Seabiscuit - amerikkalainen legenda kotikatsomo

Vuoden 1929 suurta pörssiromahdusta ja sitä seurannutta lama-aikaa on kuvattu tähän asti suurena kansainvälisenä tragediana, jolloin miljoonat ihmiset Yhdysvalloissa ja heijastusvaikutuksena muualla teollistuneessa maailmassa joutuivat soppajonoihin ja menettivät kaiken. Vuonna 1933 vihdoin presidenttiambitionsa toteuttanut Frankin Roosevelt ryhtyi toteuttamaan suuria kansallisia rakennushankkeita liittovaltion varoilla. Nämäkin projektit toivat helpotusta vain joillekin. Tähän lohduttomalta tuntuvaan kontekstiin sijoittuu erään kaltoin kohdellun kilpahevosen, Seabiscuitin tarina, joka kuitenkin osoittaa, että toivoa on aina, vaikka miten vaikeaa olisi.

Seabisquit-hevonen ja hänen ratsastajansa (Tobey Maguire) ovat kumpikin kaltoin kohdeltuja, molemmat hylättyjä tahoillaan. Hevonen on liian pieni kilpailemaan ja Maguiren "Red" Pollard taas liian isokokoinen jockeyksi. Yhdessä näistä kahdesta tuittupäästä kasvaa rikkaan teollisuusmiehen (Jeff Bridges) ja kärsivällisen valmentajan (Chris Cooper) avulla joukkue, joka tarvittaessa kykenee ylittämään itsensä. Seabiscuit on ilmapiiriltään positiivinen ja mitä maanläheisen tyylikäs elokuva, aivan mestariluokkaa.

Ohjaaja Gary Ross on säväyttänyt aiemminkin (Pleasantville, 1998), mutta vasta Seabiscuit näyttää, miten Ross todellakin kykenee luomaan harvinaisen ehyen elokuvan, jossa tahoillaan kärsineet ihmiset osuvat yhteen ja rakentavat yhteispelillä jotain suurta. On todella positiivista, että 1930-luvun lamaa kyetään kuvaamaan tällaisin positiivisin sivalluksin. Nostalgiaa tai kaunisteluako? Todennäköisesti, mutta Seabiscuitin sisältämä tarina on niin hyvä, että ei haittaa.

Nykyisinä megaelokuvien aikakaudella on aina miellyttävää, kun Hollywood kykenee toisinaan valmistamaan todella juoneen täysin nojaavan elokuvan, jota laadukas näyttelijätyö vain täydentää. Edellä mainittujen näyttelijöiden lisäksi erilaisten höyrypäiden ykkösesittäjä William H. Macy tekee jälleen hienon suorituksen fanaattisena urheiluselostajana, jonka omistautumista asialleen voi tällä tunteettomalla 2000-luvulla vain kaiholla katsella.

Seabiscuit on suuri elokuva vaatimattomista ihmisistä, jotka antavat työnsä puhua puolestaan.