The Virgin Suicides kotikatsomo

Sofia Coppolan esikoisohjaus ja -käsikirjoitus The Virgin Suicides hätkähdyttää poikkeuksellisella tematiikallaan ja kuvailmaisullaan. Elokuva on täynnä sisäiseen tapahtuma-aikaan - 1970-luvun puoliväliin - kuin nakutettuna istuvia visuaalisia ja auditiivisia vihjeitä. Minulle ainakin tulevat kuvavirrasta mieleen isovanhempien luona viettämäni loputtoman pitkät lapsuuden kesät, jolloin pläräilin läpi satoja vanhoja, ties mistä syystä säästettyjä aikakauslehtiä. Niiden mainoskuvissa oli aina softatun linssin läpi kuvattuja, beigeen pukeutuvia ja lehmämäisen lempeäkatseisia naisia, sekä joskus harvoin ryhdittömiä, nynnerön näköisiä ukkeleita. Naisilla oli ylöspäin piipatut hiuskiehkurat ja helmiäissinistä luomiväriä. Ja kiiltopunahuulet olivat juuri ja juuri hymynkareessa. Vaikka miten yritti miettiä, ei koskaan saanut selville mitä ne kuvien ihmiset ajattelivat.

Vähän samanlainen tunnelma leijuu The Virgin Suicidesin ympärillä. Elokuva on kuin pehmeä tuoksu, josta ei saa kiinni ja jota on mahdotonta kuvailla muuten kuin assosiatiivisilla adjektiiveilla: pehmeä, valoisa, tyyni, persikkainen, höyhenenkevyt, paljas, hauras. Elokuvan pääteemana on pintaa katsoen arvoitus siitä, miksi neljä nuorta ja kaunista "hyvän perheen" tyttöä, joita esittävät raikkaasti Kirsten Dunst, Leslie Hayman, A.J.Cook ja Chelse Swain, halusi riistää hengen itseltään. Arvoitusta pohtivat tyttöjä pääasiassa kaukaa ihailleet pojat kaksikymmentä vuotta tapahtumien jälkeen.

Ennakkomateriaalien ja arvostelujen perusteella odotin, että vanhempien ahdasmielinen uskonnollisuus ja konservatiivisuus olisi selittänyt elokuvan synkkää lopputulemaa, mutta yllätyin. Minusta ilmassa leijuvat syyt sille, miksi teot tapahtuivat, jäivät paljon hienovaraisemmiksi ja pinnanalaisemmiksi kuin olisi kuvitellut. Minun oli vaikea nähdä mitään selkeää selitystä sille, että tytöt turvautuivat äärimmäisiin tekoihin; minusta tytöt kuvattiin luottavaisiksi ja reippaiksi murrosikäisiksi. Jos ajattelee esimerkiksi kotiintuloajasta myöhästyvän Luxin (Dunst) rangaistusta, vinyylilevyjen tuleen viskaamista, on se toki äärimmäinen keino, mutta ei nyt kuitenkaan täysin kohtuuton.

Parasta Virgin Suicidesissa on se, että siinä ei asioita, tapahtumia tai motiiveja selitellä. Elokuvan kertojahahmot, Lisbonin perheen naapurinpojat, pohtivat toki tilannetta ja analysoivat tapahtumia, mutta mahdollisuutta yleispätevään selitykseen ei kukaan yritäkään antaa. Elokuva ei poikkeuksellisesti tarjoa meille katsojille sen enempää vihjeitä tai tietoa kuin sitä saavat tarinassa perheen isä ja äiti tai lähialueen naapuritkaan. Tulkinnat tapahtumista jäävät oletuksiksi; kertojien kaikkitietävyys pelkistyy arvailuiksi siitä, mitä todella tapahtui. Salaiset, piilotetut motiivit jäävät lopullisesti paljastumatta, sillä ne ainoat, jotka voisivat tapahtumien kulkua valottaa, ovat poissa.

DVD / kuva: 16:9 Widescreen; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty (voi katsoa ilman tekstitystä); ekstrat: näyttelijäesittelyt, traileri ja kuvagalleria.