The Equalizer 2 kotikatsomo

Toisinaan kahden erilaisen lajityypin yhdistämisestä syntyy jotain uutta, piristävää ja luovaa. Usein käy kuitenkin myös niin, että eri genret ovat kuin kaksi vetojuhtaa, jotka vetävät yhteisiä kärryjä eri suuntiin eikä matkasta tunnu tulevan valmista. Tällöin suurimpana syypäänä on useimmiten kuskin paikalla istuva henkilö, tässä tapauksessa elokuvaohjaaja Antoine Fuqua.

Fuqua on keskinkertainen toimintaohjaaja, jonka kyvyt luonne- ja draamaohjaukseen ovat rajalliset ja hyvin pitkälti riippuvaiset siitä, minkä tason näyttelijöitä on käytössä. Hänen uransa onneksi parhaan A-kastin draamanäyttelijä Denzel Washington on tehnyt hänen kanssaan useita elokuvia, joissa Washingtonin vakavasti otettava, auktoriteettia ja karismaa uhkuva habitus on pelastanut lopputuloksen. Sellainen oli myös vuoden 2014 The Equalizer, 1980-luvun tv-sarjaan perustuva jämäkkä vigilanttielokuva entisestä liittovaltion agentista Robert McCallista, joka auttoi sorrettuja. The Equalizerin jatko-osaa ei edes Washington kykene hinaamaan kuiville.

Ongelma ei ole Washingtonissa, joka elävöittää roolihahmonsa ja antaa McCallille lihaa luiden ympärille. Washington on niin vahvasti sitoutunut hahmoon, että esittää elämänsä ensimmäistä kertaa samaa roolihahmoa toistamiseen jatko-osassa. Hän on myös yksi elokuvan tuottajista.

Elokuvan alkupuoli ja sen episodimainen, tv-sarjan tyylille hattua nostava kerronta toimii hyvin. McCall on eräänlainen naapuruston omatunto ja pyyteetön auttaja, joka anonyymisti helpottaa kanssaihmistensä elämää sekä toimii isähahmona nuorelle mustalle teinille (Ashton Sanders). Hän on valmis kuuntelemaan ongelmia sekä tarvittaessa auttamaan niiden ratkaisemisessa. Toisinaan, mutta yllättävän harvoin ratkaisumalleihin sisältyy myös väkivalta silloin, kun se on tarpeen eikä viranomaisista ole apua. Osa tapauksista on kuitenkin täysin väkivallattomia ja vanhan juutalaismiehen (Orson Bean) kohdalla myös aidosti koskettavia.

Tähän päälle on kuitenkin ympätty väkinäiseltä tuntuva ja hyvin kliseinen kostojuoni, jossa McCall ottaa mittaa salamurhaajien joukkiosta. Agenttijännitys- ja toimintaryske tuntuvat kuuluvan tyystin toiseen elokuvaan. Petoksia, moraalisia pulmatilanteita ja vastakkainasetteluita sisältävän juonikuvion käänteet ovat niin ennalta arvattavia, että yksikään niistä ei tule yllätyksenä jos on yhtään nähnyt vastaavia perustoimintamäiskeitä.

Blu-rayn ekstroissa ohjaaja Fuqua hehkuttaa, että jatko-osissa toiminnan on aina oltava edeltäjäänsä suurempaa ja rajumpaa, ja tässä tyypillisessä ajattelumallissa piilee osasyy The Equalizer 2:n tuottamaan pettymykseen. Vähemmän olisi riittänyt. The Equalizer 2:n viimeisen kolmanneksen rymistely on huomattavassa ristiriidassa alkupuolen linjaan, joka on maanläheinen ja vigilanttitarinaksi jopa realistisia sävyjä saava.

On uskottavuuden rajoissa, että pätevä ex-agentti voi antaa opetuksen paikallisille nilkeille ilman lainopillisia seuraamuksia, mutta ei ole uskottavaa, että sama mies voi jättää ruumispinoja ja täystuhoa toimintaelokuvien konventioiden niin vaatiessa. Lopun välienselvittely on sinänsä kuvattu intensiivisesti ja stunttimiehet ovat olleet innoissaan saadessaan hyppiä alas korkeilta paikoilta. Epärealistisuusasteen kasvaessa kasvaa silti myös pettymys käsikirjoituksen tarjoamien mahdollisuuksien hukkaamiseen. Geneeriset räjähdykset ja ison rahan loppuräiskintä eivät korvaa tiiviimpiä, tunnelmaltaan realistisempia toimintakohtauksia tai vähäeleisempää henkilödraamaa.

Fuquan kaltaiselta varsin rajalliselta ohjaajalta ei ehkä voi enempää odottaa, joten jos Denzel Washington vielä ennenkuulumattomasti palaa kolmannen kerran Robert McCalliksi, niin toivottavasti ohjaaja vaihtuisi ja käsikirjoituksessa keskityttäisiin paremmin hahmon vahvuuksiin. Vigilantin sielunmaisemassa, autettujen ihmisten kohtaloissa ja urbaanissa arkitodellisuudessa piilevät haasteet olisivat paljon kiintoisampia kuin keinotekoisesti tarinaan lisätyt action-kohtaukset.