The Great War kotikatsomo

Ensimmäisen maailmansodan viimeiset päivät: väsymystä, aseveljeyttä ja kysymyksiä siitä, millaiseen maailmaan kaukana kotoa olevat amerikkalaiset sotilaat ovat palaamassa. Kapteeni William Rivers (Bates Wilder) joukkoineen määrätään viimeiselle tehtävänannolle, kun sodan virallinen päätös kellonaikoineen häämöttää jo kiintopisteenä edessä.

Riversin tehtävä on hakea turvaan joukkue amerikkalaisia sotilaita vihollisrajan takaa. Rajan takana odottavan ryhmän koostuessa mustista sotilaista kaikkia armeijan esimiehiä ei ollenkaan kiinnostaisi moinen tehtävä, vaan he jättäisivät joukkueen mieluummin oman onnensa nojaan. Komento tulee kuitenkin korkeammalta taholta, joten matkaan on lähdettävä.

The Great War on näennäisesti elokuva tasa-arvosta: siitä, miten yhteisen vihollisen edessä ihonvärillä ei ole väliä. Viesti jää kuitenkin hämmästyttävän kömpelöksi. Irtonaisissa kohtauksissa eversti Morrison (Billy Zane) kysyy kenraali Pershingiltä (Ron Perlman), miksi joukkueen pelastaminen on tälle niin tärkeää. Kenraali kertoo innottomasti, miten hänen uransa alussa johtamansa ”värilliset” miehet olivat parhaita sotilaita, joita hän oli koskaan komentanut. Riversin joukkueeseen liittyvä sotamies Cain (Hiram A. Murray) aiheuttaa pahennusta ihonvärinsä takia, mutta muutama kapteenin sana saa miesten mielen muuttumaan patrioottisen musiikin saattelemana. Mustat hahmot saavuttavat inhimillisen kohtelun ansioillaan, eivät yksilöinä. Näkökulma on täysin valkoisten hahmojen harteilla, ja valkoisen suvaitsevaisuuden yksipuolisesta suitsuttamisesta jää paha maku suuhun.

Siinä missä sodan viimeiset hetket tarjoaisivat mielenkiintoiset puitteet käsitellä ristiriitaisia tunteita lopun äärellä, elokuva ei pääse pintaa syvemmälle kaikkien hahmojen jäädessä etäisiksi. Edes päähenkilö kapteeni Rivers ei tarjoa samaistumispintaa. Tuntuu kuin katselisi videopeliä, jossa Rivers etenee päämäärättä ja kohtaa sivuhahmoja, jotka laukovat ajatuksiaan automaattisesti kuin robotit – tosin, nykypelit tarjoavat reilusti enemmän tunnetta. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan keskinkertaisia, mikä saa epäilemään ohjaaja-käsikirjoittaja Steven Luken ammattitaitoa. Toisaalta roolisuoritusten taso kertoo myös siitä, että elokuvan budjetti ei huimaa päätä, kuten myös hiomaton kameratyö ja leikkaus todistavat.

Erityisesti The Great War toimii hyvänä malliesimerkkinä siitä, mitä huono äänisuunnittelu voi saada aikaan. Sodan äänten kaikuessa kaukaisuudessa ne kuulostavat vaimennetuilta ja epäaidoilta. Tuulen tuiverrus ja syksyn lehtien kahina sotilaiden kenkien alla kuuluu sen sijaan liian lujaa ja läheltä, rikkoen painostavan tunnelman. Musiikkina toistuu sama irralliselta tuntuva mahtipontinen kappale joka kerta, kun joku valkoisista miehistä osoittaa ystävällisyyttä sotamies Cainia kohtaan. Sotilaat tuntuvat olevan enemminkin metsäretkellä kuin ”suuren sodan” myllerryksessä.

Vaikka budjetti on selvästi lisännyt haasteita lopputulokseen, elokuvan suurimmat kompastuskivet löytyvät jo käsikirjoituksesta. The Great War on tylsä ja mitäänsanomaton tarina, jonka kömpelö ja vanhentunut viesti tasa-arvosta puuduttaa. Elokuvan lähes kahden tunnin keston olisi käyttänyt mielekkäämmin lähtemällä ihan itse vain metsään.