Once Upon A Time In Mexico kotikatsomo

Iso paha meksikaani iskee jälleen. El Mariachi, Desperado ja Once Upon a Time in Mexico muodostavat Robert Rodriquezin ohjaaman trilogian tukka silmillä kitaraa rämpyttelevästä ja pahiksia pätkivästä koviksesta. Vaikka idea on kaikissa kolmessa elokuvassa sama, ovat ne silti huomattavan erilaisia. Valitettavasti tämä on yksi niistä elokuvasarjoista, joissa jatko-osat eivät parane. Mutta vaikka El Mariachin rinnalla Once Upon a Time in Mexico on kuta kuinkin nolostuttava, on siinäkin hyvää yritystä ja mukiinmenevää meininkiä.

Juoni Once Upon a Time in Mexicossa on aivan turhan sekava. Rodriquez on selvästi yrittänyt olla trendikäs ja käyttänyt useita sivujuonia ja sankareita, mutta valitettavasti tämä ei ole onnistunut. Tulos on kaoottista möykkäämistä, jota on hyvin vaikea seurata. Tarina on rakenteeltaan sellainen, johon mahtuu vain yksi sankari ja yksi päämäärä, eikä useita sellaisia. Mariachin hahmon olisi pitänyt hallita menoa kuten kahdesti aikaisemmin. Yksinkertaistettuna juoni menee näin: CIA:n agentti Sands (Johnny Depp) palkkaa Mariachin (Antonio Banderas) tappamaan hirmuisen Barillon (Willem Dafoe), joka aikoo suistaa Meksikon presidentin vallasta ja on aiheuttanut synkeälle sankarillemme suurta surua. Eli tällä kertaa Mariachi taistelee isänmaansa ja rakkaimpiensa puolesta ja siinä samassa nettoaa itsekin hyvät rahat.

Näyttelijäsuorituksista yksikään ei ole osunut nappiin. Banderas ei juurikaan muuta tee kuin poseeraa rasvainen tukka silmillä ja Dafoe ei valitettavasti ole saanut näyttää parastaan. Deppin hahmo on ehdottomasti mielenkiintoisin ja viihdyttävin, mutta ei voi olla huomaamatta miten kovasti Agentti Sandsin rooli muistuttaa Jack Sparrow’ta elokuvasta Pirates of the Caribbean. Sparrow oli oivallinen veikko, mutta toivottavasti Depp ei jumiudu siihen yhteen ja samaan.

Vaikka Once Upon a Time in Mexico kieltämättä onkin pettymys edeltäjiensä rinnalla, niin löytyyhän siitä vähän hyvääkin. Rodriquez ei ole tinkinyt omasta tyylistään ja vaikka veribaletti ontuukin välillä verihumpaksi, ei elokuva kuitenkaan ole tylsä ja täyttää kyllä viihdyttämisen tarkoituksensa. Kuvaus on ammattitaistoista ja ote persoonallinen, jos Once Upon a Time in Mexicoa vertaa oman genrensä muihin keskinkertaisiin actionelokuviin. Mutta yksi niistä seikoista, jossa Once Upon a Time in Mexico ontuu, on yllättävästi se, että vaikka meksikolaisuus on olennaisin teema, elokuva ei silti tunnu järin meksikolaiselta. Se muistuttaa enemmänkin turistihotellia, joka näyttää aidolta ja alkuperäiseltä, mutta elää ulkopuolisten ehdoilla. Elokuva yksinkertaisesti on hiukan liian amerikkalainen ja se syö uskottavuutta vielä entisestään.