Elokuvan juhlaa Thamesin rannalla
Lontoon elokuvajuhlat on oikea "festivaalien festivaali". Reilun kahden viikon aikana siellä esitetään valtava määrä elokuvia, joiden tyylilaji, kotimaa ja kesto vaihtelevat laidasta laitaan. Yhteistä ohjelmiston elokuville on se, että ilman festivaalia ne eivät välttämättä koskaan pääsisi brittiläisille valkokankaille.
Kyseessä on BFI:n (Because Films Inspire), eli paikallisen Elokuva-arkiston, tai ainakin sitä muistuttavan, instituution junailema valtava spektaakkeli, joka järjestetään nyt jo viidettäkymmenettä kertaa.
BFI eli British Film Institute on perustettu vuonna 1933 ylläpitämään ja edistämään Britannian rikasta elokuva- ja televisiokulttuuria. BFI omistaa Thamesin rannalla, Tate-museon vieressä, sijaitsevan National Film Theatren, Lontoon IMAX-teatterin, maailman suurimman elokuvakirjaston sekä opetusaineistoa. BFI myös julkaisee elokuvia, elokuva-aiheisia kirjoja sekä Sight & Sound -lehteä. Löytyypä heiltä vielä maailman laajimmat elokuvajuliste- ja still -kuva-arkistotkin. London Film Festivalin lisäksi BFI:n toimintaan kuuluu jokakeväinen lesbo- ja homoelokuvien festivaali, London Lesbian and Gay Film Festival.
Mykistävä runsaudensarvi
Ensikertalaiselle Lontoon elokuvajuhlien tarjonta näyttää suorastaan häkellyttävän runsaalta. Ohjelmisto on laaja, yhdeksään eri sarjaan jaettu. Joukossa on Suomenkin tämänvuotisilta festivaaleilta tuttuja nimiä.
Jens Lienin Bothersome Man (Norja, 2006) ja Pernille Fischer Christensenin A Soap (Tanska, 2006) esitetään Cinema Europa -sarjassa. The Bothersome Man on yhden idean varaan rakennettu, ajatukseltaan oivallinen, mutta toteutukseltaan ontoksi jäävä tragikomedia elämästä kuoleman jälkeen. A Soap taas on aidosti koskettava, tummalla huumorilla höystetty, hapuileva rakkaustarina.
Festivaalin aloittaa palkitun dokumentaristin, Kevin Macdonaldin, ensimmäinen pitkä fiktio, The Last King of Scotland (Iso-Britannia, 2006). Elokuva pohjautuu Giles Fodenin kirjaan ja kertoo nuoresta skotlantilaisesta lääkäristä, joka lähtee Afrikkaan pakoon pitkäveteisyyttä. Tylsyys tyssääkin tehokkaasti, kun nuori tohtori päätyy Ugandan hirmuvaltiaan, Idi Aminin, henkilääkäriksi ja poliittiseksi neuvonantajaksi.
Festivaalin päätöselokuvaksi on valittu mestarillisen Alejandro González Iñárritun uusin elokuva. Amores Perros’n (2000) ja 21 Grammaan (21 Grams, 2003) kanssa trilogian muodostava Babel (USA & Meksiko, 2006) yhdistelee jälleen henkilökohtaista ja poliittista. Ytimessä on universaali viesti siitä, että ennakkoluulot ovat suurempi muuri ihmisten välillä kuin konkreettiset kielimuurit tai valtioiden rajat.
Näiden kahden väliin mahtuu yli kaksi viikkoa elokuvia, keskusteluja, yllätysnäytöksiä ja gaaloja. Keskusteluja käydään muiden muassa Dustin Hoffmanin, Tim Burtonin ja Forest Whitakerin kanssa. Yllätysnäytökset ovat kirjaimellisesti näytöksiä, joiden elokuva on lipunostajalle yllätys. Hauska ja tuore idea on aiemmilla festivaaleilla testattu ja juhlavuoden kunniaksi yksi yllätyselokuvanäytös laajenee nyt kertaheitolla viiteenkymmeneen.
Esittelytekstien perusteella kiinnostavia elokuvia on parisenkymmentä, nähtäväksi jää, kuinka moneen ensikertalainen taipuu. Ehdoton elämys olisi nähdä Aki Kaurismäen Laitakaupungin valot (Suomi-Saksa-Ranska, 2006) kansainvälisellä festivaalilla. Elokuvan esittelyteksti on häpeämättömän ylistävä, nimi taipunut hupaisasti "Lautakaipungin" valoiksi.
Käännösväännös ja paljon lisäinfoa löytyy festivaalien kotisivuilta: www.lff.org.uk. BFI:stä tarkemmin: www.bfi.org.uk.
Seuraava:
Etnia 2006 -esittely
Turussa 19–22.10. järjestettävä kuudes Etnia-filmifestivaali esittelee tänä vuonna afrikkalaista elokuvaa ja kulttuureja.
Edellinen: Etnia 2006 -esittely
Turussa 19–22.10. järjestettävä kuudes Etnia-filmifestivaali esittelee tänä vuonna afrikkalaista elokuvaa ja kulttuureja.