Possessor kotikatsomo

Ihmismielen hallinta on toiminut kauan kauhu- ja tieteiselokuvien vakioaiheena. Ruumiskauhun isänä tunnetun kanadalaisen David Cronenbergin pojan Brandon Cronenbergin elokuva Possessor (2020) tarkastelee teknologiayhteiskunnassa tapahtuvan ihmismielen muokkauksen varjopuolia ja suuryritysten työvoiman hyväksikäyttöä. Isojen teemojensa ja sulavan tieteistrillerin pintansa alapuolella Possessor on tarinaltaan puhdasta B-elokuvaa.

Hämäräperäiselle yritykselle työskentelevä salamurhaaja Tasya Vos (Andrea Riseborough) suorittaa esimiehensä Girderin (Jennifer Jason Leigh) murhatoimeksiannot tunkeutumalla implanttiteknologian avulla toisten ihmisten mieliin. Työlleen omistautuneena perheestään vieraantunut Vos saa uudeksi tehtäväkseen murhata Colin Taten (Christopher Abbott) avulla vaikutusvaltainen yritysjohtaja John Parse (Sean Bean) ja tämän tytär Ava (Tuppence Middleton). Vosin todellisuudentajun heikentyessä Tate tulee kuitenkin tietoiseksi päänsä sisällä vaikuttavasta murhaajasta.

Ihmisen muokkaaminen oli aiheena jo Brandonin edellisessä elokuvassa, lääketeollisuuden ja kulutuskulttuurin moraalittomuutta avaavassa Antiviralissa (2012). Possessor pääsee tulevaisuuden teknologian avulla tapahtuvaa identiteetin varastamista silpovassa aiheessaan vielä pidemmälle. Tekninen toteutus on kiistatta elokuvan parasta antia sen luottaessa kameran edessä tehtyjen praktikaalisten efektien voimaan, joissa ihmiskehot sulautuvat toisiinsa ja ruumiinosat repeilevät.

Kehon dominanssista taistelevien Vossin ja Taten mielten välisissä siirtymissä sekä murhissaan elokuva pääsee ultraväkivaltaiseen hurmioon. Se luottaa toistensa nahkoihin kirjaimellisesti menevien päänäyttelijöidensä Riseborough'n ja Abbottin nyansseihin ja äänenkäyttöön, jotka paljastavat kuka hallitsee ja ketä. Myös sukupuoli-identiteetit kyseenalaistetaan ja heteronormatiivinen perheideaali kokee karun lopun.

Visuaalisesti vaikuttava elokuva rakentuu tyylikkäiden siirtymien ja kuvaparien varaan. Mieleen tunkeutumisen tavoin värejä käytetään tunteiden ja kehon hallinnan välineenä sekä koko kuva-alan värjäävinä elementteinä. Italialaisten giallo-elokuvien hengestä muistuttavat myös Possessorin murhakohtaukset ja niiden toteutukseen käytetyt teräaseet, jonka saa kokea brittiläistyylisessä kartanossaan klassikkorunoutta siteeraavan Beanin näyttelemä yritysjohtaja.

Juoneltaan hyvin yksinkertainen ja maanläheinen tieteiselokuva jää silti aavistuksen konemaiseksi. Suuryritysten sisäisen valtataistelun ja työntekijöiden hyväksikäytön kritisointi jätetään enemmän taustalle. Ihmiset ovat siinä kuin nukkeja tai vangittuja eläimiä, joita ohjaillaan ylemmän tason toimesta. Vosille tämä omien tunteiden ja identiteetin katoaminen tapahtuu täydellistä tappokonetta tavoittelevan Girderin toimesta.

Telefilm Canadan tuottama ja Torontossa kuvattu Possessor hyödyntää lähitulevaisuuskuvansa luomisessa kaupungin vanhaa ja sen ympärille kasvanutta modernia arkkitehtuuria. Melkein mahdollinen retroteknologia kumartaa syvään myös Blade Runnerin (1982) suuntaan varsinkin Vosin ja Girderin välisissä muistojen varaan rakentuvissa haastatteluissa, joissa Leigh tekee jälleen manipuloivan roolin.

Elokuvan alkuperäinen leikkaamaton versio Possessor Uncut on laajempaa angloamerikkalaista levitystä varten lyhennetty alle minuutilla graafisimmilta väkivallan purskahduksiltaan ja alastonkohtauksiltaan paikallisten sensuurivaatimusten mukaisesti, ja tämä versio on katsottavissa muun muassa Viaplaylta. Täyspitkä versio on saatavilla ulkomaisena import-julkaisuna.

Possessor on kiinnostavaa jatkoa Brandon Cronenbergin personaaliselle uralle, joka yhtenevistä aiheistaan huolimatta erottuu selkeästi hänen isänsä elokuvista. Hänen seuraavalta ohjaustyöltään Infinity Poolilta on siis lupa odottaa paljon.