Zombeavers kotikatsomo

Hirviökauhun juuret ovat syvällä kerrontaperinteemme historiassa. Harva asia kauhutarinassa kutkuttaa enemmän mielikuvitusta kuin ihmisiä vaaniva luonnonoikku. Populaarin kauhuelokuvan saralla luonnon kummajaiset saivat laajassa mitassa uuden merkityksen Steven Spielbergin Tappajahain (1975) myötä.

Ihmisiä popsineen hain vanavedessä valkokankaille on uinut jokseenkin kaikki kuviteltavissa olevat otukset, jotka voisivat uhata ihmisiä. Tuoreessa Zombeaversissa mennään jo reilusti överin puolelle, kun tappajahirviön rooli on langetettu söpöille talttahampaille. On kyse ollut zombimajavasta, kromosomihäiriöisestä krokotiilista tai terävähampaisista kaloista, tekeleet ovat olleet toinen toistaan huonompia ja Spielbergin teos on jäänyt käytännössä lajityypin ainoaksi vakavasti otettavaksi elokuvaksi, jonka jännityselementit ovat yhä tänäkin päivänä tehokkaita.

Videokulttuurin kultaisella vuosikymmenellä, 1980-luvulla, hirviökauhu ja teinikauhu pitäytyivät vielä pääosin omilla poluillaan vaikka luonnonhirviöt olivat toki päässeet nuoren lihan makuun aina Tappajahaista ja Piraijasta (1978) lähtien. Lajityyppien todellinen sekoittuminen alkoi, kun tekijät tajusivat, ettei hirviöelokuvia kukaan täysipäinen ota enää vakavasti.

Monsterielukat alkoivat popsia suoraan videolle tehdyissä tekeleissä teinejä, jotka olivat erehtyneet häiriköimään otusten kotinurkille jonnekin korpeen. Teini-ikäiseen yleisöön löylynlyömät tarinat upposivat, mutta mitään menestysreseptiä konseptista ei kuitenkaan sukeutunut. Vai muistaako joku oikeasti esimerkiksi Tobe Hooperin Crocodilea (2000) tai tusinaa muuta samanmoista kalkkunaa?

Tällä vuosikymmenellä elokuvien tekijät ovat tulleet yhä tietoisemmiksi siitä, että genreperinteillä on parasta lyödä lähtökohtaisesti läskiksi yrittämättä millään tasolla mitään sen vakavampaa, koska muutoin lopputulos on Alligator X:n (2010) tasoa. Zombeavers on tästä tiedostavuudesta paraatiesimerkki. Elokuvan avauskohtauksesta lähtien sävy- ja tyylilaji ovat päivänselviä. Kyseessä on teinien pussikaljaelokuva, jota hihitetään sohvalla virvokkeita nauttien.

Kauhun alagenrejä surutta yhdistelevä Zombeavers pumppaa lisävirtaa zombielokuvista. Muilta osin tarinalliset yhtäläisyydet Crocodileen ovat ilmeiset. Joukko teinejä matkaa syrjäiselle järvelle rentoutumaan, mutta myrkkytynnyrin ansiosta zombeiksi muuttuneet majavat eivät siedä rauhansa rikkomista vaan laittavat ranttaliksi.

Tekeleen tuotantojoukoissa on häärinyt American Pien (1999) ja Cabin Feverin (2002) tuottajia. Lopputuloksessa onkin omat hetkensä ja varsinkin elokuvan alkumetreillä pedataan lupaavaa irtiottoa hirviöteinikauhujen pahimmasta puuduttavuudesta lyömällä tissikorttiakin reilusti pöytään.

Hurvikas asenne kuitenkin tyssähtää alun jälkeen ja mitä pidemmälle elokuva etenee, sen tavanomaisemmaksi se muuttuu humoristisesta otteestaan huolimatta. Majavista olisi voinut kaksimielisillä vitseillä repiä enemmän irti ja rivien väliin jätetylle seksuaaliselle ilkamoinnille olisi voitu antaa enemmän temmellystilaa. Se olisi ollut jenkkituotokselle kuitenkin liian rohkea veto.

Teini- ja hirviökauhunsa niiden kultakaudella katsoneelle elokuva antaa sangen vähän. Toki muutama nauru on tämän päivän elokuvatarjonnassa jo jotakin ja voi olla, että otollisempi yleisö löytyy entisiä nuoria enemmän nykyisistä nuorista.