Vihollisen vesillä kotikatsomo

Sukellusveneet toimivat täydellisesti elokuvien suljettuina tapahtumapaikkoina, joista kriisin sattuessa ei ole helppoa ulospääsyä. Lajinsa jännityksen äärimmilleen viritettynä klassikkona pidetään Wolfgang Petersenin toiseen maailmansodan aikaista saksalaisten vedenalaista sodankäyntiä kuvannutta Sukellusvene U-96 (Das Boot, 1981) elokuvaa. Ydinaikakaudelle siirryttiin 1990-luvulla Purppuravyöhykkeen (Crimson Tide, 1995) kaltaisissa teoksissa.

Brittiläisten televisioelokuvien Screen One (1985–2002) sarjaan tehty HBO:n ja BBC:n yhteistuotanto Vihollisen vesillä (Hostile Waters, 1997) tarttuu kylmän sodan aikaiseen onnettomuuteen 3.10.1986, jolloin Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen ballistisia ohjuksia kuljettavien ydinsukellusveneiden kuolemanvaarallinen kissa-hiiri-leikki kävi Pohjois-Atlantilla kiivaana. David Druryn ohjaama elokuva perustuu Peter Huchthausenin, Igor Kurdin ja R. Alan Whiten tapauksesta kertovaan samannimiseen kirjaan vuodelta 1997. Yhdysvaltain laivasto on kiistänyt kummankin teoksen tapahtumien todenperäisyyden.

Rutiiniharjoituksen aikana Yhdysvaltojen rannikolla kapteeni Britanovin (Rutger Hauer) luotsaama vanha K-219 neuvostosukellusvene joutuu äkkikäännöksen myötä törmäyskurssille sitä vaanivan USS Auroran kanssa, jota komentaa ohjekirjan mukaan toimiva kapteeni (Martin Sheen). Törmäyksessä vakavasti vahingoittuvan neuvostoaluksen miehistö joutuu taistelemaan estääkseen uhkaavan ydinonnettomuuden ja selvitäkseen hengissä kotiin. Samaan aikaan Reykjavíkin huippukokoukseen valmistautuvien suurvaltojen komentokeskuksissa yritetään vähin äänin estää kiusallisen selkkauksen eskaloituminen.

Juoneltaan ja henkilöhahmoiltaan minimalistinen jännitysnäytelmä sijoittuu lähes ainoastaan K-219 ahtaisiin, öljyä vuotaviin ja hapenpuutteen hallitsemiin sisätiloihin. Reaktioita onnettomuuteen tarkastellaan myös USS Auroran sekä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton merivoimien komentokeskuksista käsin. Gorbatšovin liennytyksen ajan politiikan päämäärät turvatakseen kumpikaan suurvalta ei virallisesti tunnusta lähes Tšernobylin kaltaisen ydinkatastrofin partaalle vievää tilannetta, vaan neuvostoaluksen miehistö jätetään selviämään tilanteesta omin avuin pelastajien odottaessa lähistöllä.

Elokuvan näkökulman valintaan on vaikuttanut amerikkalaisen tuotantoyhtiön vaatimus nostaa omat kansalaisensa elokuvan keskiöön, mikä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista sotajohdon virallisesti kiistämän tapahtuman kohdalla. Huomion ollessa K-219 tapahtumissa USS Auroraan sijoittuvat kohtaukset tuntuvat turhilta, vaikka mahdollisuus sen hyökkäykseen venäläisten kimppuun leijailee ilmassa. Paremmin toimivat onnettomuudelle kansainvälistä kontekstia antavat suurvaltojen komentokeskusten kuvaukset aina suorittavan portaan upseereista (Regina Taylor) ylimpään sodanjohtoon asti (Harris Yulin ja Max von Sydow).

Poliittisen trillerin sijaan Vihollisen vesillä asemoituu enemmän katastrofielokuvan genreen, jossa yksiköiden, jopa kommunistisen puoleen edustajan, uhraukset selviytymisen eteen ovat kaikki kaikessa. Onnettomuuden iskettyä jännitystä kasvatetaan asteittain: kuinka päästä turvallisesti pintaan, miten vakauttaa tulipalon ympäröimät ohjussiilot sekä kuinka estää aluksen ydinreaktoria ylikuumentumasta. Alkutekstijakson tietokonemallinnusta luukuunottamatta lavastus ja efektit luovat aidon klaustrofobisen tunnelman sukellusveneiden sisä- ja ulkopuolelta. Vaarana ovat niin räjähdysalttiit liekit kuin ohjusluukuista sisään syöksyvän valtameren aallot.

Troy Kennedy Martinin televisiolle käsikirjoittamaan elokuvaan on saatu koottua vakuuttava ja aiheensa takia pääosin miehinen näyttelijäkaarti Hauer, Sheen, Colm Feore ja Max von Sydow sekä uraansa aloitteleva Dominic Monaghan. Keskiöön nousee karismaattinen ja miehistöstään välittävä kapteeni Britanov, jonka roolin Hauer tekee parhaimpien töidensä varmuudella. Kiinnostavana anekdoottina oikea kapteeni Britanov haastoi tuotantoyhtiön oikeuteen, tapahtumien vääristelystä ja lopulta voitti. Kuten usein tositapahtumiin pohjaavissa elokuvissa tälläkin kertaa mennään dramaattisen tarinan luomisen ehdoilla.

Vihollisen vesillä onnistuu luottaessaan perusasioihin: jännitteen luomiseen, epätäydellisyydessään kokonaisiin henkilöhahmoihin sekä uskottavaan tuotantosuunnitteluun. Turhan paisuttelun välttävä elokuva nousee aiheiltaan samankaltaisten Kathryn Bigelowin K-19 – The Widowmakerin (2002) ja Thomas Vinterbergin Kurskin (2018) yläpuolelle. Vihollisen vesillä tuntuu nostalgiselta paluulta jännityselokuvien kultaamalle 1990-luvulle. Elokuvasta tekee pelottavan ajankohtaisen sotilaallisen voimankäytön seurauksena tapahtuvan ydinonnettomuuden mahdollisuus sekä sen tahallinen piilottelu.

Elokuva löytyy katsottavaksi Max-suoratoistopalvelun valikoimista.