Kilpailu sähkövirrasta ja perinnöstä
Modernin maailman murroskohdassa 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä keksijä Thomas Alva Edison (Benedict Cumberbatch) ja insinööri George Westinghouse (Michael Shannon) ottivat yhteen kilpaillessaan kumman käyttämä sähkövirta, tasavirta vai vaihtovirta, tulisi määrittelemään tulevaa kehitystä. Mukaan kytkeytyi kolmas nerokas keksijä ja immigrantti Nikola Tesla (Nicholas Hoult), jonka kehittämä oikosulkumoottori osoittautui kilpailun kannalta ratkaisevaksi.
Alfonso Gomez-Rejonin ohjaama The Current War (2017) keskittyy nimensä mukaisesti sähkövirtojen sotana tunnettuun Edisonin ja Westinghousen yritysten väliseen kilpajuoksuun 1880 alkaneessa Yhdysvaltojen kaupunkien sähköistämisessä päätyen sähkötuolin demonstraatioon ja Chicagon maailmannäyttelyn valaisuun vuonna 1893. Useiden todellisten tapahtumien ympärille rakentuva historiallinen elokuva hyötyy tiukasta aikarajauksestaan, vaikka kaikkea ei ylitsepursuavasta sisällöstä huolimatta ole voitu mahduttaa mukaan.
Kilpailu sähkövirran ja sitä kautta maailmaa liikuttavan järjestelmän luomisesta esitetään useasta näkökulmasta, mutta sen yksittäisiin vaiheisiin ehditään pysähtyä vain hetkeksi juonen kiittäessä eteenpäin kehityksen nopeuden tavoin. Toisensa tunnustavien keksijöiden kilpailussa, johon sisältyi useita epäonnistumisia ja yritysvarkauksia, on historiankirjojen mukaisesti selkeä voittaja, mutta aivan toisenlainen taistelu käytiin näiden miesten maineen ja heidän ideoidensa jättämän perinnön tasolla. Temaattista vastakkainasettelua luodaan myös J.P. Morganin (Matthew Macfadyen) kaltaisten markkinatalouden edustajien sekä keksijöiden tavoitteleman yleisen hyödyn välille.
Keksintöjen lisäksi kilpailua käytiin julkisuudessa sanomalehtien välityksellä, joiden sivuilla erityisesti Edison pyrki mustamaalaamaan Westinghousen halvempaa järjestelmää korostamalla vaihtovirtaan sisältyvän korkean jännitteen tappavuutta. Hän demonstroi sitä yleisölle sähköllä toteutetuissa teloituksissa, joista kuuluisin Topsy elefantin sähköttäminen filmattiin vuonna 1903. Sähköjärjestelmän soveltamisen samanaikainen hyöty ja kauheus asetetaan elokuvassa jatkuvasti vastakkain.
The Current War on samalla minibiografia keksintöjen ja patenttioikeusjuttujen avulla kuuluisuuteen nousseesta Edisonista, jonka rooliin älykköjä esittänyt Cumberbatch on oiva valinta. Takaumien kautta syventyvän Westinghousen osassa Shannon on vähäeleinen, mutta karismaattinen vastavoima Edisonille. Puhtaasti fiktiiviseen The Prestigeen (2006) usealla tasolla vertautuvassa elokuvassa Teslan kiehtova hahmo jätetään ainoastaan Houltin ulkoisen olemuksen varaan. Elokuvan muut laatunäyttelijät ovat lähinnä esteitä pääosakaksikon kunnianhimolle tai sen eteenpäin ajamisen välikappaleita.
Elokuvassa tavoitellaan aikakauden kuvallista ilmaisua maalauksilla, silueteilla ja zoetrooppikuvilla, jotka innostivat Edisonia kehittämään elokuvaa edeltäneen kinetoskoopin. Sähköjärjestelmän synnystä kertova elokuva viittaakin onnistuneesti oman taiteenlajinsa historialliseen kehitykseen. Piktorialismi yhdistyy elokuvallisuuteen Park Chan-wookin luottokuvaaja Chung Chung-hoon taiturimaisesti tapahtumien ympärillä ja yläpuolella kieppuvassa kameratyöskentelyssä.
Toronton elokuvajuhlilla jo vuonna 2017 ensi-iltansa saanut The Current War joutui jyrkän kritiikin kohteeksi ja lopulta se vedettiin markkinoilta elokuvan tuottaneen Harvey Weinsteinin seksuaalisten hyväksikäyttö tapausten tullessa julkisuuteen. Martin Scorsesen tuella Gomez-Rejonin uudestaan leikkaama Director's Cut sai ensi-iltansa viime vuoden lopulla päätyen Suomessa suoraan tallennejulkaisuksi. Saamastaan epäedullisesta julkisuudesta huolimatta The Current War on toimiva elokuva nimekkäiltä tekijöiltä vaikka sen syventyminen sekä modernin teknologian kehitykseen että sen henkilökohtaisiin puoliin jää uupumaan.
Seuraava:
Downton Abbey: The Movie
Lattea, ylipitkä ja särmätön epilogi tv-sarjalle hymistelee nostalgisesti ilman elokuvallista kunnianhimoa.
Edellinen: It Chapter Two
Se: Toinen luku ei tunnu yhtä inspiroituneelta kauhuelokuvalta kuin edeltäjänsä.