Wonder Boys kotikatsomo

Wonder Boysin juoni keskittyy yhteen viikonloppuun, yliopiston kampuksella vietettävien kirjallisuusfestivaalien ympärille. Professori Grady Tripp (Michael Douglas) on aikoinaan kirjoittanut menestyneen esikoisteoksen ja on tuskaillut vuosikaudet toisen romaaninsa kimpussa. Muitakin vaikeuksia riittää: vaimo on jättänyt, rakastajatar (Frances Mcdormand) pamahtaa paksuksi, kustantajan edustaja (Robert Downey Jr.) tulee kärttämään uutta kirjaa... Alivuokralla asuva opiskelijakaunotar (Katie Holmes) taas käyttäytyy kuin bändäri ja tuo omaa lisäjännitettään proffan elämään. Tältä pohjalta käynnistyy hullujen tapahtumien sarja, kun Trippin nerokas mutta ongelmainen oppilas (Tobey Maguire) ampuu "vahingossa" edellä mainitun rakastajattaren koiran. Vaikka siis kaikenlaista sähinää ja henkilöitä riittää, niin lähinnä Wonder Boys on kuitenkin Trippin odysseia itseensä, matka omaan sieluun luomisvoiman löytämiseksi.

Katsomiskokemuksena elokuva on perin omalaatuinen. Elokuvan ei pitäisi olla hyvä. Paperilla tarinan rakennuspalikat kuulostavat hyvin loppuun kuluneilta, pateettisiltakin. Teemat eivät ole varsinaisesti uusia tai omaperäisiä. Esimerkiksi nuori nero, luomisen tuska tai viettelijätär ovat tarina-aineksina tuttua kauraa. Juonenkäänteetkään eivät hauskuudestaan ja näennäisestä omalaatuisuudestaan huolimatta tunnu eilen keksityiltä. Kaiken lisäksi yliopisto tapahtumaympäristönä ei välttämättä kuulosta järin seksikkäältä. Onkin kummallista, että kyseessä on mitä loisteliain elokuva.

Elokuvan vahvuutena on sen erikoinen, leppoisan intensiivinen tunnelma. Tapahtumat etenevät nautittavan kiihkottomasti. Hullunkurisia sattumuksia ei alleviivata tai paisutella, ne vain tapahtuvat. Tietty unenomaisuus leimaa elokuvaa ja tässä tapauksessa se on pelkästään positiivista. Vaikka tapahtumat seuraavat nopeasti toisiaan, yleissävy on mietiskelevä. Katsoja ei välttämättä samaistu voimakkaasti kehenkään, mutta silti vain tarina imaisee mukaansa. Osa nautinnosta syntyykin siitä, kun mutkikas juoni alkaa tiivistyä tietynlaiseksi päätelmäksi. Palaset loksahtelevat luontevasti paikoilleen, sekä elokuvan tapahtumamaailmassa että psykologisella tasolla. Klassinen tarina-ajattelu siis toteutuu parhaimmillaan, mikään ei ole elokuvassa turhaa.

Näyttelijät tukevat hyvin tunnelmaa, varsinkin Downey ja Douglas ovat selvästi kotonaan rooleissaan. Ohjaaja Curtis Hanson osoittaa, että L.A. Confidential ei ollut mikään onnenkantamoinen. Näinkin erilaisten tyylilajien välillä tapahtunut onnistunut hyppäys kertoo siitä, että Hansonista saattaa ajan mittaan kehittyä legendaarinen monitaituri.

ks. ensi-ilta