Triage kotikatsomo

Ei kenenkään maan (2002) ohjannut Danis Tanovic tekee sen jälleen. Ajankohtaisten sotien ja kriisien kantaaottavaan kuvaamiseen erikoistunut bosnialainen näyttää uudella elokuvallaan, miten moitteeton tekniikka, otteessaan pitävä käsikirjoitus sekä sodanvastainen sanoma voidaan yhdistää koskettavaksi ja kauniiksi elokuvakokemukseksi.

Scott Andersonin romaaniin perustuva Triage kertoo tarinan pitkää uraa tehneestä sotakuvaajasta (Colin Farrell), joka loukkaannuttuaan Kurdistanissa palaa kotiin salaperäisesti muuttuneena miehenä. Alun runollisten kuvien jälkeen juoni alkaa rullautua auki, kun aiemmin viileän tunteettomasti sotatodellisuuteen suhtautunut journalisti alkaa kohdata tunteitaan sekä piileviä pelkojaan. Tarinan kerronta etenee epälineaarisesti päähenkilön psyyken kehitystä seuraillen kohti kokonaiskuvaa koetun sodan tapahtumista.

Triagen tarina sijoittuu kahdeksanvuotiseen sotaan Kurdistanin ja Irakin välillä, tarkemmin vuoteen 1988. Elokuvasta on luettavissa yleisen sodanvastaisuuden ohella kurdeja sympatisoiva poliittinen kannanotto. Toisaalta ohjaajalle tyypilliseen tapaan kysymyksessä on myös kaunistelematon vetoomus ihmisyyden puolesta käsittämättömien historiallisten katkeruuksien ja koukeroiden välikappaleena. Tällaisena koskettava kuvaus toimiikin kohtaloiden inhorealistisen summittaisuuden takia. Hyvän ja pahan kategoriat ovat paitsi ambivalentteja myös yhdentekeviä.

Elokuvan nimi merkitsee potilaiden luokittelua hoidon kiireellisyyden mukaan. Toisaalta tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että akuuttia hoitoa vaativia potilaita hoidetaan ensin. Elokuvassa kuitenkin nimi saa myös toisen, kyynisemmän merkityksen, kun sillä viitataan syyllisyyden tahrimaan ”pelasta ne kenet voit” -mentaliteettiin. Järjettömien raakuuksien keskellä selviytyneiden osa ei välttämättä olekaan helpoin.

Elokuva on sekä sisällöllisesti että muodoltaan kuin psykoanalyysi sodan aiheuttamia traumoja tukahduttaneen valokuvajournalistin mielenmaisemaan. Yhdeltä kantilta kyseessä on kuvaus naiivia oikeuskäsitystä murentavasta sota-ajan kohtaloiden sattumanvaraisuudesta. Kuitenkin elokuva onnistuu myös syväluotaamaan sotajournalismin dilemmoja kyynisyydestä, syyllisyydestä ja osallisuudesta. Ennen kaikkea Triage on kuitenkin kaunista ja nautittavaa elokuvakerrontaa, jonka olisi suonut löytävän tiensä elokuvasaleihinkin.