Thunder Force kotikatsomo

Supersankareilla pyyhkii hyvin. Enää supersankarielokuvia eivät tuota vain sarjakuviin perustuvia tarinoita elävöittävät Marvel Studios ja DC Films, vaan tarinoita on alkanut syntyä myös sarjakuvien ulkopuolella. Yhdeksi suureksi tuottajaksi supersankariaiheisille elokuville ja tv-sarjoille on lähiaikoina noussut Netflix.

Sarjakuvien ulkopuolisilla elävän kuvan tuotoksilla on ollut tapana lainailla edeltäjiltään. Netflixissä vastikään ensi-iltansa saanut Thunder Force tekee myös saman. Traileri antoi ymmärtää, että kyseessä olisi raikas tuulahdus supersankarimaailmaan päähahmoparin ollessa keski-ikäisiä naisia verrattuna perinteisesti atleettisten nuorten ja lihaksikkaiden – vaikkakin myös välillä keski-ikäisten – miesten dominoivaan supersankarimaailmaan.

Elokuva lähtee liikkeelle klassisesta kuvastosta, jossa sarjakuvalehdistä tutut ruutujaot pohjustavat elokuvan. Emily Stanton (Octavia Spencer) menettää vanhempansa Konnille (joukko avaruussäteilyn myötä supervoimilla varusteltuja sosiopaattisia ja mustavalkoisen pahoja ihmisiä). Emily päättää tämän myötä saattaa vanhempiensa työn päätökseen, eli luoda supersankari ilman avaruussäteilyä tasapainottamaan pahojen Konnien olemassaoloa. Emilyn suunnitelmia sotkee tämän paras ystävä Lydia Berman (Melissa McCarthy), joka on säntillisen ja fiksun Emilyn vastakohta rivon kielensä ja hauskanpitonsa myötä.

Sekä McCarthy että Spencer ovat kokeneita ja hommansa osaavia näyttelijöitä. Juoni on kuitenkin ohut ja kopioi liikaa muita elokuvia toimiakseen, ja siten sytyttääkseen naiskaksikon potentiaalin loistoonsa. Kopiointi ei sinänsä ole pahasta, mutta sen myötä pitäisi aina tuoda uusi näkökulma, tai lopputulos lässähtää omaan tylsyyteensä. Elokuvaa katsoessa tuleekin moneen otteeseen olo, kuin tämän olisi jo kertaalleen nähnyt.

Elementtejä on lainailtu niin Scott Pilgrim vastaan maailmasta, Iron Manista kuin myös Kick-Assista. Eniten uutta tulokasta tarkastellessa mieleen nousee kuitenkin Shazam!, joka on selkeästi toiminut (joko tahattomasti tai ei) käsikirjoituksen esikuvana lainaillen vähän liikaa niin voimien harjoittelusta kuin bussin heitosta.

Kahdessa asiassa elokuva todella yrittää olla uusi ja tuore tulokas supersankareiden pariin: keski-ikäisten naisten sankaruudessa sekä seksuaalivähemmistöjen hyväksynnässä. Keski-ikäisyys kuuluu puheessa, mutta iän tuomiin kokemuksiin sekä mahdollisiin ongelmiin supersankaruudessa ei paneuduta sen syvemmin autoiluvitsailua lukuun ottamatta. Keski-ikäisen naiseuden teemaan olisi kaivannut lisää otetta, josta olisi voinut lypsää kunnolla nyt jo vanhaksi käyneiden vitsien tilalle. Se kuitenkin on edelleen aliedustettu ryhmä niin supersankareiden kuin muutenkin elokuvien parissa.

Sateenkaarivähemmistöjä ja täten tasa-arvoista otetta tuotiin myös tekstissä pariinkin otteeseen esille. Tämä kuitenkin näkyi vain heteroiden cis-hahmojen puheessa, eikä yksikään hahmo oikeasti ollut sateenkaarikansaa. Tästä tuli vahvasti olotila pinkkipesusta, eli lypsetään rahaa vähemmistöillä oikeasti tarjoamatta heille minkäänlaista esiintyvyyttä. Yritys oli hyväntahtoinen, mutta toteutus huono.

Loppujen lopuksi Thunder Force ei yrityksistään huolimatta tuo mitään uutta juonen tai komiikan osalta. Se on väsähtänyt, kliseinen ja ennalta arvattava tuotos. Elokuva kestää yhden katsomisen, mutta mitään uutta elokuvalta ei kannata odottaa.