The Thing from Another World kotikatsomo

1950-luvulla avaruusoliot olivat pop. Roswellin sattumus ei vielä ollut ylikaupallistettu muinaisjäänne ja usein isosilmäisiksi veijareiksi kuvitetut muukalaiset olivat oiva jokapäiväisten pelkojen peili. Ja uhkakuviahan riitti, siitä piti huolen hirveä kommunistisaasta nimeltä Neuvostoliitto.

The Thing from Another World (1951) alkaa perusskenaariolla. Pohjoisnavalle tippuu jotain, joten nippu jenkkisotilaita lähtee tutkimuslaitoksen kautta koukaten tarkistamaan, minkälainen sääpallo tällä kertaa on kolahtanut jäähän.

Lähteestä riippuen joko Christian Nybyn ja/tai Howard Hawksin ohjaus on periaatteessa scifi-kauhuelokuva, mutta ei se 2010-luvun silmin katsottuna pelota tippaakaan. Kuvalliset ratkaisut hirviön ulkomuotoa myöten ovat lähinnä kevyttä patsastelua. Poliittisesti tarkasteltuna tunnelma pysyy varsin kutkuttavana, mutta varsinaiseksi jännitysnäytelmäksi piilonen ei veny.

Rutiininomaisuudessaan pätevä kerronta on joitain laahaavia hetkiään lukuun ottamatta asiansa ajavaa. Tosiasia kuitenkin on, että ilman voimakasta temaattista painokkuuttaan kyse olisi aika mitäänsanomattomasta tapauksesta. Tällaisenaan kyse on verrattain mielenkiintoisesta aikakapselista.

Fiftariscifille tyypillisesti vastapuoli paljastuu jollain tapaa epäinhimilliseksi, emotionaalisesti kuolleeksi voimanpesäksi, joka sitten sotilaiden neuvokkuudella kepitetään. Sudenpentujen käsikirja -tyyppiset ratkaisut henkivät sellaista urbaanin ja luonnon yhdistävää sissisotaa, jollaista lähiöamerikkalaiset pelkäsivät joku päivä neukkujen kanssa käyvänsä.

Vaikka sankarit kumpuavatkin puolustusvoimain riveistä, on elokuvan suhtautuminen ylempään upseeristoon vähintään huvittuneen kriittinen. Tämä on sinällään hieman yllättävää, sillä voittoisan toisen maailmansodan perinnön olisi voinut kuvitella vielä kantavan. Toisaalta Yhdysvaltalaiseen eetokseen on aina kuulunut hallinnon halveksunta.

John W. Campbell nuoremman Who Goes There -tarinaan pohjautuva sovitus ei peittele asennettaan vastapuolen myötäilijöihin. Hollywoodin puna-aatteesta kiinnostuneille ei sympatiaa heru. Vihollisen kanssa ei neuvotella. Neuvos… anteeksi, muukalainen ymmärtää vain yhtä kieltä: voimaa.

Tarina on myös kannanotto muukalaisten olemassaolon puolesta. Erityisesti varsin kuuluisaksi noussut viimeinen puheenvuoro tekee selväksi kansalaisvalppauden tärkeyden. Toisaalta kyse voi olla yhtä paljon Neuvostoliiton pommikoneiden kuin lentävien lautasten uhasta.

Tavallaan omituisin kannanotto liittyy ekologisuuteen. Ympäristöliikkeiden voimakas esiinmarssi oli vielä vuonna 1951 suhteellisen kaukana tulevaisuudessa, mutta jo tuolloin niistä saatiin väkevä maistiainen. Vaikka osaltaan kyse on kurjasti kohdellun luonnon kostosta, on myös huomioitava, että ihminen lopulta niputtaa kasvikunnan.

Läpitunkevalla temaattisuudellaan kutkuttava The Thing from Another World on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta sen vertaaminen John Carpenterin vuoden 1982 hyytävään mestariteokseen The Thing – ”se” jostakin on epäreilua. Tiettyjä alkutekijöitä lukuun ottamatta elokuvilla on hyvin vähän yhteistä, eikä välillä kuultavassa esiosa-tulkinnassakaan ole juuri järkeä.