Naiskuvia

Suomalaisen elokuvan festivaali järjestettiin Turussa 3.-6. huhtikuuta jo kahdennentoista kerran. Suurten ohjaajanimien, kuten Teuvo Tulion, Valentin Vaalan, Jack Witikan ja Jörn Donnerin, lisäksi esille nousivat merkittävällä tavalla erilaiset naiskuvat erilaisine esittäjineen vuosikymmenten varrelta. Filmien naistähdistä vieraina paikan päällä olivat Tea Ista ja Aino Seppo.

Monissa festivaalielokuvissa on punaisena lankana naisen ja miehen välinen suhde, jossa nainen nähdään useimmiten altavastaajana tai syvien ristiriitojen aiheuttajana. Teemat pysyvät suhteellisen samoina niin vanhoissa melodraamoissa kuin myös uudemmissa yhteiskuntakriittisyyteen pyrkivissä kuvauksissa. Nähtävillä on kuitenkin naishahmojen vähittäinen kehittyminen vuosien myötä uhrautujasta taistelijaan. Samalla katsojat joutuvat muuntamaan ja täydentämään omaa käsitystään säteilevistä sankarittarista. Useat naisnäyttelijät saavat melko rajallisistakin hahmoistaan paljon irti tehden katsomisesta nautinnollisen, ja välistä hyvin koskettavankin, kokemuksen.

Femme fatalet ja langenneet enkelit

Kohtalokkaat tai yhteiskunnan otteesta karkaavat naiset ajavat miehet mustasukkaisuuteen tai päättömiin tekoihin - ja itsensä vääjäämättömään tuhoon. Naishahmot ovat vaarallisia ja traagisia erityisesti Teuvo Tulion elokuvissa Olet mennyt minun vereeni (1956) ja Rakkauden risti (1946), Valentin Vaalan Mustalaishurmaajassa (1929) ja Toivo Särkän filmissä Kuu on vaarallinen (1962).

Tulion luottonäyttelijä Regina Linnanheimo antaa kasvot langenneen naisen syvälle kärsimykselle esittämiensä roolihenkilöiden, tehtaantyttö Rean ja saaristolaistyttö Riitan, kautta. Molemmissa mainituissa Tulion elokuvissa viattomat naiset joutuvat lipevien miesten viettelyn kohteeksi, mistä alkaa matka lankeemuksen kautta kohti turmiota. Rea sortuu viinaan ja sukupuolisuhteisiin, Riitta taas on hylkäämisen takia pakotettu myymään itseään kadulla. Miehisen vihan - Riitan tapauksessa isän - ja häpeän pelko johtaa naiset äärimmäisiin ratkaisuihin. Synnit sovitetaan uhrautumalla tai kuolemalla. Rakkauden ristin symbolismi Suomi-neidon raiskauksesta syntisen porton ristiinnaulitsemiseen alistaa naisia hyvin perinteisellä tavalla.

Vaalan ja Särkän teoksissa naisihmiset ovat seksuaalisuudessaan laskelmoivan hyökkääviä jättäen varjoonsa yllättävän passiiviset ja heikkoluontoiset miehet. Kevyessä komediassa Morsian yllättää (1941)kohtalokas tumma nainen sotkee pahan kerran morsiusparin hääsuunnitelmat, sillä sodassa ja rakkaudessahan kaikki keinot ovat sallittuja. Paha saa kuitenkin palkkansa ja vamppi jää yksin. Kuu on vaarallinen -elokuvassa naisen kevytkenkäisyys ja ahneus johtavat kohtalokkaisiin seurauksiin, eikä syyttävän sormen kohteesta ole epäilystä. Perisynnistähän se kaikki alkoi.

Aktiiviset toimijat ja selviytyjät

Selvästi positiivisempaa ja edistyneempää naiskuvaa nähdään paikoittain muun muassa Jörn Donnerin realistisempaa tarinaympäristöä esittelevissä elokuvissa, Teuvo Tulion Laulu tulipunaisesta kukasta -melodraamassa (1938) ja Jack Witikan kahdessa teoksessa. Myös esimerkiksi lastenelokuvassa Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982) Aino Sepon esittämä prinsessa ei ole pelkkä passiivinen mukautuja, vaan hän pyrkii aktiivisin keinoin vaikuttamaan omaan onnellisuuteensa.

Witikan elokuvissa Mies tältä tähdeltä (1958) ja Pikku Pietarin piha (1961) naiset nähdään huolehtijoina, mutta itsenäisinä sellaisina. Ensiksi mainitussa Tea Ista esittää alkoholistin vaimoa, joka kestää miehensä rinnalla. Erikoista elokuvassa on se, että näyttelijöitä ei maskeerattu, vaan he esiintyivät täysin itsensä näköisinä. Myös teatraalisuus oli karsittu minimiin. Ista oli siis mukana tekemässä realistisempaa naiskuvaa, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Pikku Pietarin pihassa Tea Ista on tarmokas ja sydämellinen äitipuoli Karoliina, joka kirjaimellisestikin laittaa perheen asiat järjestykseen. Onni ei kuitenkaan vaadi täydellistä ydinperhettä, vaan Karoliina lähtee jatkamaan itsenäistä elämäänsä hoidettuaan sen, mitä tuli tekemään.

Tulion Linnankoski-filmatisoinnissa on useampia huonoja naisia kuin hyviä, ja Raakel Linnanheimon esittämän Moision Kyllikin itsenäisyys, päättäväisyys ja valveutuneisuus onkin harvinaista 1930-luvun elokuvissa. Kyllikki kohtaa vastoinkäymiset ja pahat puheet pää pystyssä, vastustaa urheasti isänsä määräyksiä saavuttaakseen oman onnensa ja onnistuu vieläpä osoittamaan Olaville hänen tekojensa ja arvojensa kaksinaismoralistisuuden. Kyllikki näkee myös Olavin halun itsemurhaan helppona ratkaisuna. Vaikeampaa on jatkaa elämää koettelemuksista huolimatta.

Naisnäkökulma ja selviytymistematiikka ovat keskeisiä myös Donnerin elokuvassa Miestä ei voi raiskata (1978). Miten selvitä raiskauksen henkisistä kivuista sekä miten kamppailla rintasyöpää ja sen aiheuttamia ongelmia vastaan? Molemmissa tapauksissa naisten yksityisyyteen ja identiteettiin kohdistuu fyysinen uhka - toinen ulkopuolelta tuleva ja toinen sisältäpäin jäytävä. Kirjastovirkailija Eva tuntee raiskauksestaan nöyryytystä ja häpeää, mutta häntä ajaa eteenpäin ajatus oikeutetusta kostosta. Naiseuden haavoittuvuuden vastapainoksi on siis löydetty tahdon lujuutta; selviytyäkseen naisen on toimittava.