Vuonna 1997 valmistuneessa esikoisessaan Tibor Takacs syyllistyy lähes kaikkiin kokemattoman leffamaakarin helmasynteihin. Yrittäessään ammentaa oman elokuvansa sisältöä arvostusta ja gloriaa niittäneistä kassahiteistä ohjaajan osaamattomiin käsiin jää loppujen lopuksi vain repsottavia saumoja ja irrallisia viitteitä vilisevä kokoonkursittu tekele. Päärooliin valittu pitkäaikaista laskumäkeä urallaan kokenut Rutger Hauer toistaa rutiininomaisesti vanhat väsyneet kliseiset maneerinsa vaivautumatta paneutua rooliinsa. Redline / Syndikaatti jatkaa tavanomaista huonommalla menestyksellä valkokankaalla esitettyä neuvostojärjestelmän raunioilla kytevän totaalisen pahan sikiämisen ja uudelleen henkiinheräämisen kuvausta.
Laitonta asearsenaalia tulevaisuudessa Venäjälle roudaava John Anderson Wade (Rutger Hauer) joutuu tyttöystävineen vallanhimoisen yhteistyökumppaninsa Merrickin likvidoimaksi. Paikalliset poliisiviranomaiset herättävät uusimmalla teknologialla kovia kokeneen pikkurikollisen henkiin saadakseen todistusaineistoa Merrickin nyt johtamaa rikollissyndikaatti "Troikkaa" vastaan. Wade kuitenkin karkaa sairaalasta ja lähtee omin avuin murhaajansa jäljille kostaakseen petoksen. Koston tielle lähtenyt kuollut entinen CIA-agentti joutuukin taistelemaan henkensä, rahojensa ja sovituksensa puolesta kieroutunessa ja lahjuksilla kyllästetyssä maailmassa, jossa lähin ystävä voi osoittautua pahimmaksi viholliseksi. Neuvostoliiton tuhoutumisen raunioilla käyty taistelu elämästä ja kuolemasta kohtaa yhä uusia ja mitä merkillsempiä juonenkäänteitä.
Tibor Takacs kopiokoneena
Tulevaisuuteen, tuhoutuneen kommunistijärjestelmän raunioille rakennettu tarina jatkaa Hollywoodin hellimää teemaa kapitalismin ensiaskelten humalluttaman järjestelmän pauloissa kieriskelevästä itäisestä henkisestä pahuudesta. Puhtaimman ja punaisimman kommunismin nimeen vannoneet idealistit ovatkin kuin yhdessä yössä muuttuneet vain omaan taskuunsa tuijottaviksi vallan kihauttamiksi gangsteriterroristeiksi, jotka omissa puuhasteluissaan käyttävät viime vuosisadan aikana opittuja, hyviksi koettuja totaalisen järjestelmän tehokeinoja. Elokuvan ahdistava "Venäjä-maailma" on yhdistelmä totuuksia Phillip Noycen Pyhimys- ja Martin Campbellin Bond-filmatisoinnista yhdistettynä Ridley Scottin ahdistuneeseen tulevaisuusvisioon Bladerunnerissa. Muutospaineiden pauloissa sätkyilevä itäinen entinen suurvalta on muuttunut korruption kyllästämäksi lihallisten nautintojen ja väkivallan paratiisiksi, missä ihmishenki on halpaa valuuttaa.
Takacsin "kopiokoneilu" ei jää entisen suurvallan kohtaaman rappion stereotyyppiseen esittelyyn. Koska elokuva sijoittuu tulevaisuuteen, ohjaaja suorastaan varastaa myös oman tulevaisuutensa visioita edeltäneistä kassamagneeteista. Nautintojen hakeminen virtuaalimaailmasta tuokin välittömästi mieleen Paul Verhoevenin mielen sorkkimisen elokuvassa Total Recall / Unohda tai kuole ja vieläkin selvemmin Kathryn Bigelowin Strange Days -nautintoleikittelyn. Tibor Takacsin ohjauksessa letkut päässä säntäilevät "virtuaalitripparit" jäävät valitettavan kauaksi esikuviensa kuningasajatuksista. Myöskin Roland Emmerichin elokuvasta Universal Soldier / Täydellinen sotilas pöllitty ajatus ylivertaisen vastustajan rakentamisesta kuolleesta raadosta kaatuu pinnallisuuteensa ja toistonomaisuuteensa.
Esikoisohjauksessaan Tibor Takacs raapii kassamenetysten pintakiillosta oman leffansa voimia vaivautumatta kuitenkaan pohtimaan esikuvien todellisia kannattelevia voimia. Leikkaa ja liimaa -menetelmällä elokuvansa kokoonkursima ohjaaja pyrkiikin luomaan trenditeemoiksi viime aikoina nousseiden aiheiden kautta ajan hermolla olevan leffan. Jatkuvilla laukaustenvaihdoilla ja itsetarkoituksenomaisella paljaalla pinnalla ratsastava (tottakai nyt Venäjän alamaailman naispuoliset eliittilikvidoijat harjoittelevat nyrkkeilyä yläosattomissa ja hyökkäävät vastustajiensa kimppuun vailla rihmankiertämää) rookie-ohjaaja onnistuukin luomaan vain valitettavan tylsän plagiaattikokoelman uusimmista kassamenestyksistä. Videon vuokraamisen sijasta kannattaakin ehdottomasti palautua varsinaisille lähteille.
Seuraava:
Air Force One
Arvostelu elokuvasta Air Force One.
Edellinen: Tehtävä mahdoton
Arvostelu elokuvasta Assignment, The / Tehtävä mahdoton.