The Insider - sisäpiirissä kotikatsomo

Vaikka The Insider työnnettiin Oscar-palkinnoista sisäsiististi sivuun porvaripilipalien viedessä pystit, sen arvo tärkeänä amerikkalaisena elokuvana vain korostui. Ehkä julkinen tunnustus ei olisikaan tehnyt oikeutta Michael Mannin hyytävälle tutkielmalle yhteiskunnan valtarakenteista ja valheista kuoleman markkinoilla. Mannin epätasaisella, mutta kiinnostavalla uralla The Insider on tämänhetkinen lakipiste, jossa sinetöityy entisen Miami Vice -miehen taiteellinen kunnianhimo. Seuraavaksi saammekin odottaa eräästä Cassius Claysta kertovan Ali-elokuvan valmistumista.

Tupakka on kaikista maailman teollisuuden aloista tuotteliaimpia ja vihatuimpia. Puhtaaseen markkinointi- ja myynti-imperatiiviin perustuvana yrityskulttuurina se on myös kaikkein kaksinaamaisempia tarttuen purusta hikisin käsin myös muihin yhteiskunnallisiin kerroksiin - onhan esimerkiksi Suomen valtio saanut tupakista aivan valtavan kivat verorahat. Joka tapauksessa raha ei aina ratkaise, sillä monissa länsimaissa tupakka on painettu ahtaalle 1990-luvun jälkipuoliskolla. Tosin silmänlumetta tupakkateollisuuden periksi antaminen edelleen on. Mikä teollistuneissa maissa menetetään, se entisissä kommunistivaltioissa ja kehitysmaissa otetaan takaisin korkojen kera. Silloin voi kysyä: "Mikä on muuttunut? Koskaan?"

Nämä sanat esittää The Insiderissa Jeffrey Wigand (Russell Crowe) juuri ennen päätöstään asettua tupakkatehtaita vastaan tehdyn haasteen avaintodistajaksi. Elokuvan mukaan Wigandin temppu oli se vauhtiin sysäävä ponnistus, jonka loppupäässä USA:n tupakkateollisuus tuomittiin jättikorvauksiin. Entisen työnantajansa kanssa vaitiolovelvollisuussopimuksen tehnyt Wigand kamppaili katkerasti omantuntonsa, mielenterveytensä ja kunniansa kanssa asettuessaan kielikelloksi ja totuuden torveksi amerikkalaisen median alttarilla. Wigand paljasti esimerkiksi, miten tupakkaan oli lisätty nikotiinin vaikutusta manipuloivia, syöpää aiheuttavia aineita.

The Insider kertoo toisenlaisen sankaritarinan kuin yleensä on totuttu. Tupakalle sielunsa myynyt tiedemies haluaa paitsi puhdistaa itsetuntonsa myös noudattaa kirjoittamatonta periaatetta: tieteen miehellä on velvollisuus julkistaa tutkimustietonsa, jos se koskettaa koko kansakuntaa. Russell Crowen uskomattoman herkän ja monisyisen roolisuorituksen kautta piirretään muotokuvaa ristiriitaisesta arjen sankarista, tavallisesta miehestä epätavallisen suuren paineen alla. Mitä hän voittaa ja kuinka paljon hän henkilökohtaisesti menettääkään. Kaksijakoisen elokuvan jälkimmäinen puoli keskittyy taas vapaan, tutkivan journalismin pyristelyihin tuoda julki entisen tupakkatutkijan paljastukset. Vaikka Mann puoltaakin vapaan journalismin arvoa kasvottoman valtakoneiston vastaboolina, mitään ylistyslaulua on turha etsiä. Tapahtumat rakentuvat sattumista, yksilöiden kovasta työstä, urheudesta ja peräänantamattomuudesta. Mutta lopussa totuus tahraa nekin, jotka eivät ole marssineet muun lammaslauman mukana.

Perfektionistisena tyyliniekkana Mann osaa väistää melodramaattisuuden ansat. Viileästi sivusta seuraava ote ei hellitä monisärmäisestä tarinasta, joka on kokonaisuutena taidokkaasti hallittu ja jonka jo monet yksittäiset, kovalla tunnelatauksella pakatut kohtaukset ovat mestariteoksia sellaisenaan. The Insider ei julista tupakanvastaisuutta eikä sorru heppoiseen viisasteluun, vaan heristää yllättävänkin suorasukaisesti sormeaan vallankäytön piilomekanismeille ja varjossa puuhatuille kytkykaupoille. Tupakkateollisuus on vain esimerkki rahan, vallan, korruption ja lahjusten maailmasta, jonka kuoleman markkinoilla ihmiset, terveys, luonto ja ympäristö eivät ole minkään arvoisia. Tässä pelissä kun ratkaisevat tuotto ja omistaminen rahan ollessa se ylivertainen valttikortti. The Insider päättyy periaatteessa totuuden voittoon, mutta sen sanoma on surullinen. Kuoleman markkinoilla kun ei ole muita todellisia voittajia kuin raha. Sopii taas kysyä: "Mikä on muuttunut? Koskaan?"