asia," innostuu Taslimi.
Rita Aihonen
-
Claes Olsson ja Raid
- "Perusrahasta on puutetta, että kyllä tässä viimeiset viisi vuotta on haaveiltu kunnon lisäsatsauksesta valtiovallalta elokuvaan. Ja toivon nyt, kun Lipponen kävi tekemässä vaalipropagandaa Jussi-juhlissa, että tajuttaisiin elokuvan kiinnostavan la
Juha Rosenqvist