The Paperboy kotikatsomo

Lee Daniels (s. 1959) on yksi 2000-luvun kiinnostavimmista amerikkalaisista elokuvantekijöistä. Ennen ohjaajaksi ryhtymistään hän ehti tuottaa Halle Berrylle Oscarin tuoneen Monster's Ballin (2001) sekä Nicole Kasselin rohkean esikoispitkän The Woodsman (2004), joka kuvasi vankilasta vapautuneen pedofiilin tarkkailunalaista elämää harvinaisen ymmärtävästi.

Danielsin läpimurto ohjaajana oli 1980-luvun Harlemiin sijoittunut Precious (2009). Sapphiren romaaniin pohjannut elokuva oli hämmästyttävä yhdistelmä raainta mahdollista realismia, mustan gospelin elämäniloisuudesta ammentanutta fantasiaa ja yllättävissäkin rakosissa kukkinutta huumoria. Vähältä piti, ettei Danielsista tullut ensimmäinen afroamerikkalainen Oscarilla palkittu elokuvaohjaaja; Precious oli ehdolla parhaasta ohjauksesta, mutta pysti meni Kathryn Bigelowille.

Lee Danielsin uusin ohjaustyö, The Paperboy (2012), on saanut huomattavasti penseämmän vastaanoton kuin edeltäjänsä. Kyseessä ei olekaan Preciousin veroinen teos, mutta käsitystä Danielsin omintakeisesta ohjaajanlaadusta elokuva kyllä vahvistaa. Puutteistaan huolimatta The Paperboy ei ole mitään tusinatavaraa, vaan visuaalisesti herkullinen ja mehevästi näytelty draamatrilleri.

Pete Dexterin romaaniin perustuva elokuva sijoittuu Yhdysvaltain Syvään etelään, floridalaiseen pikkukaupunkiin. Eletään hellekesää 1969. Miamissa uraa luonut sanomalehtireportteri Ward Jansen (Matthew McConaughey) palaa kotiseudulleen tutkiakseen paikallisen sheriffin murhasta kuolemaantuomitun Hillary Van Wetterin (John Cusack) tapausta tarkemmin. Mukanaan Wardilla on leuhka toimittajakollegansa Yardley (David Oyelowo). Van Wetterin kanssa kuumaa kirjeenvaihtoa käyvä vankilabändäri Charlotte Bless (Nicole Kidman) avustaa parivaljakkoa saadakseen syyttömäksi uskomansa etärakastettunsa vapaaksi.

Elokuvan varsinainen keskushenkilö on Wardin pikkuveli Jack (Zac Efron), joka vetelehtii isänsä nurkissa saatuaan kenkää yliopistosta. Entinen uimari pestautuu isoveljensä autonkuljettajaksi ja ihastuu palavasti Charlotteen. Koko tarinan kertoo takautuvasti Jansenien perheen palvelijatar Anita (Macy Gray).

Kaikissa Lee Danielsin tuottamissa ja ohjaamissa elokuvissa kerrotaan tavalla tai toisella poikkeavista, marginaalissa elävistä ihmisistä. The Paperboyssa tällaisia henkilöitä näyttää aluksi olevan vain kaksi: alligaattoreita kuhisevalla suolla asustava psykopaatti Van Wetter ja perversioilla leikittelevä Charlotte. Vähitellen käy kuitenkin ilmi, että myös Wardilla ja Yardleyllä on omat salaisuutensa, jotka erottavat heidät valtavirrasta. Ja onhan jonkinlaiseen liminaalitilaan ajautunut päähenkilökin drop-out, altis melkeinpä mille tahansa elämänkulun käänteelle.

Preciousin ainutlaatuisuus ei selittynyt elokuvan sinänsä hurjalla tarinalla, vaan tavalla jolla tarina oli kerrottu. The Paperboyhyn pätee sama. Käsikirjoitus on elokuvan heikoin lenkki, ja monet temaattiset kehitelmät jäävät puolitiehen. Rotukysymykset sävyttävät kerronnan pohjavirtaa, mutta eivät nouse keskeisiksi. Danielsin kyvyt tulevat esiin eksentrisen tunnelman rakentamisessa ja tähtinäyttelijöiden ennakkoluulottomassa ohjaamisessa.

Näyttelijäsuorituksista mieleenpainuvimmiksi nousevat Nicole Kidmanin ja John Cusackin roisit tulkinnat. Mainion kävelytyylin omaksunut Kidman on häkellyttävä puunattuna Charlottena, ja valjuja rooleja viime vuosina tehtaillut Cusack säväyttää iljettävänä Van Wetterinä. Laulaja Macy Gray alkaa yltää vakavasti otettavien näyttelijöiden sarjaan hänkin. Heikoimmin onnistuu Zac Efron, jonka Jack jää hieman mitäänsanomattomaksi kiiltokuvapojaksi.

Trillerinä The Paperboy toimii kehnosti, sillä juoni tuntuu alkuun sekavalta eikä Daniels kykene tihentämään jännitystä. Toisaalta kukaan ei käske katsomaan elokuvaa trillerinä. Daniels toteuttaa omaperäistä näkemystään niin estottomasti, että katsojankin kannattaa luopua genre-ajattelusta ja katsomiskokemusta turhaan latistavista odotuksista. Lahjakkaan ohjaajan uralla The Paperboy on luultavasti välityö, mutta sellaisenakin se kestää useita katselukertoja.