Viime aikojen trendi Hollywoodissa on vyöryttänyt valkokankaille katsojien iloksi ja suruksi - ihmeteltäväksi, jos jonkinmoisia katastrofielokuvia: milloin katastrofin aineksina ovat olleet uhka ulkoavaruudesta, luonnonvoimat tai esihistorialliset hirviöt. Loppua tälle katastrofien viitoittamalle hurlumhei-tielle ei ole näkyvissä, ensi-iltansahan sai juuri viimeisin tuomiopäivän toitotus Deep Impact (1998). Katastrofispektaakkeli Volcano / Tulivuori poikkeaa hieman viime aikojen edeltäjistään. Vaikka Dante’s Peak (1997) meuhkasikin saman aiheen parissa, niin Tulivuori on luonteeltaan enemmän niitä vanhojen "hyvien" aikojen katastrofielokuvia: pienet ihmiset mittelemässä voimiaan nokkeluuteensa nojaten mahtavia luonnonvoimia vastaan.

Los Angelesia koettelee hienoinen maanjäristys, joka ei erityisemmin tee vahinkoa, mutta saa kaupunkin katastrofilaitoksen johtajan, Mike Roarkin (Tommy Lee Jones), keskeyttämään lomansa ja lähtemään töihin. Lievän maanjäristyksen aiheuttamien vahinkojen korjaustöissä sattuu kuitenkin mystinen onnettomuus, jossa seitsemän katurakennusjaoston työntekijää kärähtää poroksi ja hirveksi. Epäilyksiä alkaa hiipimään Mike Roarkin ja nuoren naisgeologin, Amy Barnes (Anne Heche), mieliin, mutta varotoimiinhan ei ryhdytä byrokraattisten rattaiden nihkeässä virkamaailmassa. Kaikki näyttääkin palautuvan ennalleen, mutta aikaisin seuraavan päivän aamuna tuomiopäivän pasuuna töräyttää täysin palkein ja tulivuori pamahtaa Los Angelesin sydämeen ja kaupungin täyttää laava...

Melskettä ja hulinaa

Tulivuori raastaa katsojansa hykerryksen kouriin, sillä elokuvassa ei ole oikeastaan mitään juonta, ei mitään roolihahmoja, ei mitään muuta kuin taas kertaalleen hienot efektit sekä paljon melskettä ja hulinaa. Elokuvan ohjaaja, Mick Jackson, on niitä Englannista ja BBC:n tv-puolelta itsensä Hollywoodiin kammenneita ohjaajia. Jacksonin Hollywoodin meriittilistalta mainittakoon tuo Kevin Costnerin ja Whitney Houstonin tähdittämä hittielokuva Bodyguard (1992). Eikä tämä Jacksonin elokuva, Tulivuori, saa miestä näyttämään ohjaajana yhtään sen paremmalta kuin ennenkään. Tulivuori on tarinaltaan ja juonen käänteiltään onneton epäloogisuuksissaan pöyriskelevä hääsi, mutta siinä mielessä rehellinen, että se ei edes yritä olla mitään muuta kuin täysin tyhjänpäiväistä viihdettä.

Tulivuori on alusta loppuun silkkaa humpuukia ja hyvä niin, sillä sisällöllinen yrittäminen olisi ollut jo kornia. Elokuva pelaa täysin vanhojen katastrofielokuvien kujeilla: pienet ja nokkelat ihmiset nujertamassa itseään suurempia luonnon voimia. Pääosaan valittu Tommy Lee Jones mitättömässä roolissaan pelastusporukan pääarkkitehtina oli kuin Charlton Heston konsanaan parisen sataa statistia taustallaan. Kun pääosan Tommy Lee Joneskin hukkui elokuvan älyttömyyteen, niin muilla näyttelijöillä oli vielä vähemmän tarinan kannalta merkitystä mitäänsanomattomissa rooleissaan. Elokuvan tarinaan oli upotettu kaikki kliseet eli niskoitteleva teini-ikäinen tyttö, koira, viehättävän uhmakas nuori tiedenainen ja nokkela neekeri sekä pari suositun tv-sarjan (tällä kertaa Villi Pohjola) näyttelijää. Aitoa katastrofisaippuaa.

Viime vuoden tulivuorielokuvista Tulivuori jäi Dante’s Peakin jalkoihin, sillä Dante’s Peakissä tarinaan oli saatu sentään ujutettua ylihuvittavaa ihmissuhdedramatiikkaa, näyttävämpi katastrofin loppuhuipennus ja paremmin laavaa kestävät amerikkalaiset autot. Tulivuori jäi enemmänkin laavavirran seurailuksi ja laavanokareiden väistelyksi. Sinänsä elokuvan idea: laavaa syöksevä tulivuori keskellä Los Angelesia ei ollut hullumpi. Harmi kyllä, elokuva oli vain fiktiota.

*
Arvostelukäytännöt