Räkä ja Roiskis kotikatsomo

Suomalaisella lastenelokuvalla on tällä vuosituhannella mennyt hyvin. Tuotannollisesti korkeatasoiset koko perheelle suunnatut elokuvat ovat houkutelleet teattereihin katsojamääriä, jollaisista useimpien kotimaisten pitkien elokuvien kohdalla voidaan vain haaveilla. Positiivisella ilmiöllä on kuitenkin kääntöpuolensa. Kotoista lastenelokuvaa ei voi kehaista rohkeudesta ja persoonallisuudesta. Päinvastoin on pelattu varman päälle ja turvauduttu pääosin filmaamaan valmiiksi tunnettuja ja suosittuja lastenkirjoja.

Tuotannon näkökulmasta tämä on täysin ymmärrettävää, eivätkä lopputulokset ole olleet suinkaan huonoja, sillä osaavat tekijät ovat varsin hyvin onnistuneet visualisoimaan lastenkirjoja valkokankaille. Elokuvataiteen näkökulmasta innovatiivisuus, elokuvallisuus ja elokuvan omien ilmaisukeinojen hyödyntäminen ovat kuitenkin jääneet aavistuksen takavasemmalle. Alkuperäiskäsikirjoitukset ovat olleet lastenelokuvissa harvinaisia.

Sellaista ei tarjoa Suomen kiinnostavimpiin elokuvantekijöihin lukeutuva Teemu Nikkikään omalla lastenelokuvallaan Räkä ja Roiskis. Taustalta löytyy Juice Leskisen 1990-luvulla kirjoittamat kolme Räkä ja Roiskis -kirjaa, joista keskimmäinen on toiminut elokuvan aihiona. Leskinen ei tosin lastenkirjailijana lukeudu samaan sarjaan vaikkapa Nopoloiden kanssa, joten suurimmalle osalle potentiaalista elokuvayleisöä Räkä ja Roiskis ovat hahmoina käytännössä tuntemattomia. Lisäksi Ilja Rautsin käsikirjoittamassa adaptaatiossa on tarvittavaa persoonallista otetta.

Räkä ja Roiskis ovat veljeksiä, ja luonteiltaan toistensa vastakohtia: suurpiirteinen sotkija ja pedantti järjestyksen ystävä. Talvilomalla veljekset matkaavat mummolaan Suuvedelle. Paikkakuntalaiset hymyilevät oudosti kuin hammastahnamainoksissa ja lisää ihmetystä veljeksissä herättävät kateissa olevat reiät, joiden mysteeri on selvitettävä.

Elokuvan juoni kaikkine kommervenkkeineen saattaa näyttäytyä hieman korkealentoisena verrattuna lastenelokuvien totuttuun valtavirtaan. Kokonaisuuden hahmottamisessa auttaa, jos on rikastuttanut elämäänsä sarjakuvilla, ihan vaikka Aku Ankkaa lukemalla. Tarina hahmoineen on nimittäin hyvin sarjakuvamainen, ja ennen kaikkea myönteisessä mielessä.

Juonellinen tarina on oikeastaan elokuvassa sivuseikka. Olennaisempaa ovat hahmot ja mitä kaikkea hahmot kohtaavat ja sitä kautta oppivat. Eri poluille ajautuvat veljeksetkin joutuvat oppimaan toisistaan. Ydinajatus on oivaltamisessa, ei niinkään juonikuvioiden hoksaamisessa vaan asioiden ja niiden yhteyksien oivaltamisessa, mihin tarinan omalaatuiset hahmot tahoillaan johdattelevat.

Räkä ja Roiskis on kaikella tapaa rikas elokuva. Hahmot ovat sarjakuvamaisen outoja, mutta eivät ylinäyteltyjä mekastajia. Veljeksiä näyttelevät Hugo Komaro ja Urho Kuokkainen ovat hämmentävän suvereeneja ja nimekkäät aikuisnäyttelijät silmin nähden nauttivat oudoille taajuuksille viritetyistä hahmoistaan. Lopputuleman kruunaa Nikin elokuvien tunnistettava omintakeinen tyyli kuvakulmista ja äänimaailmasta lavastukseen. Suuvedellä muun muassa ajellaan ainoastaan valkeilla Ladoilla.

Oletettuun katsojakohderyhmään kuuluva alakouluikäinen oli tämän kaiken äärellä jopa hämmentynyt. Nikille ominainen äkkivääryys ei nykyisessä lastenkulttuurissa nauti välttämättä samanlaista asemaa ja suosiota kuin joskus takavuosina. Tämän huomaa yksinkertaistetuimmin Aku Ankka -lehdestä, jonka nykytarinat ovat sangen pliisuja verrattuna menneisiin vuosikymmeniin. Tämä ei suinkaan ole pois Nikin elokuvan arvosta ja merkityksestä, sillä tämän kaltaista mielikuvitustaajuudet tappiin virittävää lastenelokuvaa kuin lastenkulttuuria ylipäätään kaivattaisiin rutkasti lisää kaiken taskulämpimän jollotuksen ja varman päälle pelaamisen rinnalle.

Omintakeisuudessa on kuitenkin riskinsä, jota nykyisessä excel-maailmassa ollaan harvoin valmiita ottamaan. Räkä ja Roiskis -elokuvan budjetti oli yli kaksi miljoonaa euroa, mutta katsojia elokuva veti teattereihin vain runsaat 22 000, mikä on suomalaiselle lastenelokuvalle vähän. Luvun perässä olisi pitänyt olla yksi nolla lisää. Edes elokuvan saamat kiittävät kritiikit eivät onnistuneet houkuttelemaan suurta yleisöä elokuvan pariin.

Tämä on sääli, sillä Räkä ja Roiskis on parasta suomalaista lastenelokuvaa vuosiin, melkeinpä pariin vuosikymmeneen. Toisaalta on realistista, että valtavirrasta poikkeava elokuva, jolle ei ole pedattuna valmista yleisöä, jää valitettavan helposti nykymaailmassa katveeseen lähinnä elokuvien ja sarjakuvien poispilaaman marginaalin iloksi ja riemuksi.