Transit kotikatsomo

Yksinkertaisuus on elokuvissa usein tehokasta. Ytimekkäästi toteutettu simppeli tarina takaa monasti toimivamman lopputuloksen kuin omaan nokkeluutensa kompastuvat monimutkaiset juonirakennelmat. Amerikkalaisessa pienen budjetin Transitissa on luotettu tähän lähtökohtaan.

Tarina, jossa rosvokopla kätkee ryöstösaalinsa lomareissulla olevan perheen autoon ja yrittää saada saaliinsa takaisin, ei voisi olla juuri yksinkertaisempi. Kikkailuista ja rönsyistä vapaassa skenaariossa on huomattava potentiaali tiukkaan jännitykseen ja psykologiseen peliin, jossa kovapintaiset roistot hiillostavat tavallista perhettä ja päinvastoin.

Potentiaali jää kuitenkin hyödyntämättä. Niin rosvosakin kuin perheenkin sisällä on omat jännitteensä ja konfliktinsa. Ryhmien sisäisen eripuran kautta tarinassa yritetään syventää hahmojen psykologisia ulottuvuuksia, joiden avulla taas perustellaan heidän tekojaan ja ratkaisujen motiiveja. Hyvä yritys kilpistyy siihen, ettei kahden ryhmän välille kyetä luomaan riittävästi emotionaalista saati moraalista etäisyyttä, jolloin samaistumisesta tulee ongelmallista.

Näissä tarinoissa lähtökohtainen samaistumiskohde on uhri, jonka puolesta jännitetään. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Teksasin moottorisahamurhien (1974) teho perustui osin vastenmielisiksi kuvattuihin uhreihin, jolloin katsojan samaistumisemootiot ajautuvat ristiriitaan. Transitissa ristiriitaan ei ole tietoisesti pyritty vaan kyse on elokuvan heikkoudesta.

Transitin perhe ei synnytä kummoistakaan emotionaalista vastakaikua, vaikka paperilla perusperhe perusongelmineen on luonnollinen samaistumiskohde. Ongelmaksi muotoutuu pääosaa ja perheen isää esittävä Jim Caviezel.

Caviezelin roolisuorituksissa on aiemminkin ollut melkoista ailahtelevuutta, eikä hän Transitissakaan kykene syventymään riittävästi hahmoonsa, ja elokuva kaatuu hänen mukanaan. Kun perheen päällä ei ole uskottavuutta, koko perheeltä putoaa pohja. Tämä korostuu entisestään siinä, että rosvokoplan johtajaa näyttelevä James Frain on mies paikallaan ja hänen johdollaan rosvosakista tulee elokuvan hallitseva elementti. Tähän ei käsikirjoituksessa ole selvästikään pyritty, joten lopputuloksessa puurot ja vellit ovat pahasti sekaisin.

Transitin vahvuudet ovat hyvässä kerrontarytmissä sekä tiukassa ja paikoin jopa tinkimättömässä asenteessa. Elokuva etenee kuin juna raiteilla eikä tarinaa ole turhaan pitkitetty. Simppelin asetelman rajat ovat olleet tiedossa ja niiden sisällä operoidaan tehokkaasti. Mikäli roolitus olisi onnistunut paremmin, olisi lopputulos voinut näillä eväillä olla suuremmankin huomion arvoinen. Nyt käteen jää vain muodollisesti pätevä ja rankka pikkufilmi.