Taso kotikatsomo

Tehdään ajatuskoe. Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa sinun on jaettava rajallinen määrä ruokaa useammalle ihmiselle. Ratkaisu on paperilla helppo – annetaan kaikille tasapuolisesti saman verran. Tulisitko kuitenkaan samaan lopputulokseen, jos tietäisit voivasi joutua huomenna kuukauden mittaiselle paastolle?

Ohjaaja Galder Gaztelu-Urrutian mukaan vastaus on kieltävä. Hänen elokuvassaan Taso kuvataan raadolliseen ihmiskokeen eskaloitumista. Abstrakti hallinto lukitsee koekaniineja kaksisataakerroksiseen kuiluun, jossa elää kaksi henkilö kerrosta kohden. Joka päivä kuilun läpi lasketaan ylettömästi ruokaa pursuava taso, jolta kukin kerros saa vuorollaan syödä haluamansa määrän. Ruokaa riittäisi kaikille, mutta yläkerrosten mässäilyn takia pohjimmaiset nääntyvät ja kuolevat. Ainoa toivo on kuukauden vaihde, jolloin asuinkerrokset arvotaan uusiksi.

Juoni osuu globaalien ongelmien ytimeen. YK:n mukaan vuonna 2018 arviolta 821 miljoonaa ihmistä kärsi nälänhädästä, kun taas samaan aikaan ylipaino ja ylensyönti lisääntyvät kaikkialla maailmassa. Ruokaa kyllä on, mutta se ei jakaudu tasan. Nälänhädän pysäyttäminen vaatii radikaaleja muutoksia.

Kuilun ja tason suhde on visuaalisesti vaikuttava representaatio todelliselle kriisille. Huipulla on hyvä olla, eikä yltäkylläisyyden keskeltä edes näe pohjalle, vaikka yrittäisi. Muiden ongelmat pysyvät väistämättä etäisinä ja unohtuvat helposti arjen keskellä. Valitettavasti elokuvan muut ansiot eivät yllä upean näyttämön tasolle.

Ideologian väripaletti on kaksivärinen ilman liukumavaraa. Valta korruptoi maagisesti kaikki sen omaavat, ja ihminen on ihmiselle susi, vaikka valtasuhteita vaihdeltaisiin sattumanvaraisesti. Ylempi sortaa aina alempaa – tahallisesti. Rasismiin, naiiviuteen, ajattelemattomuuteen tai kaksinaismoralismiin ei viitata kuin ohikiitävissä sivulauseissa ja kertakäyttöisissä sivuhahmoissa ilman narratiivisia seurauksia. Näiden käsittelyn syventäminen pysäyttäisi tippuvan tason parhaimmillaan kolmen tähden kohdalle, mutta tällaisenaan vapaapudotus jatkuu tavanomaisuuden kuiluun.

Täysin ilman toivoa ei aikuisten nälkäpeliä joudu seuraamaan. Zorion Eguileorin tulkitsema Trimagasi on piinallisen ihastuttava kuvaus jääräpäästä, joka ei kyseenalaista mitään, koska kaikki toimii tietenkin niin kuin kaikki on aina toiminut. Rajallisesti ruutuaikaa saavana sivuhahmona Trimagasi ei kuitenkaan kykene kirkastamaan kiinnostavan idean koko potentiaalia näkyviin.

Asiaa ei auta protagonistina valovoimaton Goreng (Ivan Massagué), joka vain mukailee ympäristön tapahtumia ja muiden ideoita. Hän on katsojalla koristeeton ikkuna paljon kiinnostavampiin sivuhahmoihin, jotka kiitävät jo pois kuvasta ennen kuin kohtaamisille ehtii syntyä merkityksiä.

Taso ei ole niinkään huono elokuva kuin se on mielikuvitukseton. Se tarttuu vahvalla purennalla nälkäkriisin peruspremissiin, mutta unohtaa maistella asiaa monelta kantilta. Katsojalle jää nälkä.