Pitkä vaihto kotikatsomo

Suomessa on noin 190 000 jääkiekon pelaajaa. Joukkoon mahtuu vain kourallinen kaikkein korkeimman tulotason eli NHL:n saavuttaneita kiekkoilijoita, ja vain yksi Selänne. Jokaisen kiekkoilevan juniorin – ja vielä enemmän ehkä tämän isän – haaveissa kangastelee kuitenkin se päivä, kun nuori lupaus pääsee näyttämään kykynsä jonkin NHL-seuran ykkösvarauksena. Tie huipulle on kuitenkin kova ja kuoppainen, ja suurin osa tosissaankin peliuraansa jatkavista oppii tuntemaan Suomen pitkät ja pimeät talviset tiet ja maaseudun kolkkojen hallien pienet ja hikiset pukukopit pelireissuillaan. Mikä ihme siis jaksaa pitää motivaatiota yllä vuodesta toiseen, ja millaista on divarikiekkoilijan arki Suomessa 2014?

Pitkä vaihto seuraa kakkosdivarissa jääkiekkoa pelaavan Paimion Hakan kautta 2013–2014. Ääneen pääsevät joukkueesta esiin nostetut pelaajat ja valmentaja. Pelaajien ikähaitari venyy abiturientista yli nelikymppiseen rehtoriin, ja yhden pelin ajaksi jopa ikämiessarjaan asti, kun legendaarinen 65-vuotias Timo Nummelin saadaan vahvistukseksi. Jääkiekon ystävät voivat bongata joukosta muitakin tuttuja nimiä, kuten Tommi Elomon ja Marko Mäkisen. Mielenkiintoista olisi ollut kuulla myös joukkueen sponsoreita. Omalla joukkueella on varmasti tärkeä osa pikkupaikkakunnan identiteetin muodostumiselle, tämäkin käy pelaajien haastatteluista selville, mutta olisi Paimiosta voinut jonkun soraäänenkin löytää. Tai sitten ei.

Osalla Paimion Hakan pelaajista on kokemusta NHL-jäiltä saakka, ja osa on pelannut vaihtelevalla menestyksellä myös Mestiksessä, Suomi-sarjassa ja SM-liigassa. Juuri näiden pelaajien uran nousujen ja laskujen kautta dokumenttiin saadaan sopivasti kiinnostavia yksilötarinoita ja draamaa, jotta katsojan mielenkiinto pysyy yllä. Selväksi käy, että kakkosdivaria pelataan monesta eri syystä, ja todellakin tosissaan, monasti hampaat irvessä ja veren maku suussa. Monen pelaajan ura on jo auttamatta ammattitasolla ohi, mutta lätkää pelataan silti ammattilaisen ehdottomuudella.

Osalle pelaajista kakkosdivari saattaa olla se viimeinen näytön paikka, josta olisi vielä mahdollisuus päästä pelaamaan rahakaukaloihin, ja tämä motivaatiotekijä tuleekin esille muutaman Hakan pelaajan kommenteista. Mutta mikä ihme saa aktiiviuransa jo päättäneen raahautumaan harjoituksiin ja peleihin, ja kuuntelemaan pää punaisena huutavan valmentajan moitteita, kun kyse on sentään vapaaehtoisesta harrastuksesta? Tähän ainakin itseäni askarruttaneeseen kysymykseen ei dokumentissa saada kunnon vastausta, kuten ei myöskään siihen, onko valmentajan oltava vielä nykyäänkin elokuvista ja sarjoista tuttu stereotyyppinen huutaja. Ehkä kyse on kiekkokulttuurin sisäisestä koodistosta, joka ei niin vain maallikolle aukea. Marko Mäkinen toteaakin valmentajan olevan hyvä tyyppi, kunhan tietyt jutut vain suodattaa puheesta pois.

Dokumentti ei maalaa kakkosdivarin kiekkoilusta kuvaa iloisena harrastuksena, vaan tylynä puurtamisena ilman mitään näkyvää palkkiota. Ilmeisesti rakkaus lajia kohtaan on pelaajille asia, jonka eteen ollaan valmiita uhraamaan paljon. Lähipiirin mietteitä olisi ollut myös mukava kuulla. Dokumentissa on todella onnistuneita ja paljastavia otoksia varsinkin tappion jälkeen. Samanlaisella pateettisella alistuneisuudella varmasti monella työpaikallakin otetaan vastaan irtisanomiset. Juuri näissä tilanteissa johtajan tulisi lunastaa paikkansa. Tekisi mieli sanoa koko porukalle, että ilon kautta voittoon. Onneksi monet pelaajat vaikuttavat olevan aika velikultia ja miesten välinen huumori pehmentää välillä ihmeen kireiksi käyviä tunnelmia.

Mainioista henkilökuvista huolimatta Pitkä vaihto jää hieman luonnosmaiseksi, joskin tekniseltä toteutukseltaan hyvin tehdyksi fanidokkariksi. Elokuvan tarjoamia herkullisia teemoja voisi hyvin yrittää laajentaa yksityisestä yleiseen ja yrittää pohtia hieman syvällisemmin kiekko- ja miksei koko urheilukulttuuriakin. Monet esimerkiksi saattavat jääkiekkoilussa kaivata varsinkin alemmille tasoille selvää pesäeroa SM-liigan koviin otteisiin ja rahakiekkoon. Divarissa voitaisiin hyvin keskittyä otsa rypyssä puurtamisen sijaan todelliseen taitokiekkoiluun ja fanipohjan rakentamiseen sekä juniorijääkiekkoiluun kaikki pelaa -pohjalta.