The Hand of God kotikatsomo

The Hand of God on kasvutarina ilon ja surun parissa. Elämä on mukavaa, ja suku pitää toisistaan huolta. Oudot tapahtumat ovat normaaleja, ja aurinko paistaa. Elokuvan keskiössä on nuori Fabietto Schisa (Filippo Scotti), perheen kuopus jonka humanistista ajatuksenkulkua ei aina ymmärretä ja rakkaus jalkapalloon on rajatonta. Fabietton elämä on viattoman ongelmatonta, kunnes tämä repäistään aikuisuuteen yllättävän tragedian myötä. Matkalla on monenlaista opastajaa, jotka tarjoavat omaa viisauttaan pojalle.

Elokuvassa on paljon hahmoja, jotka ovat outoja ja epänormaaleja, mutta tämä tekee elokuvan seuraamisesta kutkuttavaa ja dialogista herkullista. Hahmojen tavasta jäätyä stilliin sekä kommunikoida tulee mieleen kaurismäkeläisyys, joka ei kuitenkaan ole äärimmilleen vedetyn ilmeetöntä vaan italialaisittain tyypillisesti räiskyvää.

Erilaiset hahmot, joita Fabietto kohtaa kipuilunsa varrella, toimivat kuin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden haamut Saiturin joulussa. Jokainen opettaa nuorelle miehelle jotain, mistä on hyötyä tulevaisuudessa. Itsenäinen elämä ottaa enemmän valtaa.

Juonenkulullisesti on kiinnostavaa, että elokuvan juoni alkupuolella heittelehtii, eikä päähahmo näyttäydy selkeästi. Elokuvan luuleekin kertovan suvusta, eikä yhdestä sen jäsenestä, kunnes raju käännös elokuvan puolivälin paikkeilla tapahtuu. Tämän jälkeen Fabietto jää pitkälti yksin ilman sukuaan. Velikin haluaa enemmän nautiskella kuin ottaa vastuuta mistään, joten nuorukaisen on tehtävä karhunpaini elämänsä järjestelyn suhteen yksin.

The Hand of God on myös rakkauskirje Napolille. Ohjaaja Paolo Sorrentino on valinnut upeita näkymiä kaupunkiin ja sitä ympäröivään luontoon, ja siten se toimii kuin pikamatkana sohvalta Italiaan. Epätyypillisesti ruoka ei ole tässä elokuvassa suuressa roolissa, mutta rakennukset, Napolin siluetti ja huikeat rannat ja kirkkaat vedet saavat kunniapaikan elokuvauksessa. Elokuvan katsomisen jälkeen huomaankin googlettavani kuvauslokaatioita, joten Sorrentinon rakkaus Napoliin siirtyy katsojalle. Lisää Sorrentinon mietteitä voi seurata Netflixin lyhytdokumentissa The Hand of God – ohjaaja kertoo.

Elokuva ei ole maatamullistava, mutta sitä katsoessa mielen valtaa mukava tunnelma, kuin kylmällä kelillä päälle kiedottu halaava viltti. Mieleen nousee Disneyn viime kesänä julkaisema Luca, jossa oli kasvutarinaa ja samankaltaisuutta, mutta lapsen silmin. Fabietto ei ole niin viaton, ja repäisy aikuisuuteen on vanhemmalle yleisölle suunnattu. Samanlainen lämmin tunnelma kuitenkin jää, ja sitä pyörittelee mielessään makustellen vielä nukkumaan mennessä.