Terapian tarpeessa kotikatsomo

Aina se sattuu, kun osuu kohdalle elokuva, joka hukkaa kaikki mahdollisuutensa onnistumiseen jo alkumetreillä. Terapian tarpeessa on tarpeeton komediapläjäys, jossa pääosanesittäjät Robert De Niro ja Billy Crystal haaskaavat kykyjään ja katsojan aikaa. Ohjaaja Harold Ramis ei koko elokuvan aikana saa otetta tähdistään eikä muutama hauska repliikki ja kummisetäparodian aines riitä pelastamaan tätä pannukakkua.

Paul Vitti (Robert De Niro) on yksi New Yorkin isoista mafiapomoista. Suuri mafian pomomiesten kokous on suunnitteilla ja kollegan kuoleman jälkeen Paul kärsii paniikkikohtauksista. Yritäpä sanoa se ihmiselle, jonka elämän suurin tarkoitus on aiheuttaa paniikkia. Hän löytää sattumalta pientä praktiikkaa hoitavan psykiatrin, Ben Sobelin (Billy Crystal), jonka hoitoon hän etsiytyy. Ben saa pian huomata, että mafiapomon sielunhoito ei ole maailman yksiselitteisintä touhua. Benin elämää sekoittaa myös lähestyvät häät tv-ankkurin (Lisa Kudrow) kanssa.

Kummisetä, kummisetä

Terapian tarpeessa etsii hauskuuttaan sikäli hauskasta alkuajatuksesta - mafiapomosta, jolla on herkkyysongelmia. Lisäksi paikalle on tuotu elokuvamaailman ykkösmafioso (De Niro) ja muita samoista piireistä tuttuja hahmoja (pahana mafiosona mm. Chazz Palmintieri). Palmintierinkin osuus on tosin täysin hukattu hänen esittämänsä hahmon yksioikoisuuteen. Psykiatriksi on etsitty Hollywoodin kakkosneurootikko (Allen on ehdoton ykkönen) Billy Crystal, jonka elokuvista olen aina tätä ennen pitänyt, paitsi ehkä luokattomasta Kaupunkicowboyt-kakkosesta.

Terävimmän kärjen mafiaparodioiden hauskuudesta on vienyt Andrew Bergmanin Mafiakokelas, joka sentään oli oikeasti hauska ja nauroi melko lailla samoille asioille. Tosin Terapian tarpeessa -elokuvassa ei hauskuus tule hahmoista vaan siitä, kun tunnistaa jonkun asian Kummisedästä. Vito Corleonen ampumiskohtaus on esitetty kokonaisuudessaan. Fredolle nauretaan monen monituista kertaa, kuten myös yksioikoiselle pukeutumiskoodille: "Mitä tämä puku oikein on, kromiako?" Mutta nauru jää jotenkin puolinaiseksi. Vitsit vaikuttavat olevan pääasiassa rakentelua ilman varsinaista punchlinea.

Kaikista hauskin asia, eli normaalielämän ja mafiaelokuvien elämän välinen eroavaisuus, jää aivan liian vähille heitoille. Muutaman pilalle menneen häätilaisuuden lisäksi tästä korkeintaan vihjataan hetkittäin. Billy Crystal on maneereissaan mielestäni onnistuneempi kuin muut, mutta hänen kohdallaan olen hieman jäävi arvostelemaan puolueettomasti.

Uraklinikan tarpeessa

Katso-lehden välissä tulee satunnaisesti Leffa-liite, jonka paras juttu yleensä on Uraklinikka. Se on omistettu niille entisille tähdille, joilla Midaan kosketus on muuttunut päinvastaiseksi: kaikki, mitä he koskettavat, muuttuu paskaksi. Tämän elokuvan kohdalla kaikkien tekijöiden pitäisi katsoa peiliin ja miettiä vakavasti, mitä alkavat tehdä seuraavaksi. Ainakaan tällä linjalla ei kannata jatkaa.

Pahimmin tuntuvat epäonnistuvan ohjaaja, jolla on käsissään ihan kelvollinen materiaali mutta ei näkemystä, ja näyttelijävalinnoista vastaava henkilö, joka on tehnyt muutaman onnettoman valinnan. Vaikka Lisa Kudrow voikin Frendien neuroottisena Phoebena olla varsin hauska, niin tv-ankkurina hän ei ole ollenkaan uskottava. Ainoa sana kuvaamaan häntä on sellainen, jolle en keksi suomennosta, eli flaky. Joko kaikki tämä on vialla tai sitten käsikirjoitus on vain täysin onneton.

ks. ensi-ilta