Raakalaiset kotikatsomo

Kaksi miespuolista pökkelöroolihahmoa (nimiltään Chon ja Ben) rakastaa ja rakastelee samaa naista, kasvattavat marihuanaa huumekuningastyyppisellä volyymilla ja kaikki kolme asuvat onnellisesti yhdessä Kalifornian ikuisessa auringonpaisteessa. Tässä päällimmäisenä, mitä jäi käteen allekirjoittaneen kovalla mielenkiinnolla odottamasta Oliver Stonen ”paluuelokuvasta” Raakalaisista (Savages, 2012).

Toki Stone oli jo palannut vanhan tekemisensä pariin ohjaamalla loppujen lopuksi yllättävän onnistuneen mestariteoksensa jatko-osan Wall Street: Money Never Sleep (2010), mutta nyt piti olla kyse jälleen ison budjetin vihaisesta väkivaltatrilleristä, joka uppoaisi tajuntaan kuin miehen vimmaiset 1980-luvun ja 1990-luvun alun suurtyöt. Ei ollut ei. Elokuva tullaan muistamaan positiivisessa mielessä ainoastaan hienosti kuvatuista Kalifornian rannikon merinäköaloista ja kolmesta pahissivuroolista, jotka Benicio Del Toro, John Travolta ja jopa Salma Hayek hoitavat kerrassaan tyylipuhtaasti rautaisella ammattitaidollaan. Heissä on riittävästi syytä kerätä uteliaisuutta ja vaivautua kaivamaan Raakalaiset aikanaan leffaosastojen alennusmyynnistä.

On rehellisesti todettava, ettei Stone liene tehnyt toista elokuvaa, jossa roolitus olisi pääosien osalta epäonnistunut yhtä pahoin. Chonia esittävä Taylor Kitsch on roolissaan entisenä navy seals -sotilaana yhtä pökkelömäinen ja yksi-ilmeinen kuin muissakin taannoisissa megabudjetin flopeissaan John Carterissa (2012) ja Battleshipissa (2012). Hattua täytyy miehelle nostaa, kun ura edelleen kantaa, sillä niin ikään navy seals -aiheinen toimintarymistely Lone Survivor (2014) on ainakin putkessa tulossa. Onko hän köyhän miehen Jason Statham?

Perhekolmion taloudesta eli huumeviljelmistä vastannut Aaron Johnson (Ben) oli roolitettu monipuolisemmin tuoreessa Anne Kareninassa (2012) ja niin hemaisevasti kuuleman mukaan edukseen Gossip Girl -sarjassa loistanut Blake Lovely (O niin kuin Ophelia) ei saa rooliinsa veikkojen yhteisenä omaisuutena minkäänlaista kipinää vaikka omaakin Hollywoodin seksikkäimmän puhelinseksiäänen. Stone jättääkin hänet myös lopullisessa leikkausversiossaan vähemmälle ja vähemmälle filmiajalle elokuvan edetessä.

Raakalaisissa oli kuitenkin ilo huomata Stonen yrittäneen parhaansa luodessaan jälleen ylipitkän ja nopealeikkauksellisen teatterielokuvan, joka ei kuitenkaan onneksi kärsi esimerkiksi heiluvasta käsivarakameroiden epäterveellisestä kuvanlaadusta. Tekniikka on siis edelleen hallussa. Olisi kuitenkin hienoa, jos miehestä irtoaisi edes vielä yksi kantaa ottava poliittista traumaa käsittelevä suurtyö. Sellainen olisi saattanut olla suomalaisen Mikko Alanteen Stonelle toimittama käsikirjoitus Pinkville, joka kertoo Yhdysvaltain 1970-luvun alun suurimmasta traumasta Watergaten ja Kent State -ampumisten ohella, My Lain verilöylystä Vietnamissa. Hanke on täysin jäissä.