Unelmien Manhattan kotikatsomo

Tämän tarinan olen kuullut ennenkin. Kaunis latinoneitokainen, New Yorkin Bronxista tietenkin, selvittää tiensä vaikeuksien kautta voittoon, ryysyistä rikkauksiin. Tuhkimotarina kertoo tietenkin Jennifer Lopezista. Ja aiheesta on nyt tehty elokuvakin. Tosin leffa kertoo hotellisiivoojasta nimeltään Marisa, joka haaveilee esimiesasemasta ja on vielä pienen pojan yksinhuoltajaäitikin. Yhtymäkohdat näyttelijä-laulaja-tähtösen omaan elämään ovat kuitenkin ilmeiset, vaikka tältä tosielämässä lapsi puuttuu ja uransakin tähti on luonut muutoin kuin siivoamalla. Pätkässä on mukana muutama kohtuullisen hyvä näyttelijäkin, esimerkiksi Ralph Fiennes, Stanley Tucci, Bob Hoskins, ja jopa komedienne Amy Sedaris, mutta nämä jäävät kuitenkin täysin Jennifer Lopezin tähti-imagon varjoon ja toimivat elokuvassa lähinnä statisteina.

Lopezin esittämä Marisa siis työskentelee siivoojana loistohotellissa Manhattanilla. Eräänä päivänä hän ystävättärensä usuttamana kokeilee hotellivieraan Guccia ylleen, jolloin Fiennesin esittämä kovan luokan poliitikko erehtyy luulemaan Marisaa oman sosiaaliluokkansa jäseneksi ja ihastuu tietenkin tähän päätä pahkaa. Tuhkimotarina jatkuu, kun Marisa ystäviensä avustuksella pukeutuu mitä kalleimpiin muotiluomuksiin ja onnistuu siten esittämään muuta kuin oikeasti on. Ennen kuin totuus lopulta paljastuu ovat pariskunnan tunteet jo tietenkin leimahtaneet ilmiliekkeihin.

Marisan tunteiden vastakappaletta näyttelevä Ralph Fiennes ei onnistu vakuuttamaan seksikkyydellään saatikka romanttisuudellaan, vaan vaikuttaa pikemminkin kärsivältä läpi elokuvan. Juuri videolle tulleessa Spiderissa loistanut Fiennes tuntuu menneen toisesta ääripäästä toiseen kun näitä kahta elokuvaa vertaa. Pääpari ei missään vaiheessa myöskään saa luotua välilleen toimivaa kemiaa, vaan yhdessäolo vaikuttaa lähes pakkopullalta. Pikemminkin kumpikin on parhaimmillaan kohtauksissa Marisan pojan kanssa, joka luo leffaan herttaisen ilmapiirin esiintymisjännityksineen ja historiatietoineen.

Maid in Manhattan kärsii erityisesti uskottavuuden puutteesta. Elokuvan tarkoitus ei tietenkään ole kuvata tosielämää, vaan olla juuri sitä mitä se on, nimittäin onnellisesti päättyvä satu. Kuitenkin aineksia parempaankin romanttiseen komediaan olisi ollut, mikäli kaikki ei olisi pyörinyt yksinään Lopezin ympärillä. Oman itsensä esittäminen ei ole kovinkaan ihailtavaa, varsinkin kun roolihahmo on luotu puhtoisten porvarillisten arvojen ilmentymäksi, kauas slummien yksinhuoltajien todellisuudesta. Romanttista elokuvaa tehdäkseen täytyy ainakin esittää rakastavansa muitakin kuin vain itseään.