Oldboy kotikatsomo

Korealaisen Chan-Wook Parkin ohjaama Oldboy (2003) oli välitön kulttielokuva, jonka saamat kehut ja kunnianosoitukset nostivat ohjaajan kansainväliseen tietoisuuteen. Mangasarjakuvaan perustuva väkivaltainen trilleri kertoi miehestä, joka äkisti kaapataan vuosiksi vankeuteen ja joka yhtä äkisti vapautetaan. Tämän jälkeen kostonhimoinen mies alkaa selvittää, kuka hänet vangitsi ja miksi.

Monesta aasialaiselokuvasta on tehty myöhemmin uusi tulkinta Yhdysvalloissa. Osa tarinoista onkin niin sidottu omaan kulttuuriseen kontekstiinsa, että on kiintoisaa ja joskus tarpeellista kertoa samantapainen tarina eri kulttuurin näkökulmasta. Pahat kielet tietysti väittävät, että syy uusiotulkintoihin on siinä, etteivät jenkit osaa lukea tekstityksiä ja että tietämättömät länsimaalaiset moukat eivät viitsi katsoa alkuperäisteoksia.

Seuraa tunnustus: minä olen selvästikin tietämätön länsimaalainen moukka, sillä vaikka Parkin monet muut elokuvat ovat tuttuja niin syystä tai toisesta alkuperäinen Oldboy jäi aikoinaan katsomatta reilut kymmenen vuotta sitten. Teoksen pääideat sekä yksittäiset kohtaukset, kuten mustekalan syömiset ovat kyllä selvillä, mutta en ole tullut syystä tai toisesta palanneeksi asiaan. Saatoin siis katsoa Spike Leen ohjaaman uuden Oldboy-elokuvan ilman alkuperäisversion tuomaa painolastia.

Lee on paremmin tunnettu intensiivisistä, yhteiskunnallisesti kantaaottavista ja rotupoliittisista teoksistaan, joten korealaisen väkivaltajännärin uusioversio on ohjaajalle ennestään kirjoittamaton kortti. Paljoa siihen korttiin ei kirjoitella nytkään, sillä Oldboy on harvinaisen lattea ja vaisu teos. Elokuva ei säväytä niissä kohdissa, joissa sen olisi tarkoitus säväyttää, ja jonka päähenkilöön Joe Doucettiin (Josh Brolin) on liki mahdotonta saada mitään kiinnekohtaa. Miehen kohtalosta ei yksinkertaisesti välitä, mikä tekee erittäin hankalaksi seurata elokuvaa, joka käytännössä pyörii yhden näyttelijän roolisuorituksen varassa.

Joe Dulcett kaapataan elokuvan alussa, ja hän viettää seuraavat 20 vuotta hotellihuoneeksi naamioidussa vankilassa tietämättä kuka hänet on vanginnut ja miksi. Hän tietää ainoastaan, että häntä epäillään vaimonsa murhasta ja että hänen tyttärensä on annettu sijaiskotiin. Katsojakaan ei tiedä enempää, eikä asia oikeastaan kiinnosta, koska Joe tuntuu niin etäiseltä. Teoksessa on vahva välityön maku.

Kun sitten vapaus koittaa, Joe lähtee rymyämään ympäri kaupunkia. Siinä sivussa hän pääsee vähän kiusaamaan Samuel L. Jacksonin esittämää Chaneyta sekä tööttäämään kasvottomia kätyreitä vasaralla päähän taistelukohtauksessa, joka osoittaa armottoman brutaalisti sen, miksi aasialaisia ylipitkän tylsiä taistelukoreografioita ei pitäisi käyttää nykyisin edes Aasiassa, saatikka länsimaisissa elokuvissa. Samanlaista moskaa on tarjolla kaiken maailman The Raideissa ynnä muissa haukotuttavan latteissa hutkintamaratoneissa, mutta ei niitä ole syytä kopioida sellaisenaan.

Oldboysta ei jää oikein mitään käteen, ja samaa mieltä oli myös rapakontakainen suuri yleisö, sillä elokuva floppasi oikein kunnolla. Siitä huolimatta, että elokuvan budjetti oli kymmenen kertaa isompi kuin alkuperäisteoksen, se tuotti lippuluukuilla vain kolmasosan siitä mitä Parkin elokuva aikoinaan. Kenties ne lukutaidottomat, tietämättömät jenkit eivät olekaan niin lukutaidottomia ja tietämättömiä. Lienee syytä itsekin vilkaista alkuperäinen versio, sillä tätä versiota ei ole syytä sen kauempaa muistella.