Omerta 6/12 kotikatsomo

Remeksensä lukeneet tietävät, millä elementeillä hän pysyy jatkuvasti kotimaisten lukijoiden ykkössuosikkina. Tarinoiden ajankohtaisuus ja osin maailman tapahtumien ennakointi sekä usein yleistä poliittista pullamössökonsensusta vastaan perustellusti lauotut kommentit. Jokseenkin hämmentävää, että heikohkoa tv-sarjaa (Paholaisen tytär) lukuun ottamatta kuvallinen sovitus on antanut odottaa itseään näinkin pitkään.

Ehkäpä syynä ovat olleet budjetit, koska näyttävän toiminnan toteutus maksaa. Odotetusti liikkeelle lähdetään 6/12-romaanista, joka myi Ilkankin normeihin nähden huikeat 150 000 kappaletta. Omerta 6/12 -leffan päähenkilön nimi (Max Tanner) on hauska mukaelma Remeksen toisesta sankarihahmosta Riku Tannerista.

Serbiryhmä suorittaa iskun presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Muutamia vieraita napataan panttivangiksi kiristystä varten ja matkaa jatketaan terroristiystävälliseen Valko-Venäjään, jossa käydään loppukähinät. Juonen mielenkiintoa lisää Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys ulottuvuus.

Suurempaa draamaa kuin kankaalla nähtiin elokuvan kulisseissa. Jo alkuperäisten kuvausten ensitahdeilla kävi selväksi, että ohjaajaksi tarkoitettu Antti Jokinen ei sitä ollut. Hänet piti monottaa ulos omasta lemmikkiprojektistaan. Jokinen myi osuutensa Solar Filmsistä, jotta kykeni käynnistämään Cinematicin, jonka tähtituotanto Omertan piti olla. Moniosaaja Jasper Pääkkönen hälytti paikalle cancel- ja metoo-mafioiden julmasti kyseenalaisin perustein lynkkaaman Aku Louhimiehen. Ammattimies teki, mitä vilskeen keskellä pystyi, vaikka ei saanut tarvittavaa aikaa uuden kässärin työstämiseen sekä muihin valmisteluihin.

Yöllinen kaahaus Manskua ja Aleksia pitkin jaksaa vielä imeä, mutta taistelukohtaukset ovat hataria. Kamera jököttää liian usein kuin tirkistelijän kiikari eikä katsomoon välity luotien väistelyn aiheuttamaa turvattomuutta. Ammuskelut säväyttävät kuin firman värikuulakinkereistä tehtyjen videoiden katselu. Kuvallinen liike uupuu.

Tuotannon ilmeinen kiire näkyy hämmentävänä hutilointina. Sisäministerinä esiintyy Laura Malmivaara ja hetkeä myöhemmin samainen Malmivaara pönöttää kuvassa jo pääministerinä. Ilkeä identtinen kaksonen, rakettimainen uranousu tai sittenkin vain hätäistä sähläilyä. Tällaiset lepsuudet olisi pitänyt pystyä karsimaan helposti jälkityövaiheessa.

Kaikille ei ole suotu luontaista tähtiauraa. Pääkkönen on pätevä näyttelijä kivi-ilmeineen, mutta hänestä ei välity sitä tarvittavaa karismaa, jota on ikonisilla toimintasankareilla. Mieleenpainuvimman roolin suorittaa Sverrir Gudnason (mm. Rakasta minua -sarja ja Borg vs. McEnroe). Hänellä on kiitollinen tehtävä esittää tarpeeksi ristiriitaista hahmoa. Vaikka isä on hänet hylännyt ja avoimesti halveksii poikansa, tämä rientää silti apuun, kun pappa syyttä suotta heivataan suomalaiseen vankilaan.

Leffan budjetti oli kotimaiseksi kova: yli 8 miljoonaa euroa. Täytyy vilpittömästi toivoa, että tähän sijoittaneet peli- sekä urheilumiljonäärit (muun muassa Kodisoja ja Koivu) menettivät uskonsa korkeintaan Jokiseen, ei kotimaiseen elokuvaan – tai kulttuuriin ylipäätänsä. Kunpa olisi Krista pitänyt Antin aisoissa.

Harmittavasti blu-ray tallennekaan ei tarjoa mitään lisämateriaalia. Olisi todella kiinnostanut nähdä tekovaiheen matskua Stadin katucartingista.